?

Log in

Yliluonnolliset kyvyt

Yliluonnollisia kkykyjä voidaan myös kutsua paranormaaleiksi kyvyiksi

Yliluonnollinen tarkoittaa luonnonlakeja noudattamatonta, luonnontieteellistä selitystä vailla olevaa, normaalin tai luonnollisen rajat ylittävää. Sillä tarkoitetaan toisaalta myös selittämätöntä, outoa tai paranormaalia.

Vuonna 1882 perustettiin Englantiin Psyykkisen tutkimuksen seura, jonka ensimmäinen puheenjohtaja oli Cambridgen yliopiston moraalifilosofian professori Henry Sidgwick. Tämä tehtiin vastavetona 1800-luvulla syntyneeseen Charles Darwinin evoluutioteoriaan. Syyt yliluonnollisten tutkimukseen vaihtelivat, osa halusi osoittaa, että henki pystyi toimimaan irrallaan aineesta ja toisaalta uskottiin, että ainoastaan psyykkinen tutkimus voi pysäyttää materialismin etenemisen. Näin syntyi käsite parapsykologia, joka tarkoittaa tieteenalaa, joka tutkii yliluonnollisia ilmiöitä.

Parapsykologian peruskäsitteet ovat aistien ulkopuolinen aistiminen (ESP = extra sensory perception = yliaistillinen havainnointi) sekä psykokinesia (mielen vaikus aineeseen). Väitetyt parapsykologiset ilmiöt jaetaan useimmiten seuraaviin neljään ryhmään.
  1. Telepatia (kr. tele = kaukana, pathos = tunteminen) eli ajatuksensiirto tarkoittaa viestin välittämistä ihmiseltä tai eläimeltä toiselle ilman, että tieto välittyy tunnettujen aistien tai tunnetun tekniikan avulla.
  2.  Selväaistiminen (ransk. clairvoyance, selvänäkeminen) tarkoittaa, että kohteesta saadaan tietoa ilman aistien tai tunnetun tekniikan välitystä.
  3. Ennalta tietäminen (prekognitio) tarkoittaa, että henkilö voi ennustaa toisen henkilön tulevia ajatuksia tai tulevia tapahtumia käyttämättä olemassa olevaa tietoa.         
    on myös olemassa retrokognitio eli menneisyyttä koskeva paranormaali tietäminen.
  4. Psykokineesi (kr. psykhe = henki ja kinesis = liike) tarkoittaa, että henkilö voi vaikuttaa esineisiin, eliöihin ja tapahtumiin vaikuttaminen ilman tunnettuja keinoja ajatuksen tai/ja tahdonvoimalla.
Väitettyä paranormaalia tekijää näiden ilmiöiden taustalla on kutsuttu lyhenteellä PSI tai käsitteellä anomaalinen kognitio, ”poikkeava tietoisuus”.

Seuraavaksi erittelen erilaisia yliluonnollisia kykyjä näiden neljän pääryhmän mukaan:

Telepatia
  • Henki-ilmestykset tai Bilokaatiot (apparitiot) elävä henkilö näyttäytyy kahdessa samaanaikaan (astraaliprojektiot).
  • Kummittelut - elävän henkilö lähettää esimerkiksi ääni-, lämpö- ja näkövaikutuksia toiselle esim. suoraäänet.
  • kanavointi, meediointi, transsipuhe ja automaattikirjoitus -Yhteyden ottaminen kuolleiden henkiin ja niiden tiedon jakamista.
  • tunteensiirto - henkilön tunnekokemus tai -tila näyttää välittyvän selittämättömästi toiselle henkilölle.
  • kaukohypnoosi - henkilö näyttää reagoivan telepaattisesti toisen henkilön odotuksiin, toiveisiin ja kehoituksiin.
  • Telepaattinen transkommunikaatio - telepaattinen viestintä henkimaailman tai jonkin muun todellisuuden entiteetin kanssa.
  • Omnipatia eli kollektiivisen tajunnan aistiminen tai sen suoranainen lukeminen.
Selväaistiminen
  • Kryptestesia - piilossa olevan esineen havaitseminen.
  • Dermo-optinen havaitseminen - näkeminen ilman silmiä.
  • Telestesia - etäällä näkymättömissä olevan kohteen havaitseminen ilman tunnettuja aisteja (engl. remote viewing).
  • Psykoskopia - kyky kertoa kosketuksen kautta esineen ja siihen liittyvien henkilöiden tietoja ilman tunnetuin aistein saatua tietoa.
  • Tunnonsiirto eli kyky siirtää oma tuntoaisti johonkin esineeseen esim. vesilasiin.
  •  Auranluku - Aurojen havaitseminen ja niiden tiedon tulkitseminen.
  • Ruumiistapoistumiskokemukset (engl. OBE) jolloin henkilö kokee kohteen havaitsemisen ilman tunnettuja aisteja. Tunnetaan myös  Eksosomaattinen tilana.

Ennalta tietäminen
  • Unet - enne- ja selväunet, joiden aikana henkilö saa tietoa tulevasta
  • Hypnoosi - jotkut tyylit auttavat henkilöitä saavuttasitä kauttta menneitä asioita
  • Aavistus, tunne jostakin tulevaisuudessa tapahtuvasta.
  • Etiäinen, eli edelläkulkijä - jokin ilmiö tai näky, joka edeltää varsinaista tapahtumaa kuten läheisen ihmisen vierailua.
  • Ennustaminen, tulevaisuutta koskeva ennalta tietäminen vrt. ennustus.
  • Povaus, joka tarkoittaa väitettyä tulevaisuuteen katsomista erilaisten esineiden välityksellä.

Psykokineesi
  • Morfokinesia - Muutokset esineiden muodossa tai rakenteessa mm. lusikoiden taivuttelu.
  • Levitaatio -ilmaankohoaminen, leijunta, kohteiden nostaminen ajatusten voimalla.
  • Kaukosiirto eli esineiden kaukosiirtäminen ajatusten voimalla (teleportaatio).
  • Apportit tai Materialisaatio - esineiden ilmestyminen tyhjiin tiloihin tai kulkeminen kiinteän aineen lävitse ja vastakohta eli esineiden kadottaminen on dematerialisaatio.        
  • Räyhähenget (poltergeistit) esineet liikkuvat ja muuttavat paikkaa tietyn henkilön läheisyydessä. Sanotaan, että puhkeaminen yleisintä teini-iässä.
  • Suora mentaalinen yhteys eläviin järjestelmiin eli vaikuttaminen biologisiin järjestelmiin pelkkien ajatusten voimalla (Bio-PK). Tämä voisi siis olla esim. ihmisen kudosten sairastuttaminen (syöpä).
  • Ajatusvalokuvaus - henkilö pystyy luomaan ilman tunnettuja keinoja mielikuviaan filmille tai muulle kuvatallenteelle.
  • Mikro-PK - elektronisiin ja joskus myös hienomekaanisiin laitteisiin vaikuttaminen psykokineettisesti. 
  • Bio-PK tai DMILS - henkisellä voimalla tapahtuva biologisiin järjestelmiin vaikuttamiseen. Tyypillisiä tähän luokkaan kuuluvia ilmiöitä ovat henkiparannus, kaukoparannus, lähiparannus ja kosketusparannus.
  • Biomagnetismi - henkilön keho selittämättömästi vetää puoleensa erilaisia esineitä ja biomagnetismin vaikutus ei riipu esineiden magneettisuudesta.
  • Pyrokinesia - henkilö saa tulen syttymään ilman havaittavia välineitä henkisillä voimilla. liittynee myös itsesytyntään eli SHC:n, jolloin henkilö syttyy palamaan ilman ulkoista tai välineellistä syytä.

Uusien tutkimusjärjestelmien ja tulosten analysointimenetelmien myötä tutkijoiden ei enää tarvitse tuhlata aikaansa psi-ilmiöiden olemassaolon todisteluun, vaan he voivat jo nykyisin paneutua etsimään vastauksia sellaisiin kysymyksiin, kuin mikä on psi-ilmiöiden luonne, millä tavalla jokin psi-ilmiö on yhteydessä toisiin psi-ilmiöihin ja muihin ilmiöihin sekä millä tavalla psi-ilmiöitä voidaan hyödyntää arkielämässä.

Tutkimuksissa on havaittu, että ympäristö näyttelee merkittävää osaa ihmisen kyvyssä vaikuttaa aineeseen, että jotkin fysikaaliset kohteet ovat muita parempia, että ihmisten keskittäessä huomionsa johonkin yhteiseen kohteeseen eräänlainen kenttätajunta näyttää olevan vaikuttamassa ja että mielen vaikutus aineeseen voidaan ehkä valjastaa hyötykäyttöön.

Lähteinä mm.
Suomessa Skepsis ry:n puheenjohtajana toiminut filosofi S. Albert Kivisen jaottelun oletetuista paranormaaleista ilmiöistä. Luettelo perustuu parapsykologisessa kirjallisuudessa yleisesti käytettyyn jaotteluun.
http://fi.paranormaali.wikia.com/wiki/

Pikaisesti erilaiset ennustusmenetelmät

Ennustusmenetelmät

Ennustaminen (eng. divination) ja povaaminen (eng. fortune-telling) on tulevaisuutta koskevien tietojen hankkimista erilaisten uskonnollisten, yliluonnollisten tai taikuuteen perustuvien menetelmien avulla. Povaamisella tarkoitetaan yleensä asiakkaalle maksua vastaan tai itselle suoritettua tulevaisuuteen katsomista, kun taas ennustamisella voidaan tarkoittaa enteiden tulkitsemista, jolla voi olla myös uskonnollinen ulottuvuus. Ennustamisella on kaikissa kulttuureissa hyvin pitkät perinteet.
Lukemattomia erilaisia ennustusmenetelmiä löytyy ympäri maailmaa, mutta joillakin samoilla menetelmillä saattaakin olla eri nimet.

Keskiajalla oppineet halusivat määritellä näitä eri metodeita ja nimesivät niitä keskiaikaisella latinalla (eng. Medieval Latin) ja lisäsivät termeihin -mantia päätteen, kun kysymys oli mystisemmästä  tavasta (tulee luultavasti kreikalaisesta sanasta mantis = profetia)  ja  -scopia päätteen, kun  tapa näytti tieteellisemmältä  (tulee luultavasti kreikalaisesta sanasta skopein = tutkia).

Taivaalla näkyviä ilmiöitä, kuten tähdenlentoja sekä kuun- ja auringonpimennyksiä on varhaisina aikoina pidetty merkkeinä tärkeistä tapahtumista. Myös erilaisista luonnonilmiöistä ennustaminen on kuulunut lähes kaikkien kulttuurien uskontoon. Tälläisiä enneustusmenetelmiä ovat mm.:

Astrologia (eng. astrology)
Taivaankappaleiden suhteellisista asemista ja välisistä kulmista voidaan päätellä Maan tapahtumien yksityiskohtia kuten ihmissuhteita ja tulkita persoonallisuuksia. Länsimaisen astrologian historia jaetaan antiikin astrologiaan (–500 jaa.), traditionaaliseen astrologiaan (500–1700) ja moderniin astrologiaan (1700–). Astrologian ja tieteen välinen suhde on ollut vuosisatoja kireä. Astrologia ei täytä tieteen tunnusmerkkejä.

Astrologiaa on nykyisin kritisoitu myös paikkansa pitämättömyydestä, sillä nykyiset astrologisten merkkien (horoskooppien) päivämäärät eivät vastaa saman merkin tähtikuvioita, lisää aiheesta:  http://www.nic.fi/~praasu/horosk.htm
Astrologiaan on myös yhdistetty muita ennustusmuotoja kuten, Astro-Numerologia (astrologian ja numerologian yhdistelmä) ja Astro-Tarot (astrologian ja tarotin yhdistelmä).

Muista taivaankantemme ulkopuolella tapahtuvista ilmiöistä ennustamista on tapahtunut mm. kuusta (lunamancy/selenomancy), auringosta(solaromancy), meteoriiteista (meteormancy) ja komeettojen pyrstöistä (cometomancy). Erikseen huomattavat sääilmiöt, kuten ukkonen ja ukkonen ja salamointi sai helposti jumalallisia merkityksiä ja enteellisyyttä. Kysymys kuuluukin, että ovatko myös hurrikaanit, pyörremyrskyt, maanjäristykset, yms. luonnonmullistukset myös enteellisiä vai onko niitä koetettu jotenkin ennustaa?

 
Elementeistä ennustaminen (eng. stareomancy)
Ihmiskunnan historiaan liittyy myös läheisesti erilaisten heijastavien pintojen, savun, luonnonmuotojen sekä pienten objektien heittelyn ja niiden asennon tulkitseminen kautta ennustaa tulevaisuutta tai saada neuvoja "henkimaailmalta". Jaan ne nyt tähän karkeasti antiikin kreikasta tuttuun elementtien jaotteluun (johon siis on lisätty henki): tuli, vesi, ilma, maa, henki.

Pyromantia: Tulesta ennustaminen (eng. pyromancy)
Pyromantia keskittyy ennustamaan tulen avulla joko puhtaasta liekistä siinä poltettaviin aineksiin, joiden erilaisia käyttäymisistä muodostetaan sitten ennustus. mm. Liekki pystyi kertomaan ennustajalle, oliko toisella hyviä vai pahoja aikeita ja oliko esimerkiksi joku sairastumassa vakavasti.
 
Variaatioita pyromantiasta:
Kausimomantia (eng. Causimomancy) tuleen heitettävien objektien palamisen tarkkailusta ennustaminen (kuten, kukat, siemenet, yrtit, kirjoitukset, eläin-/ihmisuhrit, veri, suola, jne.)
Alomantia (eng. alomancy / halomancy) – Suolasta ennustaminen tuleen heittämällä
Botanomantia (eng. botanomancy) – Ennustaminen kasveja polttamalla mm. salviaa tai viikunapuuta
Daphnomantia (eng. daphnomancy) laakeriseppeleen polttamisesta ennustaminen
Sideromantia (eng. sideromancy) olkien/korsien polttaminen raudan kanssa
Stigonomantia (eng. Stigonomancy) kuoren polttokirjoituksen tulkitseminen
Capnomantia tai (eng. capnomancy ) - savusta ennustaminen sitä hengittäen (mm. ns. yrttisavusteet)
Libanomantia (eng. libanomancy) - savun liikkeitä/muotoa/väriä tulkiten, erityisesti suitsukkeen yms. vastaavan savu
Xylomantia (eng. Xylomancy) - palavasta puusta ennustaminen, joko nuotiosta tai tietystä puun halosta
Anthracomantia (eng anthracomancy): puuhiilen polttamisesta ennustaminen
Karromantia (eng. carromancy) - sulavasta vahasta ennustaminen
Keromantia tai keroskopia (eng. keromancy) - sulavan vahan kaataminen kylmään veteen
Knissomantia (eng. knissomancy) - tuoksuvan kumiaineen höyrystä ennustaminen.
Livanomantia (eng. livanomancy) - tuoksuvan suitsukkeen palamisesta ennustaminen.
Cineromantia (eng.ceneromancy/spodomancy) tuhkasta ennustaminen
Tephramantia (eng. Tephramancy / tephromancy ja tuphromancy) - alttariuhrien tuhkien muodoista ennustaminen.
Lampadomantia (eng. lampadomancy) - yksittäisestä liekistä (kynttilä, soihtu) ennustaminen
Lychnomantia (eng. lychnomancy) kolmen  kolmiossa olevan liekkien liikkeistä ennustaminen

Aeromantia: ilmasta ennustaminen (eng. Aeromancy)
Planeetan sää- ja ilmastonmuutoksiin on myös aina suhtauduttu hyvin vakavasti ja niiden muutoksia on ennustettu jo ennen nykyisiä satelliittejakin mm. tuulesta (eng.anemoscopy/anemomancy), äänistä (eng.alveromancy), salamoista (eng.astrapomancy) ja ukkosesta (eng.brontomancy) sekä kummastakin yhdessä (eng.ceraunoscopy), iltaruskosta, kesän sateista/talven pakkasista, pilvistä (eng.nephomancy), jne. Pilvien muoto, niiden suunta ja koostumus ovat saaneet erilaisia tulkintoja aikaan. Toisaalta ihan tavallinen kansalainen tajuaa, että jos pilvet on tummat ja riippuvat matalalla, voi hyvinkin pian sataa tai pilvettömällä ja aurinkoisena talvipäivänä pakkanen on yleensä kova.

Hydromantia: vedestä ennustaminen (eng. Hydromancy)
Ihmisiä on aina kiehtonut veden monimuotoisuus, sen heijastava pinta tyynellä säällä ja veden pysäyttämätön kiertokulku.

Bletonismi (eng. bletonism) - veden maan-alaisten virtauksien ennustaminen ts. taikavarvun käyttö (nimennyt Monsieur Barthélemy Bleton 1700-luvulla).
Ydromantia (eng.ydromancy) - veden-alaisista heijastuksista ennustaminen
Lekanomantia (eng. lecanomancy) - vesimaljasta, -kannusta, -altaasta, yms. esineestä jossa on vettä, ennustaminen
Pegomantia (eng. pegomancy) vesilähteistä ja -putouksista ennustaminen
Katoptromantia (eng. catoptromancy/captromancy ) -peileistä ennustaminen
Enoptromantia (eng. enoptromancy) -lasin läpi ennustaminen
Keromantia (eng.ceromancy/ceroscopy) veteen tiputetun kuumasta vahasta ennustaminen
Hydanomantia (eng.hydatomancy) sateenpisaroista ennustaminen
Kaivonkatsominen/varvunta (eng.dowsing also divining, water witching) varvun käyttäminen maanalaisten lähteiden löytämiseen

Geomantia: maasta ennustaminen (eng. Geomancy)
Feng shui - ympäristön ja ihmisen tasapainoon saattamisen kautta tulevaisuuden muokkaamista.
Floriografia tai "kukkien kieli" (eng.floriography tai "language of flowers")  - Kukkiin kätkeytyvien viestien lukua mm. viesti voi kätkeytyä kukkien tuoksuihin, väreihin, lukumäärään tai lajikkeisiin.
Antomantia (eng.anthomancy) kukista ennustaminen
phyllorhodomantia (eng. Phyllorhodomancy) ruusun terälehdistä ennustaminen
Kromniomantia (eng. Kromniomancy) sipulin versoista ennustaminen
Fructomantia (eng. fructomancy/fructimancy) hedelmistä ennustaminen  
Dendromantia (eng. dendromancy) puista ennustaminen, varsinkin tammista, sypresseistä ja misteleistä
Lithomantia (eng.Lithomancy) arvokkaista kivistä ennustaminen
Krystallomantia (eng.Krystallomancy) kristallipallo (kristallit tai muut heijastavat esineet)
Abanomantia (eng. abacomancy) tomusta ennustaminen
Amathomantia (eng. amathomancy) hienosta hiekasta ennustaminen
Oromantia (eng. oromancy) Vuorien muotojen tarkkailemisesta ennustamista
Oryktomantia (eng. oryctomancy) maasta kaivetuista objekteista ennustamista
Skiomantia (eng. sciomancy/shadowmancy) varjoista ennustamista
Kristalliin katsominen (eng. crystal gazing/ crystallomancy/gastromancy/spheromancy) heijastavista esineistä, kristallipallosta, heilurista ennustaminen

Maasta ennustamisen menetelmät liittyvät yleensä maahan heitettäviin esineisiin kuten kiviin tai luihin.
Tasseografia (eng. Tasseomancy) Teenlehdistä tai kahvinporoista ennustaminen
Margaritomantia (eng. Margaritomancy) helmien heittämisestä ennustaminen
Aleuromantia/Stikhomantia (eng. Aleuromancy/Stikhomancy) jauho tai onnenkeksit ennustuksen välineinä
Alfitomantia (eng. Alfitomancy) ohran jyvät ennustuksen välineinä
Antrakomantia (eng. Antrakomancy) paloalueet(eiden) sienet? ennustuksen välineinä
Aritmantia (eng. Aritmancy) numerologia
Enokilainen shakki shakin muunnelma
Ifa ennustaminen palmun pähkinöiden avulla Länsi-Afrikassa
Taromantia (eng. taromancy) Tarot-kortit
Kartomantia (eng. kartomancy) korteista ennustaminen, Huom. katso myös Taromantia
Kleromantia (eng. kleromancy) luiden heittäminen
Dominoilla ennustaminen (katso myös kleromantia)
Kolikolla ennustaminen (katso myös kleromantia
Astragalomantia (eng. Astragalomancy) arpalla ennustaminen huom. katso myös: kleromantia
Favomantia (eng. favomancy) pavut ennustuksen apuna, kleromantian eräs muoto
Ashagalomantia (eng. Ashagalomancy) pienten luiden heittämisestä ennustaminen
Nopalla ennustaminen (katso myös astragalomantia ja kleromantia)
Cubomantia (eng. cubomancy) kuutiosta ennustaminen
Papyromantia (eng. papyromancy) paperin/paperirahan avulla ennustaminen

Skiomantia Hengistä ennustamista
Demonomantia (eng. demonomancy) demonien kautta ennustaminen
Nekromantia (eng. nekromancy) kuolleille puhuminen
Ouija
Selvänäkö (eng. descrying: by gazing) tulevien asioiden ennalta näkemistä
meediointi

kirjallisuudesta ennustaminen:
Bibliomantia (kirjat, erityisesti Raamattu, katso: stikhomantia)
 I Ching vanha kiinalainen ennustusmenetelmä (katso myös bibliomantia, Stikhomantia)
Kledonomantia (sattumat tai kuullut sanat)
Kybermantia (tietokoneoraakkelit)
Literomantia (kirjaimet)
Logaritmantia (logaritmit)
Numerologia (numerot)
Onomantia tai nomantia (nimen kirjaimet)
Oraakkelikirjat, esimerkiksi I Ching, Ling kh'i Ching, I Lin, T'ai Hsüan Ching, Ifá, Sabialaiset symbolit. Katso myös Stikhomantia ja Bibliomantia
Rhapsodomantia (runous)
Stikhomantia (kirjat tai linjat, katso myös bibliomantia) Libromantia)
Riimut
 Mahjong
Ogham (vanha irlantilainen menetelmä -piktien kirjoittamismenetelmä)
Moleosophy (tahrat)
Ossomantia (luut)
Rhabdomantia (keppi tai tikku)
Skatomantia (putoaminen)

Zoomantia Eläimistä ennustaminen:
Ailuromantia (kissat)
Alektryomantia (kukot)
Apantomantia (eläinten näkeminen)
Auguria (lintujen lentomuoto)
Hippomantia (hevoset)
Myomantia (jyrsijöiden käyttäytyminen)
 Myrmomantia (muurahaisten käyttäytyminen)
Nggàm (hämähäkit tai ravut)
Opiomantia (käärmeet)
Orniskopia tai orintomantia (lintujen lento)
Extispikia (eläinten sisälmykset)
Hepatoskopia tai haruspikaatio tai hepatomantia (maksa)
Slinneanakhd (eläimen lapaluu)
Plastromantia (eng.Plastromancy) kilpikonnan kilvestä ennustaminen
 
Ihmisestä ennustamista:
Ambulomantia (eng. kävely)
Frenologia (eng. pään muodot)
Biorytmi eng.
Geloskopia (eng. nauru)
Grafologia (eng. käsiala)
Hypnomantia (eng. hypnoosi)
Metagnomy (eng. näyt)
Gyromantia (eng. huimaus)
Ikhnomantia (eng. jalan jäljet)
Aspidomantia (eng. transsi)
oneiromantia eng. eli unista ennustaminen, koska unien on uskottu olevan jumalten lähettämiä viestejä.
Kepalomantia (eng. pääkallot)
Palmistria (eng. kädestä ennustaminen)
Kiromantia (eng. kämmenten piirteet)
Onykhomantia (eng. sormenkynnet)
Kironomia (eng. kädet)
Idolomantia (eng. idolit)
Metoposkopia (eng. otsan viivat)
Narkomantia (eng. nukkuminen)
Okulomantia (eng. silmät)
Oneiromantia (eng. unet)
Pedomantia (eng. jalanjäljet)
Skapulimantia (eng. olkapään luut)
Antropomantia (eng. ihmisen uhraaminen)

Ihmisen valmistamista tuotteista ennustaminen:
Axiomantia (eng.axiomancy) kirveiden käyttö ennustuksen välineinä
Makharomantia (eng. macharomancy) Veisten, tikareiden tai miekkojen käyttö ennustuksen välineinä
Belomantia (eng.belomancy) nuolien käyttö ennustuksen välineinä
Akultomantia (eng. acultomancy) neulojen käyttö ennustuksen välineinä
Klidomantia tai kleidomantia (eng. clidomancy / cleidomancy)  avainten käyttö ennustuksen välineinä
Koskinomantia (Anc. greek. koskinomantis eng. coscinomancy) siivilöiden käyttö ennustuksen välineinä
Syklomantia (eng. cyclomancy) objektien pyörimisliikkeen käyttö ennustuksen välineinä kuten mm. pullon pyöritys on joskus ollut
Stolisomantia (eng.vaatteiden käyttö ennustuksen välineinä
Katoptromantia (eng. catoptromancy/captromancy ) peileistä ennustaminen
Enoptromantia (eng. enoptromancy) lasin läpi ennustaminen

Syötävistä/juotavista ennustaminen:
Ooskopia tai ovomantia/oomantia (eng. ovomancy/oomancy) munista ennustaminen
Tiromantia (eng.tiromancy) juuston valmistamisesta ennustaminen
Oinomantia (eng.oinomancy) viinistä ennustaminen
Kritomantia (eng. critomancy) ohrakakuista ennustaminen

Horoskoopit
Dōbutsu uranai Japanilainen eläinhoroskooppi joka lasketaan syntymäajasta, perustuu neljään kohtalon pilariin jotka hajaantuvat 12 eläintyyppiin, jotka määrittelevät ihmisen luonnetyypin.
kiinalainen horoskooppi Kiinalainen astrologia perustuu kiinalaiseen kalenteriin. Nykyään yleisimmin käytetty kiinalaisen astrologian muoto on kahdeksan merkin (八字 bazì) eli neljän pilarin (四柱 sìzhù) astrologia. Ihmisen syntymäajan mukaan hänelle lasketaan vuoden, kuukauden, päivän ja tunnin taivaallinen runko ja maallinen oksa. Näiden kahdeksan merkin perusteella nähdään viitteitä ihmisen luonteesta sekä hänen kohtalostaan ja onnestaan. Jo varhain maalliset oksat rinnastettiin eläinjärjestelmään, jonka oletetaan tulleen Kiinaan turkkilais-mongolialaisilta kansoilta.
9 Star Ki yksi maailman vanhimmista astrologian muodoista, joka tunnettiin alunperin nimellä Chiu King Ming Li. Se perustuu kiinalaisen I Chingin saloihin ja siihen liitettäviin kahdeksaan trigrammiin ollen tärkeä osa muun muassa fengshuin perinteisiä opetuksia.
druidien puuhoroskooppi vanhaan Kelttien perinteeseen nojautuva druidien puuhoroskooppi koostuu 22 erilaisesta luonteesta syntymäaikojen mukaan.
afrikkalainen horoskooppi Lähtöisin Länsi-Afrikasta, joka jakaa vuoden kahteentoista eri horoskooppimerkkiin länsimaisen horoskoopin tavoin.
intiaanien eläinhoroskooppi Eräät heimot ovat myös rakentaneet tiettyjen toteemieläinten ympärille järjestelmiä, kuten Parantavan rattaan (Medicine Wheel), jotka ovat verrattavissa astrologiaan ja esimerkiksi länsimaisiin horoskooppeihin. Luonnon vuodenaikojen seuraaminen ja niiden mukaan eläminen heijastuvat näissä uskomuksissa eläinoppaiden ohjatessa vuoden kulkua.
mayahoroskooppi Mayojen hienostunut kalenterijärjestelmä koostuu pääosin Haab, Tun ja Tzolk'in kalentereista, jotka seuraavat kosmisia lainalaisuuksia - solaarisen ja galaktisen valon virtauksia sekä yhdistelmiä. Mayojen pyhä astrologinen kalenteri Tzolk'in ja siihen perustuva 13 kuun kalenteri ovat pohja oman syntymäpäivän mukaan katsottavaan varsinaiseen aurinkomerkkiin, elementtiin eli ilmansuuntaan, sointuun sekä neljään muuhun laajentavaan ja täydentävään aurinkomerkkiin. Tzolk'in perustuu ikuisesti jatkuvaan 260 päivän jaksoon, jossa kullakin päivällä on oma sisäinen laatunsa ja energiavärähtelynsä.

Lähteet:
http://www.wordinfo.info/words/index/info/view_unit/2725/1/?spage=1&letter=M
http://en.wikipedia.org/wiki/Category:Divination
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kiinalainen_horoskooppi
http://world.doubutsu-uranai.com/
http://koti.mbnet.fi/~raijae/linkit/puuhoroskooppi.html
http://www.energiakeskus.com/energiasivut/horoskoopit-afrikkalainen.php
http://www.energiakeskus.com/energiasivut/horoskoopit-native-american.php
http://www.energiakeskus.com/energiasivut/horoskoopit-maya.php
http://www.encyclo.co.uk/define/Phytonomy

Esihistoria

IV. Neoliittinen kivikausi 11 000 - 1 500 eaa.
Kausi, jolloin maanviljely ja karjanhoito syntyivät ja kehittyivät. Neoliittiselle kaudelle tyypillistä oli myös laaja metallin käytön puuttuminen, hiotut kiviesineet, poltetut saviastiat eli keramiikka ja kankaan kudonta. Neoliittiselle kaudella alettiin rakentamaan taloja ja tyypilliselle neoliittiselle elämänmuodolle oli ominaista hitaasti siirtyvä tai paikallaan pysyvä asutus, johon liittyi maanviljelyä ainakin osan aikaa vuodesta. Maanviljelyn synty muutti myös yhteiskunnan toisenlaiseksi kuin metsästäjä-keräilijöiden aikakaudella. Maanviljelyä edelsi voimistunut villien viljakasvien keräily ja varastointi. Huomattiin, että kerättävän ravintokasvin siemenestä itää uutta viljaa. Metsästys säilyi viljelyn alettua vielä pitkään pääelinkeinona, sillä maanviljely vaati paljon työtä metsästykseen verrattuna. Riistan loppuminen, joka lienee ainakin osittain johtunut jääkauden päättymisen aikaisista ilmastonmuutoksista, ajoi ihmisiä viljelemään maata ja kesyttämään eläimiä. Viljelyyn ei vaadittu suuria keksintöjä, ja kasvit saatiin luonnosta, joten maata alettiin viljellä eri puolilla maailmaa suurin piirtein samoihin aikoihin. Varhaisessa maanviljelyssä ei vielä osattu käyttää työkaluja, mutta pikkuhiljaa ihmiset oppivat käyttämään ensin keppejä maan muokkaamiseen ("kaivukeppi") ja sitten kehittyneempiä välineitä kuten kuokkaa ja myöhemmin auraa. Viljelyyn käytettiin myös paikalliselle alueelle sopivia keinoja, kuten sadeviljely, kaskiviljely, kasteluviljely ja terassiviljely.

Neoliittista aikaa luonnehtivat myös väestönkasvu sekä entistä monimutkaisemmat ja usein epätasa-arvoisemmat yhteiskunnalliset rakenteet. Maanviljely pani alulle nopean väestönkasvun. Maanviljelyn voima piilee siinä, että se mahdollistaa suuria väestötiheyksiä. Suuret väestötiheydet mahdollistivat taas melko suurten asutuskeskusten synnyn. Metsästäjä-keräilijöiden väestötiheys saattoi olla 0,1 asukasta/km², kun taas maata viljelevien väestön asuinalueiden väestötiheys saattoi olla 50 kertaa suurempi, 5 asukasta/km². Puutarhoja viljelevän väestön väestötiheys saattoi olla 1 asukasta/km² ja alkeellista maanviljelyä harjoittavan väestön väestötiheys 3 asukasta/km². Kasteluviljely sai aikaan vielä suurempia väestötiheyksiä. Maatalouden tuottama viljaylijäämä mahdollisti ruokaa tuottamattoman väestön elättämisen. Tämä väestö saattoi olla ylimystöä, pappeja ja käsityöläisiä. Näin maanviljely edisti yhteiskunnallisten kerrostumien syntyä. Varastoitava vilja mahdollisti myös sitä omistamattoman väestön kontrolloinnin ja sotaa käyvien armeijoiden ruokkimisen. Viljelyn aiheuttama väestönkasvu loi painetta sotiin viljelysmaiden omistuksesta, ja ruokki siten valtion syntyä, koska sodat vaativat selkeää johtoa.

Maanviljelyn syntyyn näyttääkin liittyvän taipumus muodostaa paikallaan pysyviä asutuksia, maanomistus, ympäristön muokkaaminen, suuremmat väestötiheydet ja kasvis- ja viljaravinnon osuuden nousu ruokavaliossa, muutokset sosiaalisissa hierarkioissa, ylijäämiin perustuva kaupankäynti ja uusien teknologioiden kehittyminen. Seurauksena tästä oli maan tuoton lisääntymiseen, kiinteään tihenevään asutukseen siirtyminen väestön kasvaessa ja lopulta sivilisaatioiden synty.

Maanviljely alkoi Lähi-idässä 11 000 eaa. Levanttissa, joka on maantieteellisesti  Egyptin, Arabian, Mesopotamian ja Anatolian eli Vähä-Aasian välissä. Nykyisistä valtioista siihen kuuluvat Jordania, Israel ja Palestiina, Libanon sekä Syyria lukuun ottamatta itäosiaan. Samaa aluetta kuvaa arabian As-Sham. Maatalouden syntyalueella ja varhaiselle leviämisalueella kasvoi villiä emmervehnää ja eli villejä lampaita.
Maanviljelyn aloitti mesoliittinen Natuf-kulttuuri, jonka edeltäjät keräsivät emmervehnää piikivisirpeillä  noin 12 500-10 000 eaa.. Noin 9000 eaa. Syyriassa, Libanonissa, Israelissa ja Jordaniassakin viljeltiin maata. Noin 8700 eaa. keksitty keramiikka alkoi levitä Lähi-idässä ja niihin keksittiin säilöä viljaa.  Noin 10 500 - 5 000 eaa. syntyi Lähi-Idässä nykyisen tyylistä maataloutta, johon liittyi lihakarjana sikoja ja nautoja, villatuotannon takia vuohia ja lampaita, veto/kuormajuhtina aaseja, kameleita ja hevosia sekä ohran, linssin ja vehnän viljelyä.

Iraniin luultavasti levisi lännestä Levantista ja Syyriasta neoliittinen maanviljely. Varhaisneoliittisella ajalla noin 8700-7500 eaa. ilmestyi neliömäisiä taloja ja viljelyä Ali Koshiin Iraniin. Polttamattomasta savesta tehtiin karkeita eläinten ja ihmisten pienosikuvia. Ihmisillä oli koruja, kalloja oli harkitusti muokattu. Hautaukset tehtiin talojen tai kylässä olevan asumattoman kohdan alle.

Lähi-idän alueella vaikuttivat myös Hassuna-, Halaf- ja Samarra-kulttuurit. Hassuna-kulttuuri ja Halaf-kulttuuri olivat perinteisiä myöhäiskivikautisia maanviljelyskulttuureja. Pohjoisessa oli Hassunan keraaminen kulttuuri noin 6600–6300 eaa. Pohjois-Mesopotamian vuorten juurilla myöhemmän Assyrian alueella. Hassunan keramiikassa oli kermanvärinen kuvio punertavalla pohjalla, ja koristeluna silmiä ja korvia sekä eläimen päitä jne. Myös onnenmerkki hakaristiaihe esiintyy. Hassuna-kulttuurissa tehtiin myös naista esittäviä pieniä savipatsaita, ja vainajat haudattiin ruukkuihin talojen alle.

Viimeistään noin 5500 eaa. Lähi-idässä alettiin viljellä maata kastelemalla, toisin sanoen johdettiin kastelukanavilla vettä pelloille. Sitä näyttää tapahtuneen ensiksi aivan sadeviljelyalueen rajalla Pohjois-Mesopotamiassa ja Zagrosvuorten rinteillä Iranissa. Pian kasteluviljely levisi Mesopotamian alangoille Eufratin ja Tigrisin laaksoihin.

Pohjoisessa idässä Samarra 5700–4900 eaa. ja lännessä Halaf 5500-4700eaa. kulttuurit Pohjois-Mesopotamiassa sekä Syyriassa ja Anatoliassa levisivät kuiville alangoille, joilla kyettiin viljelemään maata. Kyliä oli näköetäisyydellä toisistaan. Hautauksia tehtiin talojen alle. Oli jo havaittavissa alkavaa yhteiskunnallista eriarvoistumista. Keinokastelu tunnettiin Samarra-kaudella. Se mahdollisti asumisen siirtymisen tulvatasangoille.

 Halafin kulttuurin elämäntyyli muistutti edeltävää Hassuna-kulttuuria taloineen, viljakasveineen ja kotieläimineen. Halaf-kulttuurikaan ei harjoittanut keinokasteluviljelyä. Tältä ajalta ovat peräisin ns. tholos-haudat, joissa on kupu ja siihen johtava käytävä, sekä tauf- ja pise-tyyppiset rakennukset. Kulttuuri valmisti hyvin taitavasti tehtyä kaksiväristä keramiikkaa, ja kauden lopulla tehtiin jonkin verran hienoa moniväristä keramiikkaa Tell Arpatshijahissa. Aiheina olivat geometriset kuviot ja eläimet.

Samarran asutuskeskus oli suurin, kooltaan 6 ha ja noin 1000 asukasta. Kulttuuriin liittyvät leimasinetit kuten Halafissa. Kuparia oli tuotu tänne kaukaa. Kaudella tunnettiin kaksiosainen savenvalajan uuni, jolla voi sulattaa kuparia. Kupari ja lyijy tunnettiin. Tell Arpachiyahissa on läydetty tältä ajalta hyvin varhaista valettua kuparia. Kivi-kuparikausi vallitsi 5500-3500 eaa. Samarrasta on myös löydetty sylinterisinettejä, saviastioissa mahdollisesti tekijän nimi (ammatillista erilaistumusta) ja merkkejä laajasta kaupasta - pieniä määriä kuparia oli ostettu kaukaa. Tel Es-Sawwanin temppeli tältä ajalta käsitti 17 huonetta. Muuten hautaukset ja rakennukset viittaavat tasa-arvoon, paitsi yksi, ehkä päällikön hauta. Jotkut Samarra-kauden löytöpaikat linnoitettuja, linnoitukset on tehty laajalla yhteistyöllä. Tämä taas viittaa sotiin.

Sumer on yksi vanhimmista tunnetuista korkeakulttuureista. Se sijaitsi Eufrat- ja Tigris- jokien laaksoissa Etelä-Mesopotamiassa (nykyisessä Irakissa) noin 3500 eaa. — 2000 eaa. Sumerilaiset keksivät muun muassa kirjoitustaidon ensimmäisinä maailmassa, ja he olivat edelläkävijöitä myös rakennustaidon, uskonnon, kirjallisuuden, matematiikan ja sodankäynnin alueilla.
Noin 3500 eaa. alettiin merkitä numeroita ja noin 3200–3100 eaa. kirjoittaa kuvakirjoitusta. Ensimmäiset säilyneet asiakirjat olivat temppelin verokuitteja. Sumerilainen kuvakirjoitus muuntui asteittain varsinaiseksi nuolenpääkirjoitukseksi välillä 3000–2600 eaa. Sumerilaisilta on säilynyt kohtalaisesti kirjallisuutta, muun muassa kertomus Nooasta, Uthapištim sekä Gilgameš-eepos joka kertoo sankarikuninkaasta.

Sumerilaiset rakensivat suuria palatseja ja temppeleitä, myös ainakin yhden zikkuratin. Temppeli oli merkittävä maan omistaja ja kaupan kävijä, ja kuningas sen ylin johtaja. Nykypäiviin sumerilaisesta kulttuurista on säilynyt muun muassa seksagesimaali- eli 60-järjestelmä, jonka vuoksi tunti jaetaan 60 minuuttiin ja ympyrä 360 asteeseen. Lisäksi sumerilaisen uskonnon ja mytologian piirteitä on havaittavissa muun muassa idän suurissa uskonnoissa ja kreikkalaisessa mytologiassa.

Sumerin uskonto oli monijumalainen. Jumalia oli tuhansia, pieniä ja suuria. Toiset jumalat olivat ylitse muiden, vaikka taivaanjumala An oli pikku jumaluuksia tärkeämpi. Monilla paikkakunnilla oli omat paikallisjumalansa. Esim. eläimellä tai kuokalla saattoi olla oma jumalansa. Uskonto oli sumerilaisille tärkeä, rukoiltiin usein. Kuitenkin myös suoranaisesta ateismista on todisteita tuolta ajalta. Jumalia palvottiin erilaisin rituaalein ja juhlin, joista tärkein oli Dumuzin ja Inannan häitä kuvaava uudenvuodenjuhla.
Sumerilaisella oli oma luomiskertomuksensa. Kaiken uskottiin saaneen alkunsa alkumerestä, Nammusta.
Sumerilaisten pääjumalia olivat An - taivaan jumala, jonka puoliso oli Ki, maa.Enlil oli melko ankara ilman ja myrskyn jumala, Enki ystävällinen (Babylonian Ea) makean veden, vaikka nimi tarkoittaa maan herraa. Enlil oli Sumerin korkein jumala. Enlilin puoliso on Ninlil, "Rouva ilma". Enkin puoliso oli Ninki eli Damgalnunna, maan herratar. Tunnetuin sumerilainen jumala on Inanna, rakkauden jumala, jonka babylonialainen nimi on Ištar ja kanaanilainen Astarte. Inannalla, ikivanhalla äitijumalattarella, oli lukemattomia nimiä: Nintu, Ningal, Ninsun, Nisaba, Mah, Ninhursang, Baba, Geshtinanna jne. Jossain vaiheessa jumaluudet kytkettiin taivaankappaleisiin, esimerkiksi Venus Inannaan. Astrologinen symboliikka lienee saanut alkunsa Sumerista. Inannan puoliso oli Dumuzi (seemiläisillä Tammuz), paimen, joka muuttui härkäihmiseksi. Härkä on myös vanha neoliittisen ajan jumalhahmo monissa kulttuureissa.
Auringon jumala Utu (Babylonian Šamaš) ja kuun jumala Nanna (Babylonian Suena, Sin) olivat myös tärkeitä jumaluuksia. Nanna, kuunjumala oli taas ajan jumala. Kuun jumalan puoliso oli Ningal. Kuunjumalattaren paljonta levisi laajalle Lähi-idässä.
Jumalten ympärille syntyi runsas tarusto. Enki, Enlil ja An koostivat jumalkolminaisuuden. Nergal on kuoleman jumala, jonka nimeä ei saanut edes lausua, ettei houkuteltaisi huonoa onnea. Nergal oli kuumimman keskikesän jumala, jolloin aurinko kärvensi kasvillisuutta. Jotkut kuninkaat korotettiin jumalaksi. Monien kuninkaiden uskottiin nousseen kuoltuaan taivaaseen, esimerkiksi Etanan.

Aura keksittiin Mesopotamiassa ja Egyptissä n. 3 000 eaa. ja se mullisti maanviljelyksen ja yhdisti erottamattomasti toisiinsa kasvinjalostuksen ja karjankasvatuksen. Se oli askel, joka Lähi-idässä nosti maanviljelyksen korkeammalle tasolle ja toinen merkittävä askel kaupan ja kuljetuksen kehityksen kannalta oli pyörän keksiminen.  Englantilaisen arkeologi Gordon Childen mukaan ”Lähi-idän ihmiset olivat … jo ennen 4. vuosituhannen loppua saaneet maakuljetuksiinsa häristä, hevosista ja aaseista voimalähteensä sekä pyörän keksimisen jälkeen kulkuneuvon”. Vasta 1800-luvulla keksittiin ja otettiin käyttöön parempia menetelmiä.
Väestö jakautui Lähi-Idässä neoliittisella kaudella tai oli jakautunut paimentolaisiin ja jokilaaksojen viljelijöihin. Maanviljely levisi pian Levantista itäiseen Turkkiin, Irakiin ja Iraniin.

Kaakkois-Aasiassa ryhdyttiin alkaen n. 9 000 eaa. viljelemään paikallisia kasvilajeja, kuten taroa, jamssia, sokeriruokoa, kookkospähkinää, sitrushedelmiä, riisiä ja hirssiä sekä kotieläiminä ryhdyttiin pitämään sikoja, kanoja, nautoja ja vesipuhveleita.
Japanissa ja Kiinassa keramiikkaa valmistettiin jo 9 000 eaa. sitten. Japanissa jotkut keramiikkalöydöt on arvioitu vielä vanhemmiksi 11 000 eaa.  tehdyksi eli ne olisivat maailman vanhinta tunnettua keramiikkaa. 8 000 eaa. Australiasta irtaantuneella Uudella-Guinealla on todisteita 9 000 eaa. sitten viljellyistä  sokeriruokoista ja banaanista,
joten voidaan vain miettiä, onko Australiassa ollut joskus viljelty maata vai ovatko Uusi-Guinealaiset keksineet sen omin päin.

Australian aboriginaaleilla on maailman vanhin tunnettu uskonto. Heidän kulttuurinsa on vaikuttanut Australiassa yhtäjaksoisesti yli 40 000 vuotta. Väestö jakautui heimoiksi eripuolille Australiaa ja kanssakäyminen heimojen välillä jäi vähäiseksi. Ennen eurooppalaisten tuloa maassa oli yli 300 heimoa ja ne puhuivat noin 500 eri kieltä.

Aboriginaalit uskovat kulttuurinsa ja asuttamansa maailman syntyneen uniajan aikana. Uniaika on käsite, joka tarkoittaa aboriginaaleille sekä muinaista aikaa, että tarunomaista menneisyyttä. Heidän mukaansa, ennen maan luomista, kaikki oli ollut tasaista, muodotonta ja täysin elotonta. Maan syvyyksistä oli noussut unessa olleet mahtavat olennot.  Nämä esi-isien henget tekivät säännöt ja lait vaikuttamaan maahan ja sen ihmisiin, eläimiin ja kasveihin.

Kaikki aboriginaalit ovat yhteydessä uniajan henkiin ja heidän luomaansa maailmaan. Oman käsityksensä mukaan he ovat osa luontoa ja heidän velvollisuutensa on kunnioittaa maata. Maa on uniajan sekä aboriginaalien kulttuurin keskipiste ja heidän mielestään sitä ei voi kukaan omistaa. Muihin varhaiskantaisiin uskontoihin verrattuna aboriginaaleilla ei ollut tarvetta vuodenaikoihin tai elinkeinoihin perustuviin juhliin. Ravinto saatiin uniajan henkien luomilta kasveilta ja eläimiltä. Sadeajan taas tiedettiin tulevan ajallaan, joten sadetanssit olisivat hyödyttömiä. Ihmiset tiesivät myös etteivät he kykene yliluonnollliseen, sillä ainoastaan uniajan henget pystyivät siihen. Uniajasta kertova suullinen perimätieto on säilynyt tarkasti aboriginaalien muistissa. Kaikki uniajan kertomukset ja uskomukset on omistettu eri kieliryhmille ja jaettu kieliryhmien sisällä jäsenten kesken. Jokaisen jäsenen elämäntehtävä oli huolehtia, että hänelle annettu tarina varmasti säilyisi tuleville sukupolville ja siitä eteenpäin. Nykyään tarinat on myös kerätty ja kirjoitettu muistiin.

Etelä- Kiinassa 7 000- 6 500 eaa. Jiahu -kulttuuri viljeli riisiä Jangse-joen laaksossa ja samoihin aikoihin Pohjois-Kiinassa viljeltiin hirssiä ja soijapapua. Ningxian Damaidissa on 6 000- 5 000 eaa. tehty kiveen kuviokaiverruksia (eng. cliff carvings) auringosta, kuusta, tähdistä, jumalista ja metsästyksestä tai laiduntavista eläimistä. Ne ovat hyvin kuulemma samanlaisia kuin ensimmäiset kiinalaiset kirjoitusmerkit ja sitä mietitään, olivatko ne taidetta vai alkukirjoitusta. Kotieläiminä ryhdyttiin pitämään n. 4 500 eaa. alkaen sikoja, kanoja ja vesipuhveleita ja aura keksittiin Kiinassa 1 400 eaa., jolloin se mullisti maanviljelyksen sekä yhdisti erottamattomasti toisiinsa kasvinjalostuksen ja karjankasvatuksen.

Japanissa Jomon-kaudella 10 000 - 300 eaa. vakituinen asutus synnytti 9000-lukuun eaa. mennessä mesoliittisen, tai joidenkin mukaan neoliittisen kulttuurin. Kiistellyn arkeologisen todistusaineiston mukaan jomon-ihmiset loivat maailman ensimmäiset keraamiset esineet, jotka on ajoitettu 11. vuosituhannelle eaa.  Jomon-ihmiset valmistivat savihahmoja ja astioita, jotka koristeltiin painamalla palmikoiduilla tai suorilla naruilla tai tikuilla kuvioita saveen. Kuitenkin jotkut tutkijat epäilevät, että saviastioita olisi valmistettu Manner-Aasiassa jo ennen Japania, sillä Venäjältä ja Kiinasta löydetyt saviastiat ovat joko yhtä vanhoja tai vanhempia.

Arkeologisista tutkimuksista voidaan nähdä, että jomon-kauden lopussa noin 4 000 eaa. tapahtui dramaattisia muutoksia. Alkeellinen viljely oli muuttunut hienostuneeksi riisiviljelykseksi ja oli hallinnon alaisuudessa. Monia muita japanilaisen kulttuurin elementeistä saattaa olla peräisin tältä ajalta, heijastaen muuttovirtaa Japaniin mantereelta ja etelän saarilta. Näihin elementteihin kuuluu esimerkiksi šinto-mytologia, naimisiinmenotavat, arkkitehtuurinen tyyli.
Shintolaisuuden taustalla on mytologialla keskeinen roolinsa. Vahvimpia piirteitä ovat polyteismi (monijumalaisuus) ja panteismi (kaikkijumalaisuus). Vaikka shintolaisuutta käsitellään yhtenä uskontona, shintolaisuudessa lasketaan olevan noin 155 eri suuntaa. Moni näistä on verrattavissa japanilaisiin vanhoihin uskomuksiin, joihin kuuluu myös amimismia (sielu-uskoa).
Shintolaisuudessa luonnon kunnioittamisella on suuri merkitys, sillä uskonnon mukaan jumalolennot, kamit, hallitsevat luontoa ja ihmistä. Kamien lukumäärä on rajaton, sillä esimerkiksi kuolleet esi-isät voivat muuttua kameiksi.
Shintolaisuuden pääjumala on naispuoleinen auringonjumalatar Amaterasu. Japanin keisarin katsotaan olevan hänen suora jälkeläisensä. Keisarin palvonta on osa shintoa. Shintolaiset pitävät arjessakin naista kutakuinkin tasavertaisena miehen kanssa.

Shintolaisuudella ei ole perisyntioppia, mutta se tekee selkeän eron rituaalisesti puhtaan ja likaisen välillä. Uskonnon mukaan ihminen pohjimmiltaan on hyvä, mutta pahuus seuraa ulkopuolella olevista pimeyden voimista. Shintolaiset puhdistautuvatkin aina ennen pyhäkköalueelle menemistä, sillä lähestyttäessä jumalia pidetään puhdistautumista välttämättömänä.

Puhdistus, eli ohraita, on pappien suorittama rituaali, joka poistaa mm. synnytyksestä tai sairaudesta kertyneen epäpuhtauden. Ohrai ei kohdistu pelkästään ihmisiin, vaan myös paikat, talot ja autotkin voidaan puhdistaa. Esimerkiksi ennen rakennustöiden aloittamista paikalle saatetaan kutsua shintopappi, joka puhdistaa alueen pahoista hengistä.

Kodeissa on jumalhyllykköjä eli kamindoja, joissa pidetään esimerkiksi näiden kuolleiden esi-isien kuvia, joita sitten palvotaan jumalhenkinä. Kamindojen edessä suoritetaan uskonnollisia seremonioita, siinä rukoillaan ja kameille saatetaan asettaa ruokalahjoja.

Etelä-Intiassa neoliittinen kausi alkoi noin 9000-7000 eaa. kun alueelle saapui maanviljely, jonka jälkeen noin 5500 eaa. saviastiat. Näin alkoi neoliittinen kausi ja Mehrgarh-kulttuuri. Noin 5500 eaa. ilmestyi Pakistaniin Indusvirran laaksoon ja sen lähialueelle monia paikallisia kulttuureita, ja noin 4000-3600 eaa. suuria linnoitettuja kyliä, mm Balakot, Amri, Hakra/Ravi ja Kot Diji-vaiheet. Noin 3300 eaa. Induslaaksossa ja sen lähialueilla oli paikallisluonteisia ns. esiharappalaisia kulttuureja, joissa oli suuria linnoitettuja kyliä, ns. maanviljelyasutuksia, joita sanotaan Nalin, Zhobin ja Kullin kulttuureiksi. Nämä kulttuurit erosivat huomattavastikin toisistaan. Nalin kulttuuri teki punaista keramiikkaa ja hautasi kuolleensa maahan, Kullin kulttuuri poltti vainajansa ja teki kivistä viivakuvioita sisältäviä pieniä laatikoita. Kupari otettiin käyttöön n 4800 eaa. (Mehrgarh III, khalkoliittinen kausi), levisi laajalle vasta n 4000 eaa. Noin 3500 eaa. alueelle levisi esiharappalainen kulttuuri, johon liittyi lapis lazuli - kauppa. Tähän liittyvät Mehrgarhin kaudet IV-VI. Esiharappalaiseksi voidaan sanoa Ravi-vaihetta eli hakra-vaihetta, jolloin kulttuuri kehittyi voimakkaasti muun muassa Hakra-joen alueella. Kirjoitus omaksuttiin noin 3 000 eaa.


Etelä-Amerikassa alkoi kehittyä maanviljely Tehuacánin laaksossa Meksikossa noin 8000-6000 eaa arkaanisella ajanjaksolla. Perunaa, kesäkurpitsaa, pippuria ja papua alettiin viljellä puutarhoissa ja ajoittain hoidettiin viljelmiä sekä ajoittain liikuttiin riistan perässä. Allejon Huaylasin luolasta on löydetty merkkejä korinpunonnasta ja varhaisesta puutarhaviljelystä. Maanviljelyyn siirryttiin varsin hitaasti, koska hyötykasveja ei osattu säilöä alussa saviruukkuihin. Etelä-Amerikan muinaisten intiaanien varhaisin kulttuurikehitys tapahtui länsirannikolla, alueella joka ulottui Chilestä Kolumbiaan. Myöhemmän kehityksen keskuksessa oli Perun alue, jossa perinteellä on vuosituhansien jatkuvuus. Noin 5 000 eaa. Chichorron kulttuuri Pohjois-Chilen rannikolla alkoi haudata muumioita. Samaan aikaan kalastuksen merkitys kasvoi. Maissia alettiin viljellä Coxcatlán-vaiheessa n. 5 000-4 000 eaa. mutta Perun alueella viljeltiin maissia vasta 3 200 eaa. Noin 3500 eaa. laama, marsu ja alpakka kesytettiin Keski-Andeilla. Amazonjoen lähistöllä viljeltiin maniokkia, maapähkinää ja ananasta.

Varhaista keramiikkaa tehtiin mm. Valdivian kulttuurissa. Noin 4000 eaa. San Jacintossa Pohjois-Kolumbiassa Karibianmeren rannoilla oli Magdalenajoella keramiikkaa ja samaan aikaan keksittiin bola, jossa nahkahihnalla sidotut kaksi kiveä heitettiin saalistettavan eläimen jalkoihin. Noin 3200-1700 eaa. asuttiin paikoillaan Perun keskiylängöllä. Vanhin tunnettu Perun kaupunkikeskus oli Caral, joka ilmestyi noin 2800-2600 eaa. Supe-joen laaksoon. Tämä oli tyypillinen Perun myöhäinen esikeraaminen keskus, jollaisessa rakennettiin suuria palatsi- ja temppelitasanteita. Nuorempaa keramiikkaa oli Kolumbian Puerto Hormigassa 3 000 eaa. Noin 3300 eaa. asutuskeskukset kasvoivat Ecuadorissa liittyen Valdivian kulttuuriin, jossa oli kalastaja-maanviljelijäkyliä aukioiden ympärillä. Kylien asukkaat tekivät kiviveistoksia ja keraamisia veistoksia. Tähän vaiheeseen liittyi mitä luultavimmin Puerto Hormigassa Magdalena River U:n muotoisia raakkutunkioita, jotka enteilivät myöhempiä Perun U-temppeleitä ja n. 2700 eaa. oli Real Altossa, Valdivian kulttuuriiin liittyen U:n muotoinen temppeli rakennettu.

7 000-3 000 eaa. maanviljely, karjanhoito ja saviastioiden tekotaito levisivät suureen osaan Eurooppaa. Maanviljely saapui Eurooppaan Kreetalle ja Kreikan Thessaliaan läntisestä Etelä-Turkista. Kreikasta maanviljely alkoi levitä n. 6 000 eaa. Balkanin niemimaalla kohti Serbiaa ja Romaniaa sekä Unkaria. Noin 6000-4000 eaa. levittäytyivät Unkarista Tonavan jokilaaksoa pitkin kohti Saksaa pitkissä taloissa asuvat kaskiviljelijät, jotka loivat nauhakeramiikkaa. Keski-Eurooppaan saapui tämän myötä maanviljely 4500–4000 eaa. Kaakkois-Euroopassa neoliittinen kausi oli 7000-3000 eaa. ja Länsi-Euroopassa rakennettiin joillain paikoin suurista kivistä tehtyjä kivirakannelmia, megaliitteja, maanviljelyn saapumisen jälkeen noin 4 800 eaa. alkaen. Länsi-Euroopassa viljeltiin tuolloin unikkoa ja kauraa. Venäjän seuduilla n. 5 000 - 3 000 eaa. esiintyvät kampakeramiikan alueet ulottuivat Veiksel-joelta Uralille. Tämän alueen on otaksuttu olleen kieleltään ainakin osittain suomalais-ugrilainen. Noin 3 000 eaa. Dneprin ja Dnestrin välille kehittynyt Tripoljen kulttuuri oli maanviljelykulttuuri. Alueen alkuperäinen metsästysväestö vaihtoi toimeentulosysteemiään.

Neoliittista Eurooppaa on sanottu joskus "vanhaksi Euroopaksi". Sen hävitti noin 3500 eaa. alkanut indoeurooppalaisten aalto. Yleensä Euroopan varhaisia maanviljelijöitä pidetäänkin ei-indoeurooppalaisina mutta tutkija Colin Renfrew on esittänyt, että indoeurooppalaisten osittaista muuttoa Eurooppaan ja sekoittumista metsästäjäkansoihin on tapahtunut samanaikaisesti maanviljelykultturin leviämisen kanssa. Alkuperäinen metsästäjäväestö opetteli maanviljelyä nauhakeraaminen kulttuurin tapaan ensin kaskiviljelyllä. Maanviljely levisi nopeasti ensiksi lämpimille Välimeren rannoille, joista se levisi hitaasti sisämaahan, ja noin 2 000 eaa. alettiin viljellä myös monilla vuoristoalueilla, esimerkiksi Apenniineilla ja Alpeilla.

Pohjois-Euroopassa neoliittinen kausi 4500-1500 eaa.  luetaan alkavan saviastioiden käytön alusta, koska maanviljelyn alku oli siellä hyvin vaivalloista kylmän ilmaston takia. Suomen neoliittisesta kivikaudesta puhuttaessa käytetäänkin joskus termiä subneoliittinen kivikausi kuvaamaan kampakeraamisesta kulttuurista alkavaa vaihetta, jolloin saviastiat ja hiotut kiviesineet ovat jo käytössä, mutta maanviljelystä ja karjanhoidosta ei ole selviä todisteita. Kampakeraaminen kulttuuri oli Suomessa 4 200–2 000 eaa. ja pääelinkeino saatiin hylkeenpyynnistä, kalastuksesta ja metsästyksestä. Maatalous levisi Suomeen sekä idästä että etelästä. Suomeen maanviljely ja karjanhoito saapuivat mahdollisesti noin  2500–2000 eaa. nuorakeraamisen kulttuurin  ja Kiukaisten kulttuurin 2000–1500 eaa. mukana. Ahvenanmaalla on viljelty maata jo 4200 eaa. ja Keski-Suomessa vasta 2000 eaa.  Turusta Niuskalasta on löydetty vuodelta 1500 eaa. peräisin olevia ohranjyviä.

Eri puolilla Pohjois-Amerikkaa elinkeinojen kehitys kulki eri ratoja. Arkaaisella kaudella 6 000 - 3 000 eaa. oli kauden alussa ominaista metsästys, ja aikaa myöten lisääntyvä kasvien keräily ja viljely sekä viljakasvien risteyttäminen. Viljeltävinä kasveina käytettiin paikallista kurpitsalajia sekä auringonkukkaa ja pinaatin kaukaista sukulaista savikkaa, joita kasvatettiin yksinomaan syötävien siementen takia. Tarjolla olleiden viljelykasvien ravintoarvo oli liian heikko mahdollistaakseen täysipainoisen maanviljelyksen kehittämisen. Elämä perustuikin vaelluksille, jotka liittyivät vuodenaikoihin: toisina vuodenaikoina metsästettiin, toisina kalastettiin. Väestö kasvoi tällä kaudella, mikä aiheutti metsästettävän riistan vähenemistä, niin kuin ilmaston muutoksetkin. Arkaainen traditio merkitsi lisääntyvää keräilyä ja viljan viljelyä, mikä lienee Amerikassa keksitty itsenäisesti neljässä eri paikassa. Noin 2 000 eaa. maissi levisi Eteläiseen Pohjois-Amerikkaan melko nopeasti. Las Capasista on löydetty vanhoja kastelukanavia, Mississippin laakson länsipuolella Great Basinin alueella vallitsi alkeellinen maataloudenmuoto ja Pohjois-Chihuahuasta on löytynyt noin 1 200 eaa. ikäisiä terasseja. Molemmat viljelytekniikat lisäsivät maatalouden tuottavuutta ja edistivät väestönkasvua ja valtioiden syntyä. Metsästys ja keräily jatkuivat edelleen, mutta ihmiset elivät nyt kiinteästi taloissa. Toisaalta Siellä missä maanviljelystä syntyi, maan muokkaaminen oli tehtävä käsin eikä auraa vetävällä eläimellä. Siten viljelyala ihmistä kohden jäi pieneksi ja viljelystä ei voitu laajentaa käsin vaikeasti muokattavalle maaperälle. Amerikan mantereella ei keksitty auraa, eikä pyörää, koska ne edellyttivät vetoeläintä.  Niinpä jouduttiin tyytymään kaivukeppiin ja selkätaakkaan. Näin kasviston ja eläimistön erilaisuudella oli kauaskantoisia vaikutuksia, jotka asettivat molemmat pallonpuoliskot eri radoille ja erilaisti niiden kehitysvauhdin.

Kauden loppupuolella Pohjois-Amerikkaan syntyi vaihtelevia kulttuureja, joista ainoastaan pueblointiaanit ja temppelikummunrakentajat kehittivät kulttuurinsa melko pitkälle, päällikkökunniksi tai suuriksi klaaneiksi lähelle valtio-ideologiaa. Lounaisella alueella eli mm. maataviljeleviä pueblointiaaneja, navajoja ja apaššeja. Itäisissä metsissä oli maata viljeleviä intiaaneja, mm. irokeeseja jotka asuivat kylissä Mississippin seutuvilla ennen kummunrakentajia. Temppelikumpu-kulttuurit saivat mesoamerikkalaisia vaikutteita. Pohjois-Amerikassakin tapahtui kansainvaelluksia ja kulttuurivaikutusten leviämistä. Kulttuureja syntyi, kasvoi, taantui ja kuoli vuosituhanten ja vuosisatojen vieriessä.

Kulttuureja neoliittiselta ajalta:
Läntinen kulttuuri, Post-kuvio, Folsomin kulttuuri, Daltonin kulttuuri, Plano-kulttuurit, Paleoarktinen traditio, Rannikon arkaainen, Red Paint-ihmiset, Chihuahuan kulttuuri, Arktinen pientyökalukulttuuri, Aleuttien kulttuuri, Great Basin kulttuuri, San Dieguito-Pinton kulttuuri, Oshara-Chihuahuan pohjoinen kulttuuri, Cochisen kulttuuri ja Millingstonen kulttuuri (tai Encinitasin kulttuuri).

Afrikan ja Lähi-idän keramiikkalöydöt ovat samalta ajalta 7000–8000 vuoden takaa ja arvellaan, että tämä innovaatio tehtiin kummassakin paikassa samoihin aikoihin.
Maanviljelyä on saattanut kehittyä Lähi-itää aiemmin Afrikassa, esimerkiksi Egyptissä, josta on löydetty 16300-10000 vuotta vanhoja jauhinkiviä liittyen muun muassa Esnan kulttuuriin. Egyptissä viljeltiin 8 000 eaa. viikunan ja maakastanjan sekä oltiin kesytetty aaseja ja kissoja. Joidenkin tietojen mukaan maata olisi viljelty jo noin 25 000 vuotta sitten Melanesiassa. 
Sudanista on myös löytynyt varhaisia maanviljelykeskuksia noin 4 000 eaa., joissa on viljelty durraa Haj Yusif- alueella. Välimeren alueen viljelykasvit, joista tuli Egyptin maatalouden perusta, eivät menestyneet Sudania etelämpänä kesäsateiden ja päivän vaihtelun vähäisyyden vuoksi. Afrikan pohjois-eteläsuuntainen akseli oli myös karjan leviämisen olennaisena esteenä. Päiväntasaajan Afrikan tsetsekärpänen, joka on unitaudin aiheuttaja, oli tuhoisa Euraasiasta ja Pohjois-Afrikasta tuodulle karjalle. Esimerkiksi hevonen ei milloinkaan kulkeutunut tsetsekärpästen vyöhykkeen läpi. Tällä kaikella oli valtava merkitys tulevaisuudelle.

Länsi-Afrikassa noin 5 000 eaa. viljeltiin afrikan jamssia sekä öljypalmuja. Sen varhaisten kuningaskuntien valtiollisen järjestäytymiseen maanviljelyn aloittamisen ja kotieläinten kesyttämisen myötä väkiluku lisääntyi ja syntyi tiheämmin asuttuja, kaupunkimaisia yhdyskuntia. Samanaikaisesti hallinnollinen organisaatio rakentui kohti jumalallisen kuninkaan hallitsemaa kuningaskuntaa. (jumalat, henget-> sakraalinen kuninkuus). Vaikka läntisen Afrikan varhaisten valtioiden alkujuuret olivat maanviljelijäyhteisöissä, niiden kehitykseen ja kasvuun vaikuttivat merkittävällä tavalla vuosisataiset yhteydet pohjoisen paimentolaisnaapurien kanssa.
Daimondin mukaan eteläisen Afrikan khoisanit ja pygmit epäonnistuivat maanviljelyksen kehittämisessä, koska useimmat eteläisen Afrikan luonnonvaraiset kasvit eivät soveltuneet viljeltäviksi eikä alueella ollut luonnossa sopivia maatalouseläimiä.

Maailman eri väestöt alkoivat nyt kehittymään voimakkaasti eri suuntiin ja tahtiin niin kulttuurillisesti, taloudellisesti kuin uskonnollisesti. Maaviljelyksen kehittyminen edisti yhteiskunnallisten kerrostumien kehittymistä ja papiston syntyä esimerkiksi lähi-idässä, jossa heidän tehtävänään oli tulkita jumalien viestejä taivaalta milloin olisi hyvä istuttaa viljaa ja hallita maallista omaisuutta. Ensimmäistä kertaa hengellisten asioiden tulkitsijoilla oli myös maallista valtaa, he erikoistuivat yhä enemmässä määrin säilyttämään tietoa yliluonnollisiksi tulkittavissa vuodenaikojen muutoksissa sekä vaatimaan yhä suurempia korvauksia palveluistaan.

Uskonnollisesti kehitys kulki ihmiskunnan alkuhämäristä luonnon elollistamisesta (animatismista) henkiuskontoon (animismiin) sekä siitä hajaantuneisiin symbolien ja esineiden palvontaan (fetisismiin), uskoon yliluonnolliseen yhteyteen ihmisryhmien ja eläinlajin kanssa (totemismiin) sekä henkimaailman hallittavuudesta apuna sairauksissa ja metsästyksessä(shamanismiin). Monijumalainen (polyteismi) henkimaailma vaati itselleen siihen vihkiytyneitä henkilöitä, jotka myös kerronnan muodossa muistivat kansojen/maailman syntytarinat, parannustavat ja luonnon-/taivaankierron vaikutuksen maahan eri vuodenaikoina. Henoteismi, monijumalallisuus, jossa yksi tai useampi pääjumala alkoi myös saada kannatusta sumerilaisten suosiollisella avustuksella. Maailma alkoi muuttua kovaa vauhtia; keksinnöt, kirjoittaminen/lukeminen, teknologinen kehittyminen ja ravinnon saannin turvallisuus ajoivat ihmistä yhä huimapäisempiin askeleisiin kulttuurillisesti ja henkisissä uskomuksissaan. Maailmassa kulttuurillinen kehittyminen alkoi myös mennä eri tahtiin, jotkut korkeakulttuurit kukoistivat alkeellisimpien kulttuurien rinnalla taistellen elintilastaan tai hävittäen heikommat allensa.

lähteet:
http://virmo.jyu.fi/hisnet/maanviljelys/liite
http://virmo.jyu.fi/hisnet/maanviljelys/kulttuurit
http://fi.wikipedia.org/wiki/Uskontojen_synty
kuva1: http://reflectionsonindia.8m.com/Images/world_religions.GIF
http://www.papa.partio.fi/arkisto/latriini/historia.html
http://virmo.jyu.fi/hisnet/maanviljelys/elaimisto
http://virmo.jyu.fi/hisnet/maanviljelys/mantereet
http://www.suol.fi/raamattunet/abo_usk.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/J%C5%8Dmon-kausi
http://www.suol.fi/raamattunet/shinto.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Esiharappalaiset_kulttuurit
http://www.sacred-texts.com/time/timeline.htm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sumer#Sumerin_uskonto
biblia.com/christianity2/religion-one.htm.
http://en.wikipedia.org/wiki/Heathenry
http://en.wikipedia.org/wiki/Semitic_gods
http://en.wikipedia.org/wiki/Prehistoric_religion
http://fi.wikipedia.org/wiki/Uskontojen_synty
kuva1: http://reflectionsonindia.8m.com/Images/world_religions.GIF
Uskonnot ja maailmankatsomukset
Uskontojen synnystä ja kehityskaarista on monia teorioita ja halusin itse lähestyä erilaisia vuosituhansien aikana kehittyneitä uskontoja ja maailmankatsomuksia aikajanallisesta näkökulmasta. Olen tehnyt itselleni aikajanan, miten uskonnot/uskomukset ovat seuranneet toisiaan ja näen merkittävänä uskontojen kehittymisen tekijänä ajallisesti yhteiskunnalliset muutokset, elinympäristön sekä kulttuurin.

Ihmiskunnalla on takanaan jo muutaman miljoonan vuoden kehitys. Pohjolassa vanhimmat ihmisasutuksen merkit ovat kuitenkin vasta noin 10 000 vuoden takaa. Sitä ennen Pohjois-Euroopassa vallitsi pitkään jääkausi ja paksu jääpeite ruhjoi lähes kaikki merkit mahdollisesta aikaisemmasta asutuksesta.
Maailmanhistoriallista aikajanaa on vaikea tehdä, sillä eri kulttuurit ovat kehittyneet eri aikaan ja niiden luokittelutkin ovat erilaisia. Olen kuitenkin pitäytynyt vuosiluvuissa, joiden seuraaminen on suhteellisen helppoa ja käyttänyt länsimaista historianluokittelua seuratessani kulttuurista kehitystä neljällä mantereella; Aasia, Eurooppa, Amerikka ja Afrikka. Tästä esimerkkinä esihistoria, joka tarkoittaa aikaa ennen kirjoitettua kieltä.

Esihistoria
Esihistoria päättyi ensimmäisen kerran Mesopotamiassa ja Egyptissä noin vuonna 3000 eaa. Muualla maailmassa siirtyminen esihistoriasta varhaishistoriaan tapahtui huomattavasti myöhemmin. Jotkin Amazonin sademetsien ja Papua-Uusi-Guinean eristäytyneet alkuperäiskansat elivät esihistoriallista aikaa ainakin 1950- tai 1960-luvulle saakka.
Kivikausi on useimmiten esihistoriallinen aikakausi, ja esimerkiksi Pohjoismaissa sitä ovat myös pronssikausi ja rautakausi kun taas Lähi-idän korkeakulttuureissa pronssikausi puolestaan oli jo varhaishistoriallista aikaa.

Kivikausi
Kivikausi jaetaan useisiin alajaksoihin – ulottuuhan tämä valtavan pitkä ajanjakso ensimmäisten apinaihmisten, hominidien ajoista metallin käytön kynnykselle noin vuoteen 3 000 eaa. ja joillain syrjäisillä seuduilla jopa nykyaikaan. Kivikauden kulttuurit ja niiden perinteet määritetään kivityökalujen tekotavoista.
Varhaiset kivikautiset kulttuurit pohjautuivat yhden tai vain muutaman alkeellisen työkalun käyttöön. Jääkauden loppupuolen kivikautiset kulttuurit olivat taas nykyihmisen (homo sapiens) luomia ja siten melko kehittyneitä sekä monia terätyökaluja osattiin valmistaa taitavasti luusta. Kivikauden kulttuuri saattoi varsinkin lähempänä 0-vuotta vaihdella huomattavasti eri paleoliittisilla kausilla. Silloin syntyi eri puolille maailmaa 5 000–10 000 vuotta kestäviä kulttuureja, jotka sulautuivat toisiinsa ja vaihtuivat ilman selvää rajaa. Euroopassa oli silloin jonkinlaista kulttuurillista, alueellista eriytymistä.

Kivikauden jaotteluna on usein käytetty alla olevaa termistöä:

I. Paleoliittiset kaudet (Eng. Paleolithic) 2 500 000 - 10 000 eaa.
  • Varhaispaleoliittinen kausi  (eng. Early Paleolithic) 2 500 000 - 120 000 eaa. (animatisti)
  • Keskipaleoliittinen kausi (eng. Middle Paleolithic) 300 000- 30 000 eaa. (animismi)
  • Myöhäispaleoliittinen kausi (eng. Upper Paleolithic) 31 000–10 000 eaa. (fetismi/toteismi/shamanismi)

II. Epipaleoliittinen kausi (eng. epipaleolithic) 22 000 - 7 600 eaa. (polyteismi)
(Keski- ja etelämantereiden kulttuurit, joihin jääkausi _ei_ vaikuttanut)
  • Keski- ja Itä-Aasia 22 000 - 9 000 eaa.
  • Lähi-itä 20 000-12 000 eaa.
  • Etelä-Eurooppa 11 000- 7 600 eaa.

III. Mesoliittinen kausi (eng. Mesolithic) 12 000 - 6 000 eaa. (polyteismi)
(Pohjoisten alueiden kulttuurit, joihin jääkausi vaikutti)
  • Pohjois-Eurooppa 12 000 - 5 000 eaa.
  • Pohjois-Aasia 11 000 - 9 000 eaa.
  • Pohjois-Amerikka 8 000- 6 000 eaa.
IV. Neoliittinen kausi (eng. Neolithic) 11 000 - 1 500 eaa. (henoteismi, panteismi ja monoteismi)
(maatalous kehittyy ja keramiikkaa aletaan valmistamaan)
  • Lähi-itä 11 000- 4 000 eaa.
  • Aasia 9 000 - 2 000 eaa.
  • Etelä-Amerikka 8 000-2 500 eaa.
  • Eurooppa 7 000- 1 500 eaa.
  • Pohjois-Amerikka 6 000 – 3 000 eaa.

I. Paleoliittiset kaudet ( 2 500 000 - 10 000 eaa.)
Olivat ensimmäisiä ihmisten teknisen kehityksen kausia, jolloin ihminen keksi tulen käytön. Paleoliittinen kulttuuri perustui metsästykseen ja keräilyyn. Kausi alkoi ensimmäisten kivityökalujen käyttöönotolla ihmislajeilla, kuten käteväihminen Homo habilis. Tekniikka oli aluksi hyvin alkeellista. Kauden lopulla tapahtui aikaisempia ihmislajeja älykkäämmän nykyihmisen ansiosta huomattavaa kulttuurikehitystä.

1.1. Varhaispaleoliittinen kausi (2 500 000 - 120 000  eaa.)
Kauden alussa tehtiin alkeellisa vierinkivityökaluja noin 2 miljoonaa vuotta sitten. Ihmisen esi-isät (Australopithecus garhi, Homo habilis ) saattoivat käyttää työkaluja jo 2–2,6 miljoonaa vuotta sitten, mutta niiden kehitys oli hidasta ensimmäisten miljoonien ja satojen tuhansien vuosien ajan. Pystyihminen Homo erectus

Vanhimmat tunnetut ihmisten sukulaisten muokkaamat esineet muodostavat Olduvain kulttuurin ja Acheulin kulttuurin. Olduvain kulttuurin työkaluja käytti ainakin käteväihminen, roteva-apinaihminen ja nokkela-apinaihminen. Löydetyt esineet ovat olleet 2,6 - 2,2 miljoonaan vuoden ikäisiä. Useimmat työkaluista olivat hyvin yksinkertaisia mutta tietoisesti valmistettuja, vaikka tunnistaminen tietoisesti valmistetuiksi onkin vaikeaa. Olduvain kulttuuri oli suuri mullistus ihmisten kulttuurissa ja ratkaiseva askel kehityksessä. Leikkaavilla terillä voitiin viiltää auki paksuja eläinten nahkoja ja avata kovakuorisia hedelmiä, jolloin avautui tie aivan uusiin ravintolähteisiin. Lihan ja rasvan syönti oli välttämätön edellytys aivojen kasvulle.

Voidaan myös olettaa, että ihminen on alkanut selittämään ympäristöään animatismisesti, eli luonnon elollistamisella. Animatismi tarkoittaa tapaa selittää kaikki ympärillä oleva eläväksi. Termillä tarkoitetaan myös toisinaan havaittavaa taipumusta hahmottaa elottomat esineet ja persoonattomat ilmiöt tunteviksi, tahtoviksi ja toimiviksi, ilman että tähän hahmottamiseen välttämättä liittyisi kuvitelmaa selväpiirteisestä persoonasta tai sielusta. Kun ankaran ukonilman aikana tuumimme, "mihinkähän se iskee", niin itse asiassa tuo 'se' sisältää mielteen toimivasta ja tahtovasta ilmiöstä, vaikkemme varsinaisesti omaa mitään käsitystä esimerkiksi ukkosen jumalasta. Esimerkiksi suomalais-ugrilaisten kansojen luonnonuskonnossa taivas, vesi, maa, tähdet ja luontokappaleet ovat eläviä jumalia, joille on uhrattu eläimiä toimeentulon turvaamiseksi.
Nykyisin uskontojen alkuperäisteorioissa animatistisia mielteitä on haluttu pitää yhtenä varhaiskantaisen ajattelun ja tuntemistavan perusmuotona, joka uskonnon kehityksessä olisi edeltänyt animismia. Tähän viittaa animatismin toinen nimitys preanimismi. Sen mukaan elolliseksi ja toimivaksi koettu tai havaittu taivas olisi vanhempi kuvitelma kuin taivaan jumala jne.


1.2. Keskipaleoliittinen kausi (300 000- 30 000 eaa.)
Ajan työkalut olivat melko alkeellisia, majoja osattiin tehdä ja tuli tunnettiin. Ajan pääasiallinen ihmislaji neandertalinihminen (Homo neanderthalensis), joka oli levittäytynyt Afrikkaan, Eurooppaan ja Aasiaan. Okravärillä maalattiin ja tehtiin alkeellista kivitaidetta.

Keskipaleoliittisella kaudella kehittyi nykyihminen (Homo sapiens) Afrikassa noin 150 000–90 000 vuotta sitten.  Nykyihminen saapui Lähi-itään noin 110 000 – 90 000 vuotta sitten ja Aasiaan noin 70 000 vuotta sitten. Niilin laaksoon syntyi 50 000 – 45 000 vuotta sitten ns. alempi Niilin laakson kompleksi. Varhainen Ahmarian-kulttuuri syntyi Palestiinassa 43 000 – 42 000 vuotta sitten ja asutus levisi Syyriasta itään 36 000 vuotta sitten. Noin 40 000 vuotta sitten ihmisiä oli Etelä-Aasiassa, Kaukasuksella, Kaakkois-Siperiassa, Australiassa, Tasmaniassa ja Uudessa-Guineassa (Tasmania irtosi n. 15 000 eaa. ja Uusi-Guinea n. 8000 eaa. sitten Australiasta).

Noin 43 000 – 36 500 vuotta sitten Cro-Magnonin ihmiset syrjäyttivät Euroopasta neandertalin-ihmisen (Neandertalit eli 10 000 vuotta nykyihmisen kanssa ennen katoamistaan). Cro-Magnonin ihmisillä oli vahva taipumus luoda uutta kulttuuria ja esineitä. He kehittivät koko ajan uutta ja näin erosivat merkittävästi muista ihmismuodoista ja useimmiten samaan aikaan eläneistä neandertalilaisista. He keksivät musiikin, kehittivät huiluja ja muita soittimia. Samoihin aikoihin ihmiset alkoivat haudata kuolleita, ompelemaan vaatteita, rakentamaan todellisia taloja, veistoksia, juhlamenoja ilmestyi elämään. Tähän kulttuuriseen hyppäykseen ei näytä liittyvän rakenteellisia muutoksia, kyseessä todennäköisesti oli aivojen sisäisen organisaation ja hermoston kehittyminen, ihmisten kyky keksiä uutta parani huomattavasti. Näin todellinen nykyihminen olisi syntynyt nopeasti parantuneen ajattelun ja siihen liittyen viestinnän nopean kehittymisen myötävaikutuksella.

Voidaan myös olettaa, että uskonnollisella puolella olisi ollut nähtävissä kehitystä ja luonnon elollistamisesta (animatismista) olisi siirrytty  animismiin, eli henkiuskontoon (sanasta lat. anima, sielu) joka on maailmankatsomus, jossa esineillä, kasveilla ja luonnonvoimilla uskotaan olevan sielu. Metsästäjä-keräilijäheimojen animistisessa maailmankuvassa ihminen on yleensä jokseenkin tasavertainen eläinten, kasvien ja luonnonvoimien kanssa. Rituaalit ovat välttämättömiä, koska niillä pyydetään lupa käyttää eläimiä tai kasveja ravinnoksi, puuta polttopuuksi sekä muuta vastaavaa.
Useimmat animistiset kulttuurit uskovat, että henki säilyy ruumiillisen kuoleman jälkeen. Joissakin kulttuureissa sielu siirtyy helpompaan maailmaan, jossa riistaa on riittämiin ja sato onnistuu aina, toisissa (navajot) se jää maan päälle kummituksena. Kolmannenlainen uskontotyyppi yhdistää nämä kaksi, jolloin on varmistettava, että kuolleen sielu pääsee hyvään paikkaan eikä jää harhailemaan maanpäälle onnettomana kummituksena. Hautajaiset, sururituaalit ja esi-isien palvonta ovat osa tätä varmistelua.
Englantilainen Herbert Spencer (1820–1903) kiinnitti teoksessaan Principles of Sociology erityistä huomiota uskonnon kehitykseen alemmilla kulttuuriasteilla. Spencer väitti muun muassa, että kaikki usko jumalallisiin olentoihin sekä niiden palvonta on kehittynyt vainajien henkien jumaloimisesta ja siitä palvonnasta, mitä niille omistetaan alemmissa kulttuureissa. Vainajien palvonnalla on suuri merkitys uskontojen historiassa, mutta Spencerin yleistystä pidetään liian yksipuolisena.
Edward B. Tylor esitti taas kuuluisassa teoksessaan Primitive Culture vuonna 1871, että uskonnon alkumuoto on animismi (aima = sielu, henki).  Tylorin käsitys saavutti laajan levikin ja se hyväksyttiin melko yleisesti. Muun muassa Rafael Karsten piti sitä vielä uskontotieteen oppikirjassaan vuonna 1931 pääpiirteissään oikeana.

1.3. Myöhäispaleoliittinen kausi (31 000–10 000 eaa.)
Euroopassa noin 28 000 vuotta sitten pakkanen alkoi kiristyä ja asutuksen painopiste siirtyi lännessä Etelä-Ranskaan ja Espanjaan, Itä-Euroopassa Kreikkaan ja Ukrainaan. Espanjassa Iberian niemimaalla neandertalin-ihmisten keskipaleoliittinen Moustierin kulttuuri loppui vasta 30 000 – 28 000 vuotta sitten, kun se oli sammunut muualla Euroopassa 5 000 – 10 000 vuotta aikaisemmin.
Etelä-Ukrainassa ja Kaukasiassa kuten oli myöhäispaleoliittista asutusta noin 30 000 vuotta sitten. Myöhäispaleoliittista traditiota edustivat aikanaan Itä-Siperian alkuperäiskansat ennen poronhoitoa ja Suomen metsäsaamelaiset. Afrikassa taas keräilijä-metsästäjäheimot sanit(busmannit) asuttivat mannerta. Ensimmäiset varmat merkit ihmisasutuksesta myös Japanin maaperällä ovat  Riukiusaarilla, joissa asuttiin joskus 35 000-15 000 vuotta sitten. Ihmisiä saapui Kamtsatkan niemimaalle, läntiseen Beringiaan viimeistään 14 000 eaa. sitten, ehkä silloin jolloin jääkauden ankarin vaihe hellitti tilapäisesti.
Nyky-ihmisten arvellaan saapuneen Aasiasta Pohjois-Amerikkaan 13 000 eaa., kun Beringinsalmi oli kuivaa maata ja Pohjois-Amerikan yllä olleeseen suureen mannerjäätikköön avautui kulkukelpoinen käytävä. ja Etelä-Amerikkaan noin 12 000-11 000 eaa..Yleisesti ajatellaan Amerikkaan tulleen ihmisä ainakin kolmessa aallossa: paleointiaanit, na-dene-kansat ja eskimot. Näistä paleo-intiaanit muodostivat Clovis-kulttuurin, jonka tunnetuin jäänne on New Mexicosta Clovisin kaupungin läheltä löytyneet vain sille ominainen ns. Clovisin keihäänkärki. Clovis-kulttuuri vallitsi pääosin nykyisten Yhdysvaltain alueella, joitain löytöjä on tehty jopa Panamasta asti. Clovis-kulttuurin uskotaan olevan ensimmäisten Amerikan asuttajien kulttuuri.

Pääasiallinen elinkeino myöhäispaleoliittisella kaudella oli suurriistan metsästys, suuresta riistaeläimestä saatiin paljon lihaa. Ihmiset liikkuivat vuodenaikojan mukaan riistan, kalan ja muiden luonnon antimien perässä. Pyydystettiin myös pienempää riistaa, kalastettiin ja luonnosta kerättiin muun muassa marjoja. Elinkeinoissa oli jonkun verran alueellisia eroja. Pienen riistan, esimerkiksi jäniksen metsästys oli toissijaista siellä missä suurta riistaa, esimerkiksi peuroja, oli. Veden lähellä kalastus oli monesti tärkeämpi kuin metsästys.
Yhteiskunta oli hajanainen, niillä alueilla joilla ei ollut suuria klaaneja, heimo saattoi koostua muutamasta perheiden muodostamasta pienestä kylästä. Ihmiset lienevät liikkuneet melko erillään korkeintaan muutaman perheen kokosina ryhminä harvaan asuen ja kokoontuneet tiettyinä vuodenaikoina suurempiin metsästysoperaatioihin, esimerkiksi peurojen vaeltaessa. Naapuriheimojen kanssa saatettiin käydä sotia ja kauppaa. Ihmiset elivät metsästyksellä ja kasveja keräilemällä. Luoliin kokoonnuttiin monesti rituaaleja varten.

Jääkauden huippukauden jälkeen luolataidetta alettiin luoda Euroopassa myöhäispaleoliittisella kaudella 30 000 vuotta sitten ja se yleistyi ja kehittyi huippuunsa 15 000–10 000 vuotta sitten Madeleine-kaudella. Luolataiteeseen kuuluvaksi luetaan luolamaalaukset ja Venus-veistokset (27 000–10 000 vuotta sitten), jotka esittivät alastonta, hedelmällistä naista. Euroopan tunnetuimmat luolamaalaukset ovat Ranskan Lascaux'ssa ja Espanjan Altamirassa.
Intiassa varhaisimmat merkit luolataiteesta ovat 40 000 tai 50 000 vuotta vanhat kalliomaalaukset. Venäjän seuduilla Volga- ja Okajoen välialueella oli Sungirin suurriistanmetsästäjien teknokompleksi. Samaan kulttuuriin kuuluvalla Kostenkin-Avdeevonin kulttuurin alueelta on löydetty "venus-aiheisia" pienoisveistoksia aikakaudelta 29 000 - 22 000 eaa.  Euroopassa 23 000 vuotta vanhoista luista on löydetty merkkejä kuunkierron muistiinmerkitsemisestä. Väitetään erään luun olevan kartta 14 000 vuoden takaa. Kaudella opittiin myös lämpö- ja painekäsittelemään materiaaleja ja kivenkäsittelytaito kehittyi huippuunsa. Muistakin materiaaleista – esimerkiksi peuranluusta – tehtiin monenlaisia, usein koristeellisia esineitä.

Myöhäispaleoliittisen kauden kulttuurit jaetaan löytöpaikkojen mukaan nimettyihin paikalliskulttuureihin, esim. Solutré, Gravette ja Madeleine, jotka olivat jääkauden loppupuolen eurooppalaisia kulttuureja. Tänä aikana tehtiin monia olennaisen tärkeitä keksintöjä, esim. jousi, nuoli ja verkko.
Aurignacin kulttuuri 38 000 – 23 000 vuotta sitten oli vanhin nykyihmiskulttuuri Euroopassa. Sen aikana cromagnonit kehittivät mm. soittovälineitä. Mutkikkaita tauluja myös kaiverrettiin.
Chatelperronin kulttuuri kukoisti 36 000 – 33 000 vuotta sitten ja sen läheisyydestä löytyneet fossiilit ovat olleet neardelaisten.
Gravetten kulttuuri kukoisti 29 000 - 22 000 vuotta sitten. Kulttuuri on tunnettu mm. lihavaa naista esittävästä Venus-patsaasta.
Solutren kulttuuri seurasi Aurignacin kulttuuria 22 000 - 18 000 vuotta sitten. Sille tyypillistä oli raaka-aineiden lämpökäsittely.
Magdalenan kulttuuri oli cromagnoneiden viimeisin kulttuurivaihe. Se alkoi noin 18 000 vuotta sitten ja päättyi viime jääkauden lopussa 11 000 - 10 000 vuotta sitten. Siihen kuului monipuolinen esinevalikoima ja hienoin luolataide.

Myöhäispaleoliittisesta kaudesta voidaan olettaa, että kulttuurien kehitys muokkasi lisää ihmisten uskonnollista puolta ja sen kehitys luonnon elollistamisesta (animatismista) henkiuskontoon (animismiin) jatkui fetisismin, toteismin ja shamanismin kehittymiseen. Luultavammin kukin näistä uskomuksista ovat kukoistaneet rinnakkain toistensa kanssa ja osalti jatkuneet nykyaikaan saakka. mm. fetisismiä harjoitetaan yhä Afrikassa, totemismia Amerikassa (pohjoisen intiaanit) ja shamanismia Siperiassa.

Fetisismi on yleisellä tasolla esineiden, symbolien yms. palvontaa ja fetissi on esine, jossa arvellaan olevan erityistä sisäistä voimaa. Fetissi oli aikoinaan uskonnollisen tai hengellisen palvonnan kohteena. Fetissi on suppeampi käsite kuin tabu, joka on alun perin ollut pyhä esine, johon ei ole lupaa kajota. Fetissien avulla on yritetty suojautua vaaroilta ja sairauksilta, ja tässä suhteessa fetissi muistuttaa amulettia. Monissa luonnonuskonnoista mm. Afrikasta löytyy nykyäänkin paljon fetissejä ja fetisismiä (mm. patsaita, muotoja, esineitä). Jotkut ovat arvelleet Gravetten kulttuurin lihavaa naista esittävien "Venus"-patsaiden olevan tämänkaltaisia fetissejä.
Vuonna 1760 ranskalainen historioitsija ja parlamentin puheenjohtaja Charles de Brosses julkaisi teoksen Du Culte des dieux Fetiches (Fetissijumalien palvonnasta), jossa hän koetti osoittaa, että monijumalisuutta on edeltänyt eläinten, kasvien ja luonnonesineiden palvonta eli fetisismi. Hän osoitti, että Afrikan mustat ja monet muut alkukantaiset kansat välittömästi palvovat eläimiä, kasveja ja elottomia esineitä, joilla katsotaan olevan inhimillinen ymmärrys, tunne ja tahtoelämä, että tämä palvonta olennaisesti eroaa tavallisesta monijumalisesta jumalanpalvonnasta sekä että sitä voi verrata siihen palvontaan, jota muinaisten kirjailijoiden mukaan oli egyptiläisillä, kreikkalaisilla, roomalaisilla ja muilla kansoilla niiden vastaavalla kulttuuritasolla. Itse nimitys ”fetissi” johtuu portugalin kielen ”amulettia”, ”pyhää esinettä” tai vastaavaa merkitsevästä sanasta feitico.

Toteismi tarkoittaa yliluonnollista yhteyttä jonkin ihmisryhmän ja eläinlajin, harvemmin myös jonkin kasvilajin tai luonnonilmiön välillä. Totemismia esiintyy yhä muun muassa Pohjois-Amerikan intiaaneilla, Etelä-Afrikassa, Australian aboriginaali- yhteisöissä ja Intian dyakien keskuudessa. Totemismi on vastaavankaltaista toimintaa kuin shamanismi, mutta siinä pääroolissa on shamaanin sijasta toteemi. Toteemi kuului kiinteästi luonnonuskontojen yhteisöön eikä pelkästään yksittäiseen henkilöön. Koko yhteisön yksilöillä on sama toteemieläin ja he uskovat, että koko yhteisö polveutuu jostakin samasta eläimestä. Yhteisöllä voi olla jonkinlainen alkuperämyytti, jossa kerrotaan heimon esi-isän tai -äidin paritelleen jonkin eläimen kanssa. Pohjoisilla kansoilla toteemieläimenä oli yleensä karhu, hirvi tai peura. Näiden jälkeläiset ovat muodostaneet klaanin, jonka kantaisästä ja/tai -äidistä on tullut sen toteemieläin. 
Tutkijat ovat olleet sitä mieltä, että totemismi muodostaa säännöllisen vaiheen kaikissa kulttuureissa. Totemismi on lähinnä hajanaista kansanuskoa, jolta puuttuu uskonnolle tyypillinen yhtenäinen maailmanselitys. Totemistiset kertomukset ja käsitykset toimivat heimoyhteisöjen ryhmäidentiteetin tärkeänä perustana. Totemismia on harjoitettu samanlaisena eri puolilla maailmaa kansallisista ja historiallisista eroista riippumatta. James Frazerin mukaan totemismi on läheinen suhde, jonka oletetaan vallitsevan ihmisryhmän ja jonkin luonnon lajin tai muun luonnonesineen välillä.  Toteemi ei ole jumala, mutta se sisältää aineksia, joista jumala voidaan tehdä.

Shamanismi tarkoittaa erilaisia uskomuksia ja perinteitä, joissa tunnistetaan, parannetaan ja joskus aiheutetaan sairauksia henkimaailman avulla tai välityksellä. Shamaaneilla uskotaan olevan erityisiä yliluonnollisia taitoja. Usein šamaani oli yhteisön keskushahmo; hän on parantaja, ennustaja, neuvoja monenlaisissa ongelmissa rakkaushuolista uuden asuinpaikan valintaan sekä toimii yhdyssiteenä henkimaailman ja ihmisten välillä.
Šamanismia esiintyy kaikkialla maailmassa. Pohjoista šamanismia tunnetaan Euraasiassa Skandinaviasta  Tyynellemerelle ja Japaniin sekä intiaanien ja eskimoiden keskuudessa Pohjois-Amerikassa ja Grönlannissa. Euraasian läntisimpänä šamanistisena kulttuurina tunnetaan erityisesti saamelaiset, mutta myös skandinaaveilla on ollut saamelaisten šamanismia muistuttavaa seid-šamanismia, josta on säilynyt runsaasti kansanperinnettä.
Tutkijat ovat nähneet pohjoisella šamanismilla joitakin erityispiirteitä ikään kuin merkkinä kulttuurisukulaisuudesta. Näin siitä huolimatta, että alue on hyvin laaja ja merien ja vuoristojen halkoma ja käsittää useitä kansoja ja kieliryhmiä ja myös perimätyyppejä, joiden juuret ovat eri suunnilla. Aasian ja Amerikan šamanismin mahdollinen erityissukulaisuus on erittäin vanhaa, sillä mantereiden välinen maakannas katosi yli kymmenen tuhatta vuotta sitten. Ehkä monet šamanismin piirteet ovat syntyneet jo ennen ihmisten siirtymistä pohjoisille vyöhykkeille, ja pohjoisen šamanismin erityispiirteet johtuvat myös samankaltaisesta ympäristöstä.

II. Epipaleoliittinen kausi  22 000 - 7 600 eaa.
Epipaleoliittista kautta käytetään mesoliittisen kauden sijasta nimenomaan niissä kulttuureissa, joissa jääkauden aikaisella jäätiköitymisellä _ei ole ollut_ merkittävää vaikutusta. Ero mesoliittisen kauden kulttuureihin on pieni ja siksi ne usein rinnastetaan keskenään mutta epipaleoliittiset kulttuuri ovat olleet aiemmin. Tälläisiä kulttuureja on esiintynyt mm. Lähi-idässä, Anatoliassa (Turkin alueella), Pyreneiden seudulla ja Kyproksella Euroopassa sekä Kiinassa ja Intiassa Aasiassa.

Lähi-idässä epipaleoliittinen kausi oli 20 000-12 000 eaa. Kebaran ja Natufin kulttuurien aikoihin. Natufin kulttuuri hankki elatuksensa metsästyksellä ja mm. villiviljan keräilyllä piikivisirpeillä, joiden terät oli koottu pienistä piikivipaloista, mikroliiteistä.

Euroopassa epipaleoliittinen kausi oli 11 000-7 600 eaa. Pyreneiden seudun Azilin kulttuurin aikoihin.  Belgiassa mesoliittista kautta edelsi epipaleoliittinen kausi vielä nuoremmalla dryaskaudella. Aasiassa 22 000 - 9 000 eaa. epipaleoliittista kautta elivät mm. Etelä-kiinassa metsästäjä-keräilijä-kalastaja-kulttuuri, joka eli luolissa ja käytti mikroliittiaseita metsästyksessä mutta muuten luutyökaluja.

Kulttuureja olivat epipaleoliittisella ajalla:
Asturien, Azilien, Capsien, Castelnovien, Epimagdalénien, Ertebollen kulttuuri, Federmesserin kulttuuri, Hoabinhien, Ibéro-Maurusien, Kérémien, Kébarien, Kunda, Limbourgien, Maglemosien, Montadien, Montmorencien, Natoufien, Retzien, Sauveterrien ja Tardenoisien.

III. Mesoliittinen kausi 12 000 - 1 000 eaa.
Noin 10 000 vuotta sitten jääkauden päättyessä suurriista (mammutit, jättipeurat, jättilaiskiaiset, jne.) hävisi ja pohjoisten maanosien paleoliittisilta suurriistan metsästyskulttuureilta katosi pohja. Syntyi suuria ihmisvaelluksia ja oli pakko siirtyä pienriistan metsästykseen, kalastukseen ja luonnosta saatavien marjojen jne. keräilyyn sekä rannikolla saatettiin kerätä simpukoita ja ostereita.
Useimmiten mesoliittisella kaudella liikuttiin vuodenaikojen mukaan, tiettyinä aikoina oltiin rannikolla kalastamassa, toisina riistaa pyytämässä. Työkalut muuttuivat pienistä palasista tehdyksi mikroliiteiksi tai piikiviteriksi, joissa oli kahva luusta tai puusta.  Mesoliittisella ajalla osattiin valmistaa myös koreja.  Mesoliittinen asunto saattoi olla nahoilla peitetty kupukattoinen maja tai kota, jonka juuressa oli ehkä kivi- tai sammalvuoraus. Monet mesoliittiset asuinpaikat olivat veden lähellä.

Euroopassa mesoliittinen kausi ajoitetaan yleensä vuosien 10.000 - 7.000 väliseen aikakauteen, sillä varsinaiset mesoliittiset kulttuurit kehittyivät Ranskan seuduilla Azilin kulttuurista  Sauvaterrian (10 000-9 000 eaa.), Tardenoisin ja Castelnovian kulttuurien (8 000-6 500 eaa.) muodossa. 9 000-7 000 vuotta sitten vallinnut Etelä-Ranskan ja Sveitsin Sauvaterren kulttuuri ulottui myös Pohjois-Ranskaan ja Belgiaan. Maglemosen kulttuuri 9 500-8 000 vuotta sitten levisi Skandinavian eteläosassa ja aivan eteläpuolella Englannista Puolaan. Tämä kulttuuri käsitti liikkuvia metsästäjä/keräilijä/kalastajia. Puolassa ja Valko-Venäjällä kukoisti Swidryn kulttuuri, jota on pidetty suomalaisten esi-isinä. Myös Siperia asutettiin.

Asutus levisi mesoliittisen kauden aikana Pohjois-Eurooppaan aina Suomen alueelle saakka, kun jääkauden mannerjää vetäytyi. Tanskan, Etelä-Ruotsin ja Norjan rannikko asutettiin noin 12 000-9000 vuotta sitten. Norjan asutus, johon kuului myös Pohjois-Ruijan rannikon Komsan asutus, oli luultavasti läntisen Madeleinen kulttuurin perua.
Suomen alueella mesoliittinen kivikausi ajoitetaan vuosiin 8.300 - 5.200 ennen ajanlaskumme alkua. Suomessa mesoliitista kautta edustaa ns. Suomusjärven kulttuuri. Suomessa mesoliittiset terät tehtiin pääasiassa kvartsista, muualla piikivestä ja laavalasista, jota kaupattiin melko kauas.  

Euroopassa rotevat, litteä- ja leveänaamaiset Cro-Magnonin ihmiset hävisivät myöhemmin mesoliittisella kaudella. Jäätiköitymisvaiheen päättyessä Eurooppaan vaelsi monia ryhmiä eri kansoja ja ne sekoittuivat keskenään. Lopputuloksena oli nykyisen kaltainen Eurooppa, jossa elää useita kansoja eri kielineen. Jääkauden lopulla ihmiset kesyttivät sudesta koiran. Mesoliittinen taide oli ääriviivapiirroksia ja ainoastaan punaista ja mustaa väriä käytettiin maalauksiin.

Amerikassa mesoliittista kautta vastasi arkaainen kausi 8000-6000 eaa. Silloin intiaanit harrastivat metsästystä ja luonnonkasvien keräilyä. Ensimmäistä kertaa pyydystettiin myös suuria määriä äyriäisiä. Kiinteää asutusta oli joissain paikoissa (mistä kertovat valmistellut hautaukset, varastot). Piikiven ja sertin kauppaa harjoitettiin ja uusia nuolenkärkityyppejä valmistettiin.

Läntiseen Pohjois-Afrikkaan vaelsi ihmisiä Välimeren alueelta ja Länsi-Euroopasta 8 000 - 2 000 eaa. He toivat mukanaan vaikutteita omista kulttuureistaan, uskonnoistaan ja taidoistaan. Capsian kulttuuri 6 500 eaa. eli mesoliittiselle kaudelle ominaista elämää Pohjois-Afrikassa ja sieltä on löydetty ajalta 5 500 eaa. kalliomaalauksia eläimistä ja metsästäjistä.  

Kulttuureja olivat mesoliittisella ajalla:
Tardenoisin kulttuuri, Maglemosen kulttuuri, Erteböllen kulttuuri, Natuf-kulttuuri, Gudenån kulttuuri, Pohjoisempana oli kalanruotokärkiä: Hensbackan kulttuuri Ruotsissa, Fosnan kulttuuri Länsi-Norjassa, "Komsan kulttuuri" Pohjois-Norjassa, Ruijassa, Lyngbyn kulttuuri Tanskassa, Swidryn kulttuuri
7500 - 7000 vuotta sitten: Fosnan kulttuuri, Suomusjärven kulttuuri, Kundan kulttuuri, Ylä-Volgan kulttuuri, Kaman kulttuuri, Ingelkan kulttuuri, Kukrek Koban kulttuuri

Mesoliittisen kauden suuret muuttovaellukset, suurriistan katoaminen ja pienriistaan siirtyminen sekä mikroliittien käytön keksiminen on luultavasti ollut myös uskonnollisia rajoja ravistelevaa. Tämä on myös viimeinen ajankausi ennen maaviljelystä kehittymistä ja ensimmäisten kaupunkien sekä korkeakulttuurien syntyä. Uskonnollisesti kehitys luonnon elollistamisesta (animatismista) henkiuskontoon (animismiin) sekä siitä hajaantuneisiin symbolien ja esineiden palvontaan (fetisismiin), uskoon yliluonnolliseen yhteyteen ihmisryhmien ja eläinlajin kanssa (totemismiin) sekä henkimaailman hallittavuudesta apuna sairauksissa ja metsästyksessä(shamanismiin) ovat luultavasti myös ensimmäisiä kertoja ottaneet haparoivia askelia polyteismin eli monijumalaisen henkimaailman suuntaan.
Ei liene kaukaa haettua, että mm. esi-isien palvonta, eläinten henkien huomioiminen metsästyksessä, rituaalit naimisiinmenosta ja hautajaisista voisivat luoda pitkällä aikavälillä ajatuksen erilaisista jumal-olennoista, joilla on toisistaan poikkeavia tehtäviä mm. metsästyksen, kalastuksen, kuoleman ja sairauksien hallinnassa sekä erilaisia luonteenpiirteitä, jolloin jotkut jumaluudet ovat lempeämpiä, toiset vaativampia, yms.. Shamanismi, toteismi ja fetisismi pystyivät kuitenkin pitämään puolensa jumaluuksien syntymisestä huolimatta, sillä niiden kautta pystyttiin vaikuttamaan maailmaa asuttavia pienempiin henkiin.

Useat muinais- ja kansanuskonnot ovatkin olleet aluksi polyteistisia, joissa jumaluudet ovat olleet samanarvoisia mutta eri asioiden hallitsijoita. Voidaan myös olettaa, että jumaluuksien ”syntymisen” myötä myös tarinat ihmisen ja maailman synnystä ovat saaneet alkunsa. Pohjoisilla alueilla (mm. Pohjois-Amerikka, Skandinavia, Siperia, Eurooppa) jumaluudet liittyivät monesti luontoon ja siitä saataviin antimiin. Tietyissä rituaaleissa jumaluuksien läsnäoloa kuvattiin eläinnaamioilla ja/tai -kalloilla/-taljoilla, joita ihmiset pukivat päällensä tai pitivät kunniapaikalla toimituksen aikana. Myös uhrilehtojen käyttö ja pyhien paikkojen kunnioittaminen luultavasti rakensi pohjaa jumaluuksien vaatimille uhrilahjoille mm. eläinten uhraamiselle eläinjumalille hyvän metsästysonnen ja tapaturmattoman saalistuksen vuoksi. Tästä hyvänä esimerkkinä on kaikilta itämeren-suomalaisilta, volgan-suomalaisilta ja permiläisiltä kansoilta saadut tiedot pakanallisista toimituksista pyhissä lehdoissa, ja Volgan varrella tämä traditio jatkuu tänäkin päivänä. Suomalaisilla kansanperinne mainitseekin lukemattomia vastaavanlaisia hiisi-paikkoja.
Eteläisimmillä alueilla (mm. Intia, Lähi-Itä, Afrikka, Väli- ja Etelä-Amerikka) jumaluudet liitettiin usein luonnonilmiöhin, kuten maahan, taivaaseen, tähtiin ja aurinkoon. Niillä selitettiin myös ihmisen ja maailman syntyä.

Lähteet:
http://www.student.oulu.fi/~jjsimila/ihminen2.htm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Neoliittinen
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisen_evoluutio
http://fi.wikipedia.org/wiki/Varhaispaleoliittinen
http://www.travelchinaguide.com/intro/history/prehistoric/
http://www.metmuseum.org/toah/intro/atr/01sm.htm
http://jumalasuomi.tripod.com/mishka.htm

Uskonnot ja maailmankatsomukset: Nykyisyys

Maapallomme ihmisväestö on koko ajan kasvussa ja sen kasvu on vain kiihtynyt 1900-luvusta eteenpäin. United States Census Bureaun mukaan 6,5 miljardin ihmisen raja rikottiin helmikuussa 2006. Vuonna 2008 saavutetaan merkittävä virstanpylväs: ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa yli puolet maailman väestöstä, 3,3 miljardia ihmistä, asuu kaupungeissa. Vuoteen 2030 mennessä tämän luvun arvioidaan nousevan viiteen miljardiin. Seuraavien vuosikymmenten aikana kehitysmaiden kaupunkien kasvu tulee olemaan ennennäkemätöntä. Etenkin Afrikan ja Aasian kaupunkiväestö tulee kaksinkertaistumaan. Vuonna 2030 koko maailman kaupunkilaisista 81 prosenttia asuu kehitysmaissa. Mitä tämä siis tarkoittaa ihmisten hengelliselle kehitykselle? Millaiset uskonnot ja maailmankatsomukset pysyvät vallalla sekä minkälaisia uusia suuntauksia tulevat vuodet tuovat tullessaan? Sitä voimme vain arvailla.

Nykyään uskonnolla tarkoitetaan uskoa jumaluuteen tai muuhun yli-inhimilliseen mahtiin, siihen turvautumista sekä siihen liittyvää pyhyyden kokemusta yleismaailmallisena ilmiönä. Nämä ovat uskonnossa usein muotoutuneet oppijärjestelmäksi ja ilmenevät erilaisina yhteisöllisinä tapoina ja palvontamenoina.
Elämänkatsomus
tai elämänkäsitys on taas määritelty muun muassa kokonaiskäsitykseksi ihmiselämän merkityksestä. Elämänkatsomuksella saatetaan tarkoittaa samaa kuin maailmankatsomus, joka liittyy tietynlaisiin arvoihin ja arvostuksiin. Yksilötasolla maailmankatsomus voidaan laajasti määritellä tavaksi, jolla yksilö näkee suhteensa muuhun maailmaan eli muita ihmisiä, luontoa, erilaisia instituutioita yms. kohtaan.  Elämänkatsomus voidaan määritellä taas tavaksi, jolla yksilö yhdistää elämänsä kokemukset, tiedot ja päämäärät niin, että hänelle syntyy kokonaiskäsitys omasta elämästään.

Uskonnoissa jumalakäsityksen mukaan jumaluus-uskonnot voidaan jakaa monoteismi- (yksijumalisiin) sekä polyteismi- (monijumalisiin) tai panteismi- (kaikki koostuu esimerkiksi jumaluudesta tai että kaikki on pohjimmiltaan yhtä)  uskontoihin.

Viime aikoina on yleistynyt myös uskontojen historiallinen jako:
abrahamilaiset uskonnot, joita ovat kolme Lähi-idän alueella syntynyttä yksijumalaista kirjauskontoa, jotka perustuvat samaan seemiläiseen perinteseen ja jäljittävät alkuperänsä Abrahamiin (juutalaisuus, kristinusko, islam). 
dharmalaiset uskonnot, joiden Intialaisten tai intialaisperäisten uskontojen keskeisenä teoreettisenä käsitteenä on dharma, jolla tarkoitetaan ihmisestä riippumatta olemassa olevaa luonnollista järjestystä sekä tämän järjetyksen mukaista elämää (hindulaisuus, jainalaisuus, sikhiläisyys).
taolaiset uskonnot
, jotka
määritellään usein kolmena tienä, jotka johtavat tasapainoon eli taoon. jokainen näistä uskoista määrittelevät omalla tavallaan sen, miten tao voidaan elämässä saavuttaa ja tavallaan nirvanaan pyrkimistä voi verrata taon tavoitteluun (taolaisuus, buddhalaisuus, kongfutselaisuus)
animistiset uskonnot (henkiuskonnot) 
jotka ovat uskontotyyppi, jossa esineillä, kasveilla ja luonnonvoimilla uskotaan olevan sielu. Animistisessa maailmankuvassa ihminen on yleensä jokseenkin tasavertainen eläinten, kasvien ja luonnonvoimien kanssa.

Tällä hetkellä vallalla olevina uskontoina ovat:
kristinusko, Islam, uskontokuntiin kuulumattomat uskonnot tai uskonnottomuus, hindulaisuus, Kiinan kansanuskonnot, buddhismi,  etniset uskonnot (yhteisön alkuperäiset muinaisuskonnot),  ateismi, uudet uskonnot (1850-> syntyneet uskonnot), sikhismi ja juutalaisuus.


Alla on kuva yleisimpien uskontojen esiintyvyydestä maapallolla.

kuva 1

Lähteet:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Uskonto
http://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4kiluku
http://www.vaestoliitto.fi/mp/db/file_library/x/IMG/82691/file/UNFPAKaupungeissakasvaamahdollisuus.pdf
http://fi.wikipedia.org/wiki/Monismi_(ontologinen)
http://www.alli.fi/tieto/polycult/1_2.html

Kuvat:
kuva 1: http://www.worldreligions.psu.edu/images/artimages/maps/worldmapsmall.jpg
Henkioppaat ja -suojelijat sekä apu- ja eläinhenget
Henkioppaat ja voimaeläimet yhdistetään yleensä luonnonuskontoihin tai new ageen tai löyhästi kristinuskoon, mutta niitä voi myös tarkastella elementti hengen ilmentyminä. Henkioppaina voidaan pitää mm. enkeleitä (vrt. suojelusenkelit)/ demoneita, vainajien henkiä (sukulaiset /läheiset /"gurut" /valaistuneet henkilöt /jne.), luonnonhenkiä ja muita eri uskontojen/ voiman ilmentymien entiteettejä.

Näiden henkisten opastajien kanssa kommunikointi tapahtuu usein telepaattisesti tai "kuulemalla" niiden puheen (eng. clairaudience), käyttämällä symboleita tai näkemällä ne meditaation, unen, transsin, yms. avulla (eng. clairvoyance) ja aistimalla niiden läsnäolon/persoonan ja tunteet (eng. clairsentience). Tämä viimeisin kommunikaation muotoon yleensä ensimmäinen tapa havaita hengen läsnäolo mutta mitä enemmän näitä harjoittelee, sitä helpommaksi kommunikaatio tulee. Ihmisen elämässä mukana liikkuvista hengistä on monia nimityksiä ja niiden "käyttötarkoituksiakin" on useita, joten koetan tässä selvittää yleisempien termien taustaa niin eläinhenkien kuin muidenkin osalta.

Henkiopas
Termi henkiopas yleensä tarkoittaa yhtä tai useampaa entiteettiä, jonka/joiden tarkoituksena on opastaa, opettaa, parantaa ja auttaa sinua fyysisessä matkassa henkiseen heräämiseen. Henkioppaiden määrä on suhteellinen henkilön kokemukseen. Jokainen henkiopas tulee luoksesi tiettyä tarkoitusta varten, oli se sitten luovuuden kehittäminen, parantamisen oppiminen, henkinen kehitys, jne. Henkiopas voi myös pelastaa sinut onnettomuudelta, kertomalla siitä ennakolta tai varoittamalla sinua muuten.

Tarkastellen teosofisesta näkökulmasta henkiopasta, henkioppaat ovat henkilöitä, jotka ovat eläneet monta elämää ja he ovat maksaneet pois karmavelkansa eikä heidän tarvitse enää reinarkaatioitua. Jokainen heistä opastaa tiettyä henkilöä mutta ei pelkästään maapallolla vaan myös monissa muissa universumeissa. Monet hengelliset ihmiset uskovat, että henkioppaat ovat valittu tehtäväänsä "toisella puolella" omasta ja jumaluuden toimesta ennen kuin synnymme uudelleen maailmaan. Henkioppaat opastavat meitä seuraamaan elämämme tarkoitusta, koska me itse niin haluamme. Jotkut ihmiset väittävät, että on mahdollista tavata henkioppaansa unessa tai astraalitasolla ja silloin heidän neuvot ovat usein sanallisia.

Gnostisen näkemyksen mukaan "toisella puolella" sinä ja henkioppaasi suunnittelette elämäsi ennen syntymääsi. Sinä elät elämää ja henkioppaasi auttaa sinua tässä tehtävässä. Tämän näkemyksen mukaan jokaisella ihmisellä on oma henkiopas, koska jokainen on suunnitellut oman elämänsä ennen syntymistään. Tämän takia henkiopas ei voi olla tässä elämässä kuollut sukulainen/läheinen taikka eläimenhenki. Sanotaan myös, että henkioppaan on joutunut elää vähintään kerran maapallolla ennen tuloaan henkioppaaksi, jotta he pystyvät ymmärtämään ihmiselon vaikeutta.

Joidenkin mukaan henkiopas on henkilön kaksoisliekki (eng. twin flame), jota voisi verrata oman sielun kaksoseksi, jota ilman henkilö ei tunne olevansa kokonainen. (tästä kiinnostuneet voivat googlata lisää ko. sanalla) Tämä kaksoissielu pysyy henkilön henkioppaana kunnes henkilö liittyy kuolemansa kautta kaksoiliekkinsä seuraan.

Monet hyvin tunnetut hengelliset ihmiset ovat kuvailleet heidän henkioppaitaan. Helena Blavatsky kertoi saaneensa neuvoja tiibetiläiseltä opashengeltä Mahatmasilta, joka näytti/vaikutti intialaiselta ja oli pukeutunut sikäläisesti. Amerikkalaiset hengelliset ihmiset taas usein kuvailevat opashenkiensä näyttävän intiaaneilta. Toisaalta suurin osa jenkkilän hengellisistä henkilöistä on keskiluokkaisia anglo-naisia, jotka eivät ole koskaan tavanneetkaan minkään kansakunnan intiaania, joten olisi rehellisempää sanoa, että heidän henkioppaansa ovat ottaneet sellaisen muodon, jollaisiksi nämä henkilöt kuvittelevat intiaanien olevan. Jotkut kuvailevat henkioppaidensa olevan muinaisia kiinalaisia ja irlantilaisetkin henkioppaat tuntuvat olevan melko tavallisia.

Luonnonuskonnoissa henkiopas on yleensä eläinhenki ja tällainen eläinhenki ei ole toteemieläin, suojelushenki eikä voimaeläin. Henkiopas eroaa mainituista eläinhengistä siinä, että se puhuttelee suoraan henkilöä itseään, eikä vaikuta alitajuisen kanavan kautta tämän olemukseen ja sitä kautta suoraan muihin ihmisiin. Tämän luokan eläinhengen valitseminen tai löytäminen yksilön omassa vallassa.
Henkiopas saattaa olla sama eläin kuin jokin aiemmin mainituista, mutta mikäli henkilö elää kulttuurissa, joka ei tunne eläinhenkiä, ei hänellä todennäköisesti voi olla kovinkaan "todellista" tietoa toteemieläimestään, suojelushengestään eikä voimaeläimestään. Ihmisellä voi olla samanaikaisesti parikin henkiopasta, mutta harvemmin sen enempää.
Tunnetun uusshamaani ja tutkija Michael Harnerin mukaan tällaisen eläinhengen vaihtuvuus on suhteellisen nopea, yksi henkiopas pysyy ihmisellä korkeintaan joitain vuosia. Sitten se on tehtävänsä tehnyt ja ihminen on oppinut siltä mitä sillä hetkellä opittavissa on. Harnerin mukaan kaikki eläinhenget poistuvat samanaikaisesti jonkin henkisen shokin vaikutuksesta, henkilön on heti tehtävä matka aliseen ja haettava sieltä uusi tilalle. Ihminen voi oppia vastaanottamaan henkioppaansa viestejä ja lukemaan sen antamia ennusmerkkejä, jolloin itselöydetystä henkioppaasta saattaa tulla yhtä merkittävä auttaja kuin suojelushengestä.

Suojelushenki
Suojelushenki tai suojelushaltija on yleensä ihmistä tai paikkaa suojeleva ja onnea tuova henkiolento. Suomalaiset tunsivat suojelushengen luontona tai hiitenä, egyptissä se oli Ka, antiikin kreikkalaisille se oli daimon eli demoni, roomalaisille se oli  genius eli henki ja kristinuskossa enkeli eli suojelusenkeli. Suojelushenkiin uskottiin monissa muissakin kulttuureissa. Niin suomalainen luonto kuin kreikkalainen daimonkin voivat toisinaan myös esiintyä ihmisen kaksoisolentoina. Yleensä uskotaan, että suojelushenki seuraa ihmistä halki elämän suojellen häntä. Esimerkiksi "kuudes aisti" vaaran hetkellä voidaankin nähdä viestinä suojelushengeltä. Suojelushenki saattaa myös ilmestyä tai antaa ennemerkkejä elämän suunnan kannalta ratkaisevina hetkinä. Esimerkiksi joissain intiaanikulttuureissa suojelushenki voi olla ihmishahmoinen, mikä luonnollisesti johtaa ajatukset suojelusenkeleihin. Suojelushenki liittyy myös hyvin kiinteästi ihmisen olemukseen. Jotkut saattavat kuitenkin puhua mieluummin yliaistillisista kyvyistä tahi yliminän tai kosmisen, juuri tähän kehoon syntyneen jälleensyntyvän sieluentiteetin ohjauksesta kuin erillisestä suojelushengestä.

Egyptissä niilinlaakson asukkaat uskoivat, että jokaiselle armoitetulle yksilölle oli syntymän hetkellä tai pian sen jälkeen annettu suojeleva henki, jolle he antoivat nimen Ka. He opettivat, että tämä suojelushenki pysyi kuolevaiskohteensa luona koko tämän elämän ajan ja siirtyi tulevaan olotilaan hänen edellään. Erään Luksorissa olevan temppelin seinällä, kohdassa, jossa on kuvattuna Amenhotep III:n syntymä, tämä pikku prinssi on kuvattuna Niilinjumalan käsivarsilla, ja prinssin vierellä on vielä toinenkin, ulkonäöltään täysin hänen kaltaisensa lapsi, joka on egyptiläisten ka:si kutsuman entiteetin symboli. Tämä kaiverruskuva valmistui viidennellätoista Kristusta edeltävällä vuosisadalla.
Ka:n ajateltiin olevan korkea henkiolento, joka halusi opastaa itseensä liittyvää kuolevaissielua paremmille ajallisen elämän poluille, mutta aivan erityisesti sen uskottiin haluavan vaikuttaa ihmiskohteensa kohtaloihin tuonpuoleisessa. Kun tuon aikakauden egyptiläinen kuoli, hänen ka:nsa oletettiin olevan odottamassa häntä Suuren Virran vastarannalla. Aluksi vain kuninkailla oletettiin olevan ka, mutta kohta uskottiin kaikilla vanhurskailla olevan sellainen.
Sydämessään olevasta ka:sta puhuessaan muuan egyptiläishallitsija sanoi: "En halveksinut sen puhetta, kavahdin toimimasta vastoin sen opastusta. Näin menetellessäni menestykseni oli suuri. Pääsin näin pitkälle sen nojalla, mitä se pani minut tekemään. Sen antaman opastuksen turvin minusta tuli huomattu." Monet uskoivat, että ka oli "jokaisessa oleva Jumalan lähettämä oraakkeli". Monet uskoivat, että heidän oli määrä "viettää ikuisuus sydämessään ilo sisimmässä olevan Jumalan suosiosta".

Demoni eli daimoni (muinaiskreikaksi da?µ??, daímon) oli antiikin kreikkalaisilla mm. Homeroksen mukaan jumaluusolento, joka oli ihmisen kaksoisolento tai suojelushenki. Sokrates kertoi, että hänellä on oma Demoni, joka antaa hänelle neuvoja.
Myöhemmin demoneista tuli alempien jumalolentojen yleisnimi. Antiikin lopulla ja kristinuskossa ja sen värittämässä länsimaisessa noituudessa demoni tuli merkitsemään riivaajia ja pahoja henkiä. Platonin oppilas Ksenokrates määritteli Demonit viimein pahoiksi henkiolennoiksi.

Kristityt kehittivät Demoni tilalle oman suojelusolennon, suojelusenkelin, antaen alkuperäiselle negatiivisen kuvan. Demoni -sanaa käytetään usein myös muiden kuin kristillisten tai länsimaisten uskomusjärjestelmien pahoista henkiolennoista, tai usein virheellisesti pakanallisista jumalista. Jo Raamatusta on peräisin ajatus, että jokaisella ihmisellä on oma henkilökohtainen suojelusenkelinsä. 300-luvulla elänyt Basileos suuri sanoo: "Enkeleiden joukossa on toisia, jotka huolehtivat kansoista, toiset ovat uskovaisten seuralaisia... Jo Mooses opetti, että jokaisella uskovalla on oma enkeli opastamassa häntä opettajana ja paimenena." Basiloes viittaa Ensimmäiseen Mooseksen kirjaan: "...se enkeli, joka on minut pelastanut kaikesta onnettomuudesta, siunatkoon..."Yksittäisten raamatunkohtien lisäksi tärkeä esikuva suojelusenkeliajatuksen kannalta on löydettävissä apokryfikirjoihin kuuluvasta Tobiaan kirjasta. Sitä ei ole nykyisessä kirkkoraamatussa, mutta se sisältyy usein suuriin perheraamattuihin.
Oppi suojelusenkelistä kehittyi jo varhaisen kirkon aikana. Yksi ongelmakysymyksistä koski sitä, onko kaikilla ihmisillä suojelusenkeli, vai ainostaan uskovilla. Niin ikään pohdittiin sitä, saako ihminen suojelusenkelinsä vasta kasteessa. Tuomas Akvinolainen ajatteli, että kaikilla on suojelusenkeli, mutta että vasta kasteessa se saa täydet toimintavaltuudet. Hänen mukaansa suojelusenkeli on aluksi melko suojaton pahan voimia vastaan, sillä pieni lapsi tai kastamaton aikuinen kuuluu Aatamin heimoon eli on osallinen perisyntiin, jota kautta Saatana ulottaa vaikutuksensa ihmiseen. Kasteen ja uskon kautta enkeli saa apua Jumalalta ja Kristukselta, joka on voittanut pahan vallan. Luther puolestaan arveli, että henkilökohtaisen suojelusenkelin lisäksi jokaisella on myös henkilökohtainen kiusaaja.
Erään käsityksen mukaan suojelusenkeleiden vaikutus jotenkin lakkaisi viimeistään murrosiän jälkeen. Kristillinen suojelusenkelioppi ei tue tätä käsitystä, vaikka varsinkin luterilaisessa kirkossa enkelit onkin yleisimmin liitetty lapsiin. Suojelusenkeliajatus alkoi vahvistua uskonpuhdistuksen jälkeen, niin protestanttisella kuin katolisellakin puolella. Toden teolla suojelusenkeliusko alkoi levitä 1800-luvulla. Ortodoksissa ikoneissa kuvatut suojelusenkelit ovat paljon maskuliinisempia ja voimakkampia kuin lastenhuoneen tauluenkelit. Ikonien suojeluenkelillä on yleensä miekka kädessään.
Katolisessa kalenterissa lokakuun toinen päivä on vuodesta 1670 ollut paavillisella päätöksellä suojelusenkeleiden muistopäivä, johon liittyvässä rukouksessa sanotaan: "Kaikkivaltias Jumala, isällisessä huolenpidossasi sinä lähetät pyhät enkelisi meidän turvaksemme. Suo meidän tässä elämässä aina kokea heidän suojelustaan ja anna meidän kerran taivaassa iloita yhdessä heidän kanssaan."

Roomalaisessa mytologiassa genius oli henkilökohtainen suojelushenki ja genius loci oli paikan suojelushenki. Nykyisessä kielekäytössä paikan henki viittaa kaupungille tai paikkakunnalle ominaiseen luonteeseen, erityiseen ”henkeen” tai ilmapiiriin, joka siellä vallitsee. Yleensä käsitteellä viitataan kulttuurihistoriallisesti tunnettuihin kaupunkeihin, kuten Venetsiaan, Triesteen tai Pariisiin, mutta sitä käytetään myös puhuttaessa rakennuksista tai maaseutumiljöistä.

Hiisi oli suomalaisessa muinaisuskossa uhrilehto, pyhä paikka. Personoituna hiisi oli pyhän metsikön suojelushenki, metsänhaltija tai vuorenpeikko. Sana pyhä on germaaninen laina kolmen vuosituhannen takaa. Se on alun perin merkinnyt vaarallista, varottavaa maastonkohtaa tutun asuinkentän ja ulkopuolisen erämaan rajamailla.
Suomalaisessa muisnaisuskonnossa Luonto oli ihmisen henkilökohtainen suojelushaltija, mahdollisesti esivanhemman henki. Tämän olennon nimestä on tullut sekä ympäristöä tarkoittava sana luonto, että perustavanlaatuisia ihmisen tai eläimen henkisiä piirteitä tarkoittava sana luonne. Luonto avusti niin ruumiillisissa, henkisissä kuin yliluonnollisissakin toimissa. Jokaisella terveellä ihmisellä lukuun ottamatta vastasyntyneitä, oli oma luonto, mutta vain voimakasluontoinen eli sellainen, jolla oli voimakas luonto-haltija, saattoi menestyä tietäjänä.
Lapsi saa oman luontonsa vasta ensimmäisten hampaiden puhkeamisen tai nimenannon aikaan. Sitä ennen lasta erityisesti uhkaavat yliluonnolliset pahat voimat, kuten henkiolennot ja kateet. Luontoa saattoi nostattaa, eli herätellä ja virkistää loitsuilla. Jos ihmisellä on heikko luonto, hän voi loitsuin kutsua itselleen luontoa tai karaista ja voimistaa luontoaan. Luontoa kutsuttiin myös kateita, vihollisia ja sairauksia vastaan, ja antamaan lisää ruumiillisia, henkisiä tai yliluonnollisia kykyjä. Loitsuissa luontoa kutsutaan nousemaan lovesta ja syvästä paikasta, ilmeisesti vainajalasta. Luonto esiintyy toisinaan ihmisen kaksoisolentona. Luonto voi kulkea ihmisen edellä ikään kuin ihmisen kuvajaisena. Tällä tavoin on selitetty etiäisiä.
Ihminen on sananmukaisesti haltioissaan, kun hänen haltijansa eli luontonsa hallitsee häntä. Haltijoissaan oleva on esimerkiksi töissään tai tavoitteissaan kiihkeä tai fanaattinen. Tietäjät saattoivat tavoitella haltioitumisen tilaa yliluonnollisissa toimissaan, kuten sairauksien parantamisessa. Ihmisen haltija voi lähteä pitkäksi aikaa pois ihmisen luota. Tällöin ihminen on haltijaton eli onneton, sairas tai masentunut. Haltijaton on usein kalpea eli veretön, verevyytensä menettänyt. Haltija voi myös jäädä ihmisestä jälkeen, jos tämä siirtyy nopeasti ja pitkiä matkoja. Tilasta käytetään myös nimitystä itsettä olo. Tällä viitataan itseen erityisenä olentona. Itsen rinnastuvuus luontoon on kuitenkin epävarmaa, vaikka ei mahdotonta. Jos onnekas ihminen kuolee, voi taitava loitsija saada hänen luontonsa itselleen loitsulla. Tällöin vanha luonto hylätään. Joskus väitetään jopa elävältä viedyn hänen haltijansa.

Jokaisella saamelaisella oli myös oma suojelushenkensä, sáiva-henki, jonka saattoi perimätiedon mukaan luovuttaa, myydä tai periä. Sáiva-henki toi poro-onnea ja opasti ja suojeli. Shamaaneilla ja joillakin ihmisillä saattoi olla useampi henki tukenaan. Koltansaamelaisilla tunnettiin kaddz-suojelushenki, joka periytyi isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle. Näitäkin saattoi shamaanilla olla useampia. Kaddz-hengessä oli toteemimaisia piirteitä, sillä se ilmestyi omistajalleen unissa ja saman eläimen lihaa ihminen ei saanut tosielämässä syödä.

Luonnonuskonnoissa yhteisöllisen toteemieläimen lisäksi on ollut, ja on varmasti jatkossakin, tarvetta yksilöllisille eläinhengille. Lapsen syntymän hetkellä saattaa jonkin eläimen toiminta lähialueella olla merkillepantavaa. Heimon shamaani saattaa lapsen syntyessä ja kasvaessa kertoa hänelle, mikä hänen suojelushenkensä on. Toisin sanoen shamaani nimeää, mikä eläinhenki on ilmestynyt tai näyttäytynyt lapsen elämän tärkeinä hetkinä, joko henkenä tai fyysisessä hahmossa.

Apuhenki/apuolento/apueläin
Apuolento tai apuhenki on ihmisen, varsinkin noidan, tietäjän tai shamaanin apuna toimiva kuviteltu henkiolento tai -eläin. Saamelaisella ja suomalaisella tietäjällä kuviteltu tai todellinen apueläin oli usein noitalintu eli ’vaakalintu’, ’lievo’ tai ’lieve’. Kysymys oli korpinsukuisesta kaarneesta, jota koskevat uskomukset juontuvat samoista noidan eläintä koskevista käsityksistä kuin esimerkiksi saamelaisten vuokko-lintu. Lievo toimi siis tietäjän apueläimenä, tämän- ja tuonpuoleisen välisenä välittäjänä sekä apulaisena kun tietäjä hyökkäsi vastustajansa kimppuun.
Apuolentoja ovat myös parat ja ihmisiä palvelevat tontut ja haltijat. Apueläin on tutkijoiden käyttämä nimitys mm. suomalaisen tietäjän lähinnä yliluonnollisina apureina pitämistä todellisista elätti-eläimistä, jotka eivät kuitenkaan olleet suoranaisesti kesyjä kotieläimiä.

Tietäjä (myös Intomies tai myrrysmies) oli suomalaisessa kansanperinteessä taikavoimainen, yliluonnollisia voimia käyttävä henkilö, jonka taikavoimat perustuivat suureen tietoon. Monet tietäjät osasivat kalevalaisia runoja, sekä taruja että loitsuja. Vaikka tietäjän synonyyminä käytetäänkin usein sanaa šamaani, on šamaanilaitos tarkalleen ottaen ja tieteellisessä kielenkäytössä eri asia kuin suomalainen tietäjälaitos. Varsinaisessa šamaanilaitoksessa šamaanin taikamenot ovat yhteisöä yhdistävä, tärkeä tapahtuma, eräänlainen "kansanjuhla", johon osallistuvat usein kaikki yhteisön jäsenet tai osallistujiksi kelpaavat, esimerkiksi kaikki miehet. Itämerensuomalainen tietäjä toimi yleensä yksin tai joskus muutaman avustajan kanssa, eikä taikamenoilla yleensä ollut muuta yleisöä kuin parannettava tai autettava itse.
Tietäjillä oli joskus tietäjän toimissaan apuna kesytettyjä villieläimiä, tai he uskoivat vuorovaikuttavansa joidenkin villieläinten kanssa. Suomalaisen tietäjän lähinnä yliluonnollisina apureina pitämistä todellisista elätti-eläimistä tunnetuimpia olivat käärmeet. Käärmeiden arveltiin olevan sukua salamoille ja siten taivaan jumalalle, johtuen osittain sahalaita-kuviosta niiden selässä. Käärmeitä käytettiin sairaiden hoidossa, myös pelästyttämisessä. Pelätyt käärmeet antoivat tietäjälle arvovaltaa. Toisinaan on pidetty myös korppeja eli kaarneita. Tässä saattaa olla taustalla sama ikivanha perinne kuin skandinaaveilla, joilla korpit ovat jopa ylijumala Odinin apureita. Tietäjä saattoi myös käyttää kaloja toimituksissaan. Merkittävin kala oli tietäjälle usein hauki. Kaivossa tai lähteessä kasvoi toisinaan sinne siirretty kaivohauki, jota pidettiin paitsi puhdistamassa vettä elukoista, usein myös tietäjän yliluonnollisena apurina.

Apuhenget toimivat myös noidan itsensä sijasta. Ne siirsivät naapureiden onnea valmistajalleen varastamalla naapuritalouksien tuotteita. Noidan ja apuhengen välinen yhteys nousee esille erityisesti paraa koskevissa tapauksissa. Para (bjäran, bäran, mjölkharen) oli noidan valmista henkiolento, joka kantoi naapureiden maitoa ja kermaa emännälleen. Paran uskottiin liikkuvan parinkymmenen kilometrin säteellä. Para siis palveli emäntäänsä samalla tavalla kuin noita paholaista. Kaikissa tapauksissa noidan ja paran suhde ei kuitenkaan olut näin selkeä. Esimerkiksi vuonna 1975 — Suomen suurten noitavainojen ollessa pahimmillaan — Pietarsaaressa asununeen Marketta Matintyttären sanottiin matkustaneen Blåkullaan paransa päällä. Se on osoitus siitä, etteivät käsitykset apueläimistä ja –hengistä olleet erillisiä, vaan sekoittuivat toisiinsa. Uudessakaupungissa taas haukuttiin erästä naista paraksi ja noidaksi, millä viitattiin noidan ja hänen apulaisensa läheiseen suhteeseen. Uuden ajan alun unkarilaisia noituususkomuksia tutkinut Éva Pócs toteaakin, että para oli noidan alterego. Kiinteä yhteys perustui ilmeisesti siihen, että noita käytti paran valmistamiseen omaa vertansa.
Myöhemmässä perinteessä tunnetaan myös rahaparat, jotka toivat omistajilleen rahaa muuta vaurautta.  Rahan tuomiseen käytetyn spiritus familiariksen (suom. huom. henkipalvelijan) tekotapa oli hiukan toisenlainen. Suomesta, Ruotsista, Skotlannista ja Saksasta tunnetaan käsitys, jonka mukaan rikollisen sielu oli mahdollista vangita johonkin esineeseen — esimerkiksi kristalliin. Sitä saatettiin käyttää tulevaisuuden ennustamisessa ja erilaisissa tehtävissä ja sen käskeminen perustui salattuun tietoon. Saksasta spirituksia koskevia oikeustapauksia tunnetaan jo 1500-luvulta. Ruotsissa ja Suomessa niiden määrä alkoi lisääntyä 1690-luvulla.  Tätä ennen apuhenkiä mainittiin vain Ruovedellä asuneen tietäjä Antti Lieroisen kaltaisilla riittieksperteillä. Ilmeisesti myös Gävlen pyövelin hallussa ollut spiritus oli samantyyppinen. Sitä säilytettiin laatikossa ja ruokittiin verellä aivan kuten englantilaisten noitien väitettiin ruokkivan omia spirituksiaan. Englantilaisille noituusjutuille tyypillinen äidinmaidolla ruokkiminen näyttää kuitenkin täysin puuttuvan ruotsalaisesta ja suomalaisesta aineistosta. Samoin puuttuu apuolennon imettämisestä noidan oikealle lapselle aiheutuneita vahinkoja koskevat syytökset.
Kristina Tegler ja Emma Wilby ovat taas esittäneet ajatuksen, että tuomiokirjoissa paholaiseksi puhuteltu hahmo olisi itse asiassa ollut noidan (ihmishahmoinen) apuhenki. Siihen, mitä nimitystä hengistä käytettiin vaihteli tapaukseen osallistuneiden kotipaikan, koulutustason ja uskonnollisen näkemyksen mukaan. Edellä esitetyn pohjalta on kuitenkin selvää, että suomalaisten noitien sitoutuminen tämänpuoleisessa tapahtuvaan toimintaan (tietäjyyteen), apuhenkien käyttäminen apuolentojen sijasta ja sielumatkojen puuttuminen tekivät Blåkullassa tai Kyöpelinvuorella tapahtuvien noitasapatteja koskevien uskomusten leviämisen hitaammaksi kuin Ruotsissa. Ainoan poikkeuksen muodostavat läntisen rannikon ruotsinkieliset alueet, mistä kulttuuri- ja kulkuyhteydet Ruotsiin olivat vilkkaimmat ja parhaimmat. Näilläkin alueilla maleficium (suom. huom. pahantahtoinen noituus) ja sanamagia korostuivat. Silti šamanistisen sielumatkan elementtejä säilyi nimenomaan noitien Blåkullaan suuntautuneissa matkoissa, joissa kotieläimet olivat saaneet apueläinten hahmon. Eräät tutkijat ovatkin esittäneet, että kotieläimillä tapahtunut matka Blåkullaan kantaa mukanaan muistumia šamanistisista sielumatkoista tuonpuoleiseen.

Blåkulla
Useissa englanninkielisissä teksteissä Blåkulla (suom. huom. sininen kukkula) mainitaan yleispohjoismaisena noitapaikkana, mutta Tanskasta noidat lentävät Blockbergiin, Norjan Bredsteniin tai Islannin Hekkensbergiin ja Norjasta lennellään Blocksbergiin tai Lydershorniin. Kyöpelinvuori oli suomalainen vastine Blåkullalle ja se tarkoittaa kummitusvuorta. Kyöpeli on kummitus, joka näyttäytyy vanhoissa linnoissa, mestauspaikoilla ja kalmistoissa; se oli vainaja, joka elämänsä aikana oli tehnyt rikoksia. Vanhan ajan suomalaisessa yhteiskunnassa naimattomuus oli rikokseen verrattava laiminlyönti yhteiskuntaa kohtaan ja naimattomia ihmisiä odottikin kaamea kohtalo kuoleman jälkeen: he joutuisivat Kyöpelinvuorelle. Useimmiten Blåkulla miellettiin vuoreksi kaukaisessa maassa tai saareksi jossain Balttian suunnalla. Eikä Blåkulla aina ollut edes konkreettinen paikka vaan tietynlainen väliulottuvuus, jossa pimeän voimat asuivat.  Jossakin epämääräisessä muistiinpanossa on paikannimeksi alunperin mainittu Blockula. Ennenkuin Blåkulla vakiintui noitasapatin keskukseksi, paikanniminä mainittiin myös mm. Blaakolden ja Bloksbjerg - niiden puolestaan uskotaan lainautuneen saksalaisista noitakeskuksista, Harz-vuoriston Blocksbergistä tai Brockenista ja jotkut uskovat myös Blåkullan olevan väännös germaanitarustojen paikasta.

Shamanistisissa kulttuureissa apuhenkenä toimiva eläinhenki ei ollut yhtä yleinen tavallisilla ihmisillä kuin aiemmin mainitut suojelus- ja opashenki. Apuhenget liittyvät nimittäin kiinteästi ainoastaan harjoittavaan shamaaniin. Apuhenget ovat shamaanin avustajia niin henkimatkoilla kuin normaalissakin todellisuudessa. Monissa shamanistisissa kulttuureissa shamaani hankkii uusia apuhenkiä koko uransa ja elämänsä ajan. Usein apuhenkiä symboloi ja niiden kotina toimii pieni esine tai nukke, joka on kiinnitetty shamaanin rummun sisäpuolelle tai muuhun tärkeään paikkaan. Monissa kulttuureissa uskotaan, että shamaani saattaa henkimatkoillaan ottaa vain sellaisen eläimen muodon, joka kuuluu hänen apuhenkiinsä. Kokeneella shamaanilla on useita vaihtoehtoja, joista valita kulloiseenkin tilanteeseen sopivin matkustusolomuoto.
Pohjoisen Euraasian kansoilla samaanin tärkeimpänä henkiauttajana eli sielueläimenä on pidetty hirveä tai peuraa. Saamelaisen samaanin (noaidi) sielueläin oli yliluonnollinen peurahärkä, jonka hahmoon noidan uskottiin voivan muuttua. Peurahärän lisäksi noita saattoi matkustaessaan, parantaessaan tai toista noitaa vastaan taistellessaan turvautua yliluonnollisen linnun, käärmeen tai kalan apuun. Näiden niin sanottujen gadze-olentojen ajateltiin asuvan pyhissä vuorissa (passevare) tai tuonpuoleisessa maailmassa (sáivo).
Samanistisen tulkinnan mukaan (kivikautisten kallio)maalausten eläimenkuvat esittävät juuri tällaisia henkiauttajia, joiden länsisaamelaisella alueella kuviteltiin asuvan juuri pyhissä vuorissa ja kallioissa. Maalausten yleisin eläin, hirvi, kuvaisi siis kivikautisten samaanien sielueläintä. Esimerkiksi Suomussalmen Värikallion maalauksessa kaatuneen ihmisen ohimon kohdalta loikkaa ylöspäin juuri hirvi tai peura. Myös harvakseltaan esiintyvät kalan- ja linnunkuvat voi tulkita samaanin apueläimiksi. ”Tikku-ukot” saattavat puolestaan tapauksen mukaan esittää joko samaania itseään, ihmishahmoista henkiauttajaa eli ”pyhän vuoren miestä” tai muita tuonpuoleisen maailman henkiolentoja.
Norjan saamelaismissiossa toiminut Jens Kildal (1683–1767) kuvasi vuoden 1740 paikkeilla saamelaisten noitien taisteluja seuraavasti: ”Kun noita noituu toisen noidan, hän käyttää tarkoitukseen etenkin Vuornes loddea (petolintua) ja Passevare gulia (pyhän vuoren kalaa) sekä myöskin Passevare loddea (pyhän vuoren lintua). Jos kyse on erityisen tärkeistä asioista, hän käyttää apunaan Passevare sarvaa (pyhän vuoren peurahärkää) ja Passevare olmaj’ta (pyhän vuoren miestä). – – Kun kaksi noitaa lähettää peurat toisiaan vastaan, niin sama mitä peuralle tapahtuu taistelussa voittaessaan tai hävitessään, tapahtuu myös noidille itselleen. Jos toisen peuran sarvi taistelussa katkeaa, niin peuran omistanut noita sairastuu. Jos peura tappaa toisen, niin jälkimmäisen omistanut noita kuolee myös.”

Eläinhenget
Eläinhenkien käsite on peräisin shamanistisista tai muuten primitiivisinä pidetyistä kulttuureista. Eläinhenki on kunkin eläinlajin idea, se ei siis ole välttämättä mikään konkreettinen, yksilöllinen eläin. Eläinhenki voi ilmestyä ihmiselle henkimuodossa (esim. unissa ja näyissä) tai fyysisesti, ottaen hahmokseen yhden kyseisen eläinlajin yksilön.

Toteemieläin
Toteemieläin kuuluu kiinteästi luonnonuskontojen yhteisöön eikä pelkästään yksittäiseen henkilöön. Koko yhteisön yksilöillä on sama toteemieläin ja he uskovat, että koko yhteisö polveutuu jostakin samasta eläimestä. Yhteisöllä voi olla jonkinlainen alkuperämyytti, jossa kerrotaan heimon esi-isän tai -äidin paritelleen jonkin eläimen kanssa. Pohjoisilla kansoilla toteemieläimenä oli yleensä karhu, hirvi tai peura. Näiden jälkeläiset ovat muodostaneet klaanin, jonka kantaisästä ja/tai -äidistä on tullut sen toteemieläin. Kun klaanit hävisivät ja kristinuskon pyhimykset syrjäyttivät toteemieläimet, säilyi eläimen kulttiasema kansanperinteessä.

Antropologiassa yliluonnollista yhteyttä jonkin ihmisryhmän ja eläinlajin, harvemmin myös jonkin kasvilajin tai luonnonilmiön, välillä kutsutaan toteismiksi. Nimitys 'totemismi' on johdettu Pohjois-Amerikan Yläjärven aluella asuneen Ojibwe-kansan kielen sanasta "ote". Totemismia esiintyy muun muassa Pohjois-Amerikan intiaaneilla, Etelä-Afrikassa, Australian aboriginaaliyhteisöissä ja Intian dyakien keskuudessa. Totemismi on vastaavankaltaista toimintaa kuin shamanismi, mutta siinä pääroolissa on shamaanin sijasta toteemi. Totemismia pidetään nykyisten uskontojen varhaisena esikuvana, josta juontavat juurensa nykyaikaisten uskontojen tavat ja uskomukset. Tutkijat ovat olleet sitä mieltä, että totemismi muodostaa säännöllisen vaiheen kaikissa kulttuureissa. Totemismi on lähinnä hajanaista kansanuskoa, jolta puuttuu uskonnolle tyypillinen yhtenäinen maailmanselitys. Totemistiset kertomukset ja käsitykset toimivat heimoyhteisöjen ryhmäidentiteetin tärkeänä perustana. Totemismia on harjoitettu samanlaisena eri puolilla maailmaa kansallisista ja historiallisista eroista riippumatta.

Toteemina on yleensä eläin, kasvi tai luonnonilmiö, johon ihmisen uskotaan olevan maagisessa yhteydessä. Maailmassa on arvioitu olevan yli 500 toteeminimikettä. Palvonnan kohteena on toteemin symbolinen kuva. Toteemi on symboli, joka symboloi kahta asiaa. Ensinnäkin se on jumalan, yhteiskunnan tai toteemisen periaatteen symboli. Toiseksi se on klaaniyhteisön tunnusmerkki, klaanin lippu, vaakuna, merkki, jonka perusteella se tunnistetaan toisista klaaneista. Toteemi ei ole pelkkä nimi tai tunnus, vaan uskonnollisten seremonioiden yhteydessä se on osa liturgiaa.
Totemistisessa ajattelussa toteemieläin oli kansalle pyhä ja siihen suhtauduttiin erityisellä kunnioituksella. Myös toteemieläimen surmaaminen oli joko kokonaan kiellettyä tai tiukasti säänneltyä. Totemismissa ihmisen ja toteemieläimen suhde muodostui erityisen läheiseksi, olivathan he samaa sukua. Totemismissa ei milloinkaan kuitenkaan palvota itse eläintä, vaan toteemin vertauskuvaa ja mielikuvaa. Toteemieläin on pyhän olennon vertauskuva. Toteemieläimellä itsellään voi olla maallisia tehtäviä, kuten ruokana toimiminen. Toteemin ja klaanin jäsenten välillä uskotaan olevan verisukulaisuus-suhde. Klaanin jäsenillä arvellaan olevan toteemieläimen luonne, sen hyvät ja pahat ominaisuudet. Toteemi on klaanin suojelija, sukulainen ja neuvonantaja. Se antaa suojaa ja turvaa klaanille, se auttaa sairauksissa ja antaa ennusmerkkejä tai varoituksia klaanilleen. Totemismi kuvaa myös yleisemmin metsästäjäkulttuurien tiivistä suhdetta ympäröivään luontoon.
Metsästyskultille oli ominaista eläinten sielullistaminen: uskottiin että eläimet ymmärtävät ihmisten puhetta ja kuulevat sen hyvin kaukaa. Ihmisen elinehdot olivat täysin riippuvaiset siitä, mitä ympäröivä metsäluonto tarjoaa. Riippuvuuteen liittyi myös ajatus vastavuoroisuudesta: pyytäjä koki metsän isännäksi, jonka vieras hän oli, ja metsästetty eläin - esimerkiksi karhu - oli puolestaan pyytäjän vieras, joka lahjoitti lihansa peijaisjuhlaan. Voimakas tietäjä tai šamaani voi jopa ottaa sukunsa toteemin hahmon. Eräillä suomalais-ugrilaisilla toteemieläin on myös sielueläin, sielun osa, joka näyttäytyy jonakin eläimenä.

Freudin mukaan primitiiviset heimot symboloivat yhteenkuuluvuuttaan usein jonkinlaisen toteemieläimen kautta. Saman toteemiklaanin jäsenet eivät saa ottaa toisiaan puolisoikseen, ja rajoja vahvistamaan syntyy monimuotoista rituaalikäyttäytymistä: initiaatioita, puhdistusrituaaleja ja niin edelleen. Feudin mukaan toteemikäyttäytymisessä (uskonnossa) käsittämättömät kiellot ja rajoitukset yhdistyvät varmuuteen siitä, että kauhea rangaistus odottaa kiellon rikkojaa. Freud uskoo, että uskonnon ja toteemiajattelun juuret ulottuvat siihen aikaan, kun ihmiset elivät apinalaumojen tavoin vahvimman uroksen hallinnoimissa laumoissa.

Kalliomaalaukset ovat näyttävimpiä esihistorialliseksi taiteeksi katsottavia jälkiä maisemassa. Punamullalla jyrkkiin kallioseinämiin maalattujen ihmis- ja eläinhahmojen tulkitaan liittyneen metsästysrituaaleihin, totemismiin tai samanismiin. Samanismin mukaan maalaukset kuvaavat loveen langenneen samaanin matkaa tai merkitsivät rituaalipaikan.Kalliopiirrosten ja -maalausten perusteella on ehdotettu myös, että Suomen ja Karjalan alueella olisi kivikaudella elänyt totemistisia karhu-, hirvi- ja joutsenklaaneja. Epäilemättä näiden eläinten merkitys heimoille oli suuri, mutta varmaa tietoa aidosta totemistisesta uskomuksesta ei kuitenkaan ole löydetty.

Karhu on ollut myös suomalaisten toteemieläin ja toteemiuskoon sisältyi kertomus karhun morsimesta. Peijaisten häänäytelmässä karhu liitettiin aviositein ihmisen sukuun. Taustalla oli muun muassa kertomus tytöstä, joka pakeni veljiään karhun pesään ja synnytti karhulle pojan. Karhun on uskottu karttavan naista ja pelkäävän tämän sukupuolista voimaa, paitsi naisen ollessa raskaana ja odottaessa poikalasta. Karhun lukuisat muut nimet – otso, kontio, mesikämmen, halliparta, pihkasilmä – liittyvät sanamagiaan: nimen mainitseminen on sama kuin kutsuisi nimen omistajan paikalle. Siksi karhu-sanan tilalla on käytetty peitenimeä.
Vepsäläiset (itämerensuomalainen kansa, joka asuu pääasiassa Äänisen, Laatokan ja Valkeajärven seudulla Karjalan tasavallassa sekä Leningradin ja Vologdan alueilla Venäjän federaatiossa) uskoivat, että karhu saattaa suuttua ihmisen sanoista ja kostaa ilmestymällä näkyviin tai päinvastoin menemällä piiloon saatuaan tietää metsästäjän aikeista. Nämä uskomukset selittävät kansan keskuudessa levinneen kiellon nimittämästä karhua karhuksi, kondiksi. Se oli ilmaistava kiertoteitse: käps, sur'oc, mecizhand, bubarik, bukac. Näiden lisänimitysten analyysi paljastaa niiden eri alkuperän. Jotkin niistä syntyivät metsästäjien keskuudessa, jotkin maanviljelijöiden ja karjanhoitajien, jotkin taas vepsäläisten ja naapurikansojen etnokulttuurisen vuorovaikutuksen tuloksena. Samankaltaisia nimityksiä tapaa Kalevalassa (runo 46). Nykyvepsässä käytetty nimitys karhusta, kondi, on myös hyvin vanha. Se tunnetaan muissakin suomalais-ugrilaisissa kielissä: suomessa (kontio), karjalan pohjoismurteessa (kontie), kondie, kondia, livviläismurteessa (kondi). Sana johtuu kontia-verbistä, joka tarkoittaa vaivalloista kulkemista ja kuvaa karhun hidasta liikkumista.

Eläimet ovat aina olleet tärkeä osa saamelaisten elämänmuotoa. Esimerkiksi karhu, poro ja tunturisopuli ovat saaneet merkki- ja enneodotuksia. Pedoilla, kuten ahmalla ja sudella on tärkeä osa saamelaisessa mytologiassa. Ennen poronhoidon tuloa vallinneen pyyntikulttuurin aikana tärkein eläin oli karhu. Myöhemmin sen aseman peri poro. Porokultti sai pysyviä muotoja, kun suurlaitumet, jutamis-, vasomis-, ja rykimispaikat vakiintuivat. Muodostui reittijumalten ja -pyhäkköjen verkosto. Pyyntikulttuurille oli tärkeää, että suhde eri haltijoihin oli hyvä. Suhteet turvattiin suorittamalla rituaaleja. Saamelaisille toteemieläin on suvun kantaisä ja suojelija.

Erityisesti intiaaneilla ryhmän jäsenet käsittävät olevansa toteemieläimen jälkeläisiä tai suorastaan samaistavat itsensä toteemiin. Toteemieläimen syönti on kiellettyä.Preeriaintiaanien kulttuurin syvärakenteessa myyttien maailmassa biisonilla oli keskeinen sija. Biisonien ratkaiseva merkitys elämisen takaajana heijastui myytteihin, jotka korostivat intiaanien ja biisonien yhteistä elämää mittaamattomilla preerioilla. Toteemieläin buffalon näkeminen unessa tai näyssä oli hyvin positiivinen enne, joka merkitsi että näkijällä oli suurta parantavaa voimaa.  Toteemieläimenään buffaloa pitävät buffalosalaseurat järjestivät buffalotansseja, jotka maagisesti houkuttelivat biisonilaumoja lähelle. Metsästyksen alla oli tapana pitää rituaaleja, joissa matkittiin suuren saaliseläimen tapoja. Intiaanien käsitys metsästäjän ja saaliin suhteista oli sekä ekologinen että uskonnollinen. Jos metsästys oli oikein ohjattu ja valmisteltu riitein, buffalolaumat tulivat vapaaehtoisesti tapettaviksi. Viime kädessä intiaani ja buffalo olivat veljiä, suuren elämänyhteyden toisiinsa liittämiä.

Mitä merkitystä toteemieläimellä on siis meille ei-yhteisöllisille ihmisille?
Meidänkin veressämme voi olla toteemieläimen "sirpaleita"; ja on siis teoriassa pieni mahdollisuus tavoittaa alkuperäinen esivanhempiemme toteemieläin. Mutta Joka tapauksessa yksilölle merkittävä eläinhenki vaatii eri nimityksen kuin yhteisöllisesti merkittävä, ja nimitys "toteemieläin" on syytä jättää heimo- tai klaanikohtaiselle eläinhengelle.

Voimaeläin
Voimaeläimet ovat suojelevia henkiä jokapäiväisessä elämässä. Voimaeläin on yleensä eläin, joka edustaa sinua itseäsi, eläin joka jakaa samat voiman ja tunnemaailman asioista ja maailmasta kuin sinäkin. Voimaeläin-uskomus esiintyy monien eri kulttuurien kantauskonnoista, ja eniten se on tullut tunnetuiksi intiaanien kautta, jotka uskoivat että ihmisen syntymähetkellä eläin yhdistyy syntyneen sieluun ja auttaa eteenpäin elämässä antaen voimaa ja ohjaten. Lisäksi monet uskovat, että nämä voimaeläimet- tai niiden edustajat, seuraavat ja opastavat meitä läpi koko elämän näyttäytymällä silloin kuin emme osaa odottaa ja silloin kun tarvitsemme niiden neuvoa. Voimaeläin onkin tavallaan sielusi kuvastin, joka ilmaisee luonnettasi; vahvuuksiasi ja heikkouksiasi. 

Pohjois-Amerikan intiaanien perinteen mukaan jokaisella ihmisellä on elämänsä aikana 9 voimaeläintä seuranaan, joista 2, vasemmalla naisellinen voimaeläin ja oikealla miehinen voimaeläin, seuraavat mukanasi kehdosta hautaan. 7 muuta elämässä mukana kulkevaa valvovat pääilmansuuntia sekä suuntia ylös, alas ja sisällä. Ihmisen sisällä oleva voimaeläin verhoaa ja ympäröi hänen olemustaan. Tämän voimaeläimen kautta henkilö saa henkilökohtaisen voimansa ja pystyy muovaamaan elämänpolkuaan. Nämä voimaeläimet, hengellisen kasvun oppaat, saattavat ilmestyä uniin tai näkyihin opastaakseen ja suojellakseen ihmistä matkan varrella. Ne kuvaavat Suurta Henkeä tai jotain mistä niiden on selvittävä: henkilön kykyjä, lahjoja ja haasteita. Elämän varrella yhden voimaeläimen lähtiessä pitää muista kiittää sitä saamasta avusta ja tuesta sekä toivottaa tervetulleeksi elämään seuraava, joka opastaa eteenpäin matkalla.

Pueblo-kulttuurin Zuni-intiaanit ovat Yhdysvaltojen lounaisosista muinaisten voimaeläin uskomusten säilyttäjiä. Fetissieläimet ovat olleet osa heidän perinteitään vuodesta 600 jKr tai jopa aikaisemmin. Zunit neuvottelevat näiden eri materiaaleista kaiverrettujen eläinpatsaiden kanssa monenlaisissa tilanteissa mm. kaivatessaan kyseisen eläimen henkeä auttamaan ongelman ratkaisussa. Eläinfetissiä saatetaan pitää yllä myös koruna, jolloin sen voimat takaavat turvallisen matkan, menestyksekkään metsästysretken tai hyvän sadon. [Fetissi: taikavoimainen eloton esine, usein ihmistä tai eläintä kuvaava nukke tai puuveistos. Vrt. amuletti, talismani. (Nykytieto)]

Shamaanisissa yhteisöissä lapsen varttuessa ja lähestyessä aikuisikää vanhemmat tai shamaani havaitsevat hänessä yksilöllisiä piirteitä. Sen lisäksi, että lapsi todennäköisesti muistuttaa toista tai molempia vanhempiaan (mikä saattaa olla heijastusta suvun tai klaanin toteemieläimestä), tuovat kasvonpiirteet, pään asento, ryhti tai tapa liikkua - tai mieluummin nämä kaikki yhdessä - ehkä lisäksi mieleen jonkin eläimen. Kaikkien kohdalla piirteet eivät ole selviä, ja voi mennä pidempi aika ja useita näkymatkoja, ennen kuin shamaani löytää nuorelle voimaeläimen. Voimaeläin ehkä hahmottuu vasta täysikasvuisena, kun lapsen piirteiden pyöreys ja pehmeys useimmilla katoavat. Voidaankin ajatella myös niin, että kun vanhemmistaan riippuvaisen ihmislapsen kehitykseen sekaantuu eläinhenki, on tuloksena yksin pärjäävä aikuinen, jonka fyysinen olemus ilmentää tätä eläinhenkeä. 
Voimaeläintä, kuten kahta aiempaakaan eläinhenkityyppiä, toteemieläintä ja suojelushenkeä, ei voi itse valita (ks. toive-eläin jäljempänä); shamaanien tai shamanistien on se löydettävä. Voimaeläin voi olla sama eläin kuin jokin aiemmin mainituista eläinhengistä.

Eläinsymboliikka on hyvin voimakkaasti alitajuntaan vaikuttavaa: sellaisetkin ihmiset, jotka eivät eläinhenkiin usko, saattavat alitajuisesti muuttaa käytöstään sen mukaan, minkä eläimen toinen ihminen tuo heille mieleen. Niinpä ihminen pärjää todennäköisesti parhaiten elämässään valitessaan käyttäytymisstrategiansa uskollisesti oikean voimaeläimensä ominaisuuksia seuraten. Näin muiden ihmisten alitajunta ei häiriinny ristiriitaisista signaaleista, kuten kävisi, jos esimerkiksi jäniksen mieleen tuova henkilö yrittäisi toteuttaa käytöksessään toive-eläintään (ks. jäljempänä) karhua. Ihminen siis elää "voimallisesti" antaessaan olemuksensa voimaeläinpuolen johdattaa toimintaansa.

Toive-eläin
Tämä kategoria ei ole mikään aito, olemassaoleva eläinhenkiluokka, vaan lähinnä kuvaus sille, kun ihmisellä on jokin eläin, jota hän erittäin mieluusti haluaisi muistuttaa. Juuri tämä on toive-eläin. Toive-eläimeen on ensin kiinnytty ja sitten samaistuttu, mistä on seurannut itsen ohjelmointi toive-eläimen kaltaiseksi. Jo aiemmin voimaeläimen kohdalla käytetty vertaus ihmisestä, jonka voimaeläin on jänis ja toive-eläin karhu, on kuvaava: ihminen edustaa oikeaa voimaeläintään spontaanissa ja varautumattomassa tilanteessa, mutta kun ihminen saa aikaa kasata itsetekemänsä ohjelmoinnin, hän omaksuu toive-eläimensä roolin. Puhuttiinpa sitten eläinhengistä tai vain psykologiasta, niin rooli vaikuttaa aina keinotekoiselta: rooli esitetään. Tämä herättää muissa ihmisissä ristiriitaisia ja epäaitoja vaikutelmia: henkilöä pidetään "feikkinä", keinotekoisena.

Mistä sitten tietää, onko löytänyt itselleen aidon henkioppaan tai edustaako oikeasti tiettyä voimaeläintä, vai onko kyseessä vain toive-eläin?
Aitoa henkiopasta haettaessa tai voimaeläintä jäljitettäessä mielessä ei saa etukäteen olla mikään eläin. Mikäli pitää jostain eläimestä valtavasti, on suhteutettava se juuri niin: "Eläin, josta pidän valtavasti." On sopeuduttava siihen, että se ei todennäköisesti ole juuri meidän henkioppaamme tai voimaeläimemme. Vasta kun tämän pidetyn eläimen kuvajaisesta on vapauduttu, on toivoa löytää aito henkiopas tai jäljittää voimaeläin.
Jotta eläinhengistä saisi jotain irti, olisi niihin suhtauduttava riittävällä vakavuudella ja puolueettomuudella. Tämä tarkoittaa, ettei sorruta toiveajatteluun.  On siis tärkeää unohtaa omat toiveet ja vastaanottaa ennusmerkkejä, viestejä ja näkyjä täysin vailla ennakko-odotuksia. Vain näin voidaan päästä perille siitä, millä eläinhengellä on tarjottavaa juuri meille.

Lähteinä käytetty:
http://www.energiakeskus.com/energiasivut/native-american-taikaelaimet.php
(http://fi.wikibooks.org/wiki/El%C3%A4m%C3%A4nkatsomustieto/uskonnon_ja_uskonnollisuuden_olemus)
http://www.helsinki.fi/teol/kurssit/usk/03a_usksynty.shtml
* http://www.karhuseura.eu/elainusko.htm
* http://www.wikipedia.net.pl/fi/wiki/Uskontojen_synty.html
* http://www.helsinki.fi/teol/kurssit/usk/04_artikkeli2.html
* http://fi.wikipedia.org/wiki/Totemismi ja http://fi.wikipedia.org/wiki/Toteemi
* http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot_Ruotsin_valtakunnassa
* http://fi.wikipedia.org/wiki/Luonto_%28mytologia%29
* http://www.tiede.fi/arkisto/artikkeli.php?id=755
* http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiet%C3%A4j%C3%A4
* http://www.glossa.fi/mirator/pdf/Eilola.pdf
* http://coloria.blogspot.com/2007/04/blkulla-sininen-kukkula.html
http://www.yle.fi/opinportti/kouluportti/openpaja/ajankohtainen/juhlat/saamelaiset/uskonto.shtml
http://www.kolumbus.fi/seanhype/virtual/suojelus.htm
http://mercy.urantia.org/finnish/urantia-kirja/luku111.html
http://www.lehto-ry.org/jumalatarjuttu.html
http://209.85.135.104/search?q=cache:D_l71gGmDyMJ:www.intermin.fi/intermin/hankkeet/aky/home.nsf/files/Harri%2520Veivo/%24file/Harri%2520Veivo.pdf+suojelushenki&hl=fi&ct=clnk&cd=23&gl=fi&client=firefox-a
http://www.kiiltomato.net/?rcat=Tietokirjallisuus&rid=685
http://kotisivu.mtv3.fi/suomenhistoria/sanasto/sanak.HTM
http://fi.wikipedia.org/wiki/Apuolento
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suojelushenki
http://www.taiska.net/nativespirit/spirit.htm
http://www.healingworks.co.nz/spiritual.htm
http://en.wikipedia.org/wiki/Spirit_guide
http://www.crystalinks.com/spirit_guides.html
http://www.pakana.info/Elainhen.html
http://www.pakana.info/Elainhen1.html
http://home.vicnet.net.au/~johnf/spirits.htm
http://www.angelfire.com/realm2/amethystbt/spiritguides.html
http://carelia.onego.ru/1999-10/129.html
http://koti.welho.com/rnikula/bison/
http://agricola.utu.fi/nyt/arvos/arvostelut.php?arvostelu=804
http://www.unenkulkija.net/testit-voimaelain.html
http://www.energiakeskus.com/energiasivut/native-american-voimaelaimet-1.php
http://www.varjojenkirja.com/voimaelaimet.html
http://www.mtv3.fi/helmi2005/kuudesaisti/artikkeli.shtml/418372?uusimmat_kuudesaisti

Todella kattava voimaeläinluettelo kuvineen, kannattaa tutustua vaikkakin englanninkielinen:
 http://www.geocities.com/RainForest/4076/index1.html

Salamanterit (eng. salamanders)

Salamanterit ovat elementaaleja, jotka yhdistetään tuli-elementtiin. Sinä et voi sytyttää edes tulitikkua ilman, että salamanteri on paikalla. Tuli-elementaalien aktiivisuuden kautta tuli pystyy olemaan olemassa ja  olemaan siten ihmisten käytettävissä.  Ne olivat myös ensimmäisiä elementaaleja, jotka ystävystyivät ihmisten kanssa ja opettivat meidän esi-isämme käyttämään tulta hyödykseen.  salamanterien hallitsijaa kutsutaan nimellä Djin.  Ne, jotka ovat nähneet tämän hallitsijan, sanovat hänen näyttäneen kauhistuttavalta mutta silti henkeäsalpaavalta näyltä.

On olemassa useita erilaisia salamantereita, eri kokoisia, näköisiä ja arvoisia. Salamanterit keräävät lämpöä ja muuntavat sen ravinnoksi kukille. Ne ovat hyvin läheisessä yhteydessä perhosten ja hyönteisten kanssa. Salamanterit liikkuvat vapaimmin öisin, jolloin ne saattavat näkyä valopalloina, jotka liikkuvat veden yllä (olisikohan sama kuin virvatulet?). Vanhoina aikoina merimiehet usein näkivät valopallojen tutkivan heidän aluksiaan ja tätä ilmiötä nimitettiin pyhän Elmoksen tulena (eng. "St. Elmo's fire"). Sillä selitettiin mysteeriset liekinleimahdukset, joita usein näkyi vanhoissa purjeveneissä.

Salamantereilla on syvällinen vaikutus ihmisten luonteeseen, sillä ne ovat linkittyneet kehon aktiivisuuteen lämpötilamme kautta. Ne säätelevät kehomme lämpöä maksan ja veren kautta. Ne vaikuttavat myös perustempperamenttiin, kuten esimerkiksi silloin kun joku on "kuumaverinen" tai "kuumapää". Salamanterit näyttäytyvät ihmisille usein pieninä, liskomaisina liekkeinä tulen keskustassa.

Salamanterit ovat räjähtäviä, nopeasti liikkuvia ja erittäin kirkkaita. Ne ovat myös epävakaita, varsinkin tuntetilojen suhteen. Tuli ja länsi on perinteisesti liitetty tahtoon joten salamantereilta voi odottaa olevan voimakkaita ja korkealentoisia mielipiteitä. Salamantereita kutsutaan apuun yleensä silloin, kun asia koskee tahdon ja voiman harjoittelua sekä kurinalaisuutta, sisällyttäen myös tahdonvoiman, tai riitaa toisten ihmisten kanssa, tai sotaa tai omaa rohkeutta. Kuitenkin johtuen heidän epävakaasta luonteestaan, salamanterien kutsuminen sisältää riskin tuliperäisen säännöttömyydestä alueella, jonne ne kutsutaan.

Salamantereita voidaankin ajatella voimakkaimpina ja tehokkaimpina kaikista elementaaleista. Niillä on kyky muuttaa kokoaan tai vähentää sitä, jos näkevät siihen tarvetta. Jos sinun tarvitsee joskus sytyttää nuotio metsään etkä ole varma sen syttymisestä, kutsu salamanteria ja sellainen auttaa sinua.

On myös sanottu että salamanterit (ja muut tuli-elementaalit) voivat olla ajoittain pahankurisia. Esimerkiksi tulisen kiivauden omaavan henkilön kotona ja epäharmonisissa olosuhteissa tälläiset olennon voivat aiheuttaa suuriakin ongelmia. Ne ovat kuin lapsia, jotka eivät täysin ymmärrä tekojensa seurauksia. Tuli-elementaalit ovat suurestikin vaikutettavissa, kuten muutkin luonnonhenget, pelkästään ihmismielen ailahduksissa. Voitaisiinkin sanoa, että suuren riidan jälkeen palavat lamput ja ennakoimattomasti leimahtelevat lämpökynttilät voivatkin johtua salamanterien reagoimisesta kotona vallitsevaan ilmapiiriin.

Tuli-elementaalit ovat muodonmuutoksen henkiä (kuolema, mätäneminen ja uudelleensynty). Ne tekevät kompostikasan hedelmälliseen maaperään ja muuntavat jätteet mullaksi. Ne ovat luonnon kiertokulun takana ja muuttavat mm. kuolleet eläimet, puut ja lehdet luonnolle uudelleen käytettävään muotoon. Koska tuli-elementaalit ovat luonnonhenkiä, ne ovat elämän ja uudelleen syntymisen välittäjiä, ne antavat tarvittavan elämänliekin jokaiseen syntyvään olentoon ja kasviin. Tuli-elementaalit ovat myös inspiraation henkiä, ne välittävät tietoa enkelimaailman ja maallisempien tasojen välillä. Joskus muinoin niitä on myös pidetty muusina.

Erityyppiä tuli-elementaaleja:

Salamanterit  (eng. Salamanders)

Keskiaikaiset luonnonhenkien tutkijat olivat sitä mieltä, että yleisin salamanterien näkymismuoto oli liskomainen (pyrstösammakkomainen), pituudeltaan 30 cm tai isompi ja ne hehkuivat kiemurrellen ja kaarrellen tulen keskustassa. Toinen näkemys oli, että salamanterit näyttivät suurilta, liehehtiviltä jättiläisiltä, joilla oli liehuva kaapu ja suojanaan palava haarniska.
Tietyt keskiaikaiset päämiehet, heidän mukanaan Abbé de Villar, olivat sitä mieltä että
Zarathustra tai Zoroaster ((itä)iranilainen profeetta ja zarathustralaisuuden perustaja. Uskonnon vaikutus korostui Akemenidien (648 eaa.–330 eaa.) hallitsijasuvun aikana) oli Vestan (jonka taas uskottiin olevan Noahin vaimo) ja suuren salamanteri Oromasin poika. Joten siitä lähtien sammumattomat tulet paloivat persian alttareilla kunnioittamassa Zarathustran liekehtivää isää.

Ps. salamantereilla on hyvin maallinen vastine todellisuudessa eli pyrstösammakot (lahko Caudata tai Urodela). Ne ovat pitkähäntäisiä hieman sisiliskoa muistuttavia sammakkoelämiä, jotka elävät kosteissa ympäristöissä, joko vedessä tai metsän kosteassa maassa. Useimmat salamanterit ovat pieniä, mutta suurin jättiläissalamanteri voi olla jopa 1,5 metrin mittainen. Monet salamanterilajit ovat suojautuneet siten, että niiden ihoa peittää myrkyllinen tai pahanmakuinen limakerros. Esim. tulisalamanteri mainostaa tätä ominaisuutta kirkkaalla kelta-mustakirjavalla värityksellään.

Acthnicit

Yhtenä tärkeänä salamanterien alalahkona voidaan pitää Acthnicieita. Nämä olennot ilmestyivät ainoastaan kaukaisissa paikoissa. Niiden ajateltiin leijuvan veden yllä öisin ja näkyvän laivojen mastojen sekä takiloiden lähellä irrallisina liekkeinä (vrt. pyhän Elmon tuli). Nämä salamanterit olivat vaarallisia ja saagat varoittivat pysymään niistä kaukana, edes niistä saatava hyöty ei ollut niiden aiheuttaman  riskin arvoisia. 

Lohikäärmeet (eng.dragons)
Lohikäärmeet liitetään länsimaissa perinteisesti kaikkiin elementteihin ja sanotaan, että ne yleensä elävät elementilleen luonteenomaisessa paikassa. Tulilohikäärmeet siis viihtyvät usein vulgaanisilla alueilla, laavavirton ja sammuneiden tulivuorten läheisyydessä.
 
feenix (eng.phoenix)

Feeniks, feniks tai feenikslintu (kreikaksi foiniks, latinaksi phoenix) on muinaisen Egyptin mytologiassa sekä siitä johdetuissa taruissa myyttinen, pyhä tulilintu. Linnun sanottiin elävän kerrallaan joko 500, noin tuhat tai 1 461 vuotta, ja olevan häikäisevän kaunis punakultaisissa höyhenissään. Tarinan mukaan aikansa tullessa täyteen feeniks rakentaa itselleen kanelipuun oksista pesän ja sytyttää sen, jolloin pesä ja lintu itse palavat roihuten tuhkaksi. Tuhkasta nousee uusi nuori feenikslintu, joka kokoaa edeltäjänsä tuhkat mirhaiseksi munaksi ja vie sen Heliopolikseen, Auringon kaupunkiin. Sanotaan myös että feenikslintu tulee aina kun apua kipeimmin tarvitsee ja feeniksin kyyneleet parantavat vaikka kuolemasta.

Käytetty lähteinä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomalainen_pakanuus
http://en.wikipedia.org/wiki/Naiads
http://fi.wikipedia.org/wiki/Luonnonhenki
http://www.themystica.com/mystica/articles/d/devas.html
http://www.asiya.org/elementals.html
http://www.tryskelion.com/energy.htm
http://www.crystalinks.com/nature_spirits.html
http://www.askyewolfe.com/Undines.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Zarathustra
http://www.alchemy-works.com/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Feenix
Haltijat (eng.Gnomes)

Haltijat ovat elementaaleja, jotka liittyvät maahan. Haltijat ovat suomalainen vastine luonnonhengille, jotka ovat henkiolentoja ja asuvat luonnossa tai ovat osa luontoa sekä vaikuttavat luontoon. Moni luonnonhenki on myös ollut henkiolennoksi koettu luonnonvoima. Jotkut luonnonhenget ovat ainakin alun perin olleet palvottuja esi-isien sieluja. Monia luonnonhenkiä on myös palvottu jumalana. Muinaisihmiset ovat usein lepyttäneet tai miellyttäneet luonnonhenkiä ja luonnossa asuvia jumalia esimerkiksi uhraamalla niille saadakseen paremman sään, kalaa tai riistaa. Luonnonhenget voidaan jakaa karkeasti sen mukaan, mihin luontoympäristöön tai -paikkaan ne liittyvät.

Haltijat (luonnonhenget) esiintyvät eri värähtelytaajuudella ihmisten kanssa, joten ne ovat usein meille näkymättömiä mutta kuitenkin sen verran lähellä maan värähtelytasoa, että niihin voi vaikuttaa. Haltijoiden toiminta vaikuttaa maan mineraaleihin ja metalleihin, kasvistoon, kivien eroosioon ja kristallien muodostumiseen sekä maantieteellisiin muutoksiin. Haltijoilla on voimakkaat aistit ja älykyys, he ymmärtävät mitä kuulevat ja näkevät. Ihmisissä ja eläimissä haltijat voivat vaikuttaa luustoon ja genetiikkaan. He eivät ainoastaan ota vastaan tietoa kosmisia tapahtumia vaan myös ideoita ja heillä on selkeä käsitys maailmankaikkeudesta, joka tulee luonnon suodattaman informaation kautta.  Tämän takia haltijat saattavat katsoa  ihmisiä alaspäin, sillä niistä ihmiset tuntuvat vajavaisilta ja siksi vähän tyhmiltäkin, koska meillä ei ole samaa tietämystä kuin niillä.

Haltijoita sanotaan hallitsevan kuningas nimeltä Gob. Gobin läheisimpiä seuraajia kutsutaan yleensä maahisiksi tai mennikäisiksi (eng. goblins) ja jopa tontuiksi, koska ne usein näyttäytyvät ihmisille pieninä, kääpiömäisinä olentoina. Näistä olennoista useimmat kansansadut ovat ammentaneet juttunsa. Vanhoissa tarinoissa haltijat olivat maan alle kätkettyjen aarteiden vartijoita ja suojelijoita. Tarinoissa myös sanottiin, ettei haltijat olleet luonnostaan liitossa ihmiskunnan kanssa, vaan ihmisen piti voittaa heidän luottamuksensa puolelleen, jolloin heistä tuli arvokkaita liittolaisia.

Heidän kokonsa kuitenkin vaihtelee hyvin pienestä yli kahteen metriin. Puunhaltiat voivat näyttää hiukan oksaisilta tai pahkaisilta ja he ovat hiukan möksöttävän näköisiä. Yleensä luonnonhaltijat näyttävätkin kiintymyssuhteessa olevalta kasviltaan esimerkiksi pihlajalta. Jotkut haltijat voivat myös olla hyvinkin pelottavan näköisiä. Joskus haltijat elävät isoissa ryhmissä, joissa on eri haltijaperheitä, oma sosiaaliasema, kulttuuri ja hallitus. Haltijoihin voi myös törmätä yksistäänkin metsästä asustelemasta.

Haltijat ovat elementaaleista kaikkein fyysisimpiä. He asuvat metsissä, koloissa, kaivoksissa ja luolastoissa. Heillä on myös voimakkaimmin omat persoonallisuutensa, niin hyvässä kuin pahassa mielessä ja he metsästävät kaikenlaisia heikkouksia ihmisten luonteessa itselleen. He ovatkin hyvin maaläheisiä, keskittyen terveyteen ja eri maallisten juttujen aspekteihin. Haltijoita, kuten muitakin elementtaaleja,  on vaarallista pettää tai väärinkäyttää heidän voimiaan. Haltijat voivat silloin vaikuttaa ihmisen fyysiseen terveyteen tai hänen mieleensä negatiivisesti. Haltijoilla on kyky tuoda ihmisen mieleen utuisuutta, masennusta ja epätoivoa tai parantaa itseluottamusta väsymystä ja sietokykyä stressiä vastaan.  Haltijoiden apua käytetään yleensä myös raha-asioissa, vaurauden saannissa ja maatalouden onnistumisessa.

Erityyppiä ilmentymiä:

Maan haltijat

Peikot (eng. Ogres tai Orcs)
Suomalaisessa tarustossa peikko on tarkoittanut tarinasta ja paikkakunnasta riippuen erilaisia rumia ja ilkeitä, isoja tai pieniä ihmismäisiä olentoja. Vuoripeikko tai vuorenpeikko asui tietenkin vuorella tai mäellä, ja muistutti usein Jättiläistä.  Skandinaavisessa mytologiassa peikot ovat erikokoisia jättiläismäisistä kääpiön kokoisiin ja niillä on iso nenä, pitkät kädet ja karvainen ruumis. Ne olivat tyhmiä ja niillä oli tapana kaapata ihmislapsia ja vaihtaa ne omiin peikkolapsiinsa eli Vaihdokkaisiin. Sanana peikko tarkoitti ilmeisesti alun perin roistoa, rikollista, erakkoa tai neidonryöstäjää, joka yleensä piileskeli. Viron kielessä sanan peikko vastine peikmees tarkoittaa sulhasta, ja on luultavasti yhteydessä neidonryöstäjän merkitykseen.

Hiidet (eng. Goblins)
Englantilainen peruspeikko (Goblin) on kitukasvuinen ilkiö, joka tekee ihmisille kiusaa yöt ja päivät. Ne esimerkiksi räyhäävät yöllä, jotta ihmisten olisi hankala nukkua. Näiden peikkojen ei yleensä tiedetä vahingoittaneen saati tappaneen ihmistä. Hiisitarinoissa hiidet kuvattiin usein pieniksi, jokseenkin ihmismäisiksi. Joskus harvemmin hiidet kuitenkin rinnastettiin myös jättiläisiin tai vuorenpeikkoihin. Hiidet kuuluivat hiiden väkeen. Hiiden väki saattoi eräiden käsitysten mukaan tarttua ihmiseen näkymättöminä olentoina tai taikavoimana ja aiheuttaa näin sairauksia. Hiisien kotipaikka oli Hiitola. Hiitola sijaitsi vaikeakulkuisessa maastossa, mahdollisimman syrjässä ihmisasutuksesta. Hiidet kulkivat usein meluisissa kulkueissa, joissa oli paljon kulkusia, ja joku saattoi vinguttaa viulua. He saattoivat ajaa päättömillä hevosilla tai pukeilla. Hiidet saattoivat aiheuttaa halvauksen, jos heitä ei väistänyt ojaan asti tiellä, tai jos heitä kuikuili pelokkaasti taakseen. Jos taas takana olevaa hiittä katsoi suoraan ja koko vartalolla kääntyen, hiisi perääntyi. Hiidet olivat kuitenkin myös inhimillisiä. He saattoivat puhella humoristiseenkin sävyyn ihmisille. Kerrankin, kun hiideltä tiedusteltiin, miksi hän ratsastaa pukinkäppänällä, hän sanoi joutuneensa myöhässä ratsujen jakoon. Joskus hiidet vain metelöivät aiheuttamatta muuta harmia. Eräässä tarinassa metsään nukahtanut mies kohtasi hiisiä ja esitti peloissaan nukkuvaa. Hiitten joukossa oli mustia hiisiä ja harmaa hiisi. Mustat hiidet päättivät tappaa miehen. Harmaa kuitenkin sanoi, että nukkuvaa ei saisi vahingoittaa. Niin hiidet eivät vahingoittaneet miestä. Hiidet tappelivat joskus valtapiiriensä rajoista. Silloin he saattoivat liikutella rajapyykkeinä käyttämiään isoja kiviä tai saada lammikot kuohumaan. Aikansa tapeltuaan hiidet kuitenkin sopivat riitansa. Tässä suhteessa he muistuttivat tonttuja eli tontinhaltijoita, jotka myös kinastelivat keskenään isäntiensä maista ja omaisuuksista. Koska hiidet olivat kastamattomia, he eivät voineet astua pyhälle eli siunatulle maalle. Esimerkiksi pellot olivat siunattuja kylvön yhteydessä. Hiisiä pakeneva saattoi pelastautua juoksemalla kynnetylle maalle. Jos ovi ei ollut siunattu nukkumaan mentäessä, saattoi hiisi tulla sisälle ja viedä jotakin.
Suomalaisessa kulttuurissa kristinuskon tulon jälkeen hiisi on ollut paha henkiolento tai paha paikka. Metsähiisi ja vesihiisi olivat metsässä ja vedessä asuvia hiisiä, mutta myös sairauksien nimiä. Alkujaan hiisi tarkoitti pyhää, esimerkiksi pyhää lehtoa. Tässä merkityksessä sanaa hiisi on käytetty ainakin Suomessa ja Virossa. Myös saamelaisten pakanallinen pyhä paikka seita saattaa olla samaa kantaa. Myös pyhästä hauta-alueesta tai helvetin kaltaisesta paikasta saatettiin puhua hiitenä. Viimeksi mainittuun saattaa osaltaan vaikuttaa muinaisgermaaninen tuonpuoleista tarkoittava sana Hizi. Kristinuskon levitessä sana sai uuden merkityksen, joka viittasi pahaan tai pakanalliseen henkiolentoon, pienikokoiseen ilkeään haltiaan tai peikkoon. Myös kristillisperäisiä nimityksiä juutas ja piru voitiin käyttää samantapaisista uskomusolennoista. Kalevalassa Väinämöinen joutui taistelemaan kolmea pahaa henkiolentoa, Lempoa, Pahaa ja Hiittä vastaan. Hiisi on jättiläisten ja muiden taruolentojen ohella ollut tapa selittää asioita, joille ei näytä olevan luonnollista syytä. Kuka nyt toisi ison kiven keskelle metsää (hiidenkivi), poraisi kuopan kallioon (hiidenkirnu) tai kokoaisi suuria kivikasoja (hiidenkiuas). Hiisien on uskottu asuneen ennen alueilla, joilla ihmiset nykyisin asuvat. Ihmisten levittäytyminen ja häiritsevä käyttäytyminen on kuitenkin saanut hiidet perääntymään yhä syrjäisimmille alueille. Samankaltaista on kerrottu myös jättiläisistä ja jotuneista. Jättiläiset ja hiidet on myös toisinaan rinnastettu, mutta useammin hiidet on kuitenkin arveltu pienikokoisiksi. Hiittä pahana paikkana on peräpohjolassa kutsuttu sanalla helsinki, joka tulee ilmeisesti skandinaavisesta helsinkien heimosta. Jos on haluttu käskeä toinen hiiteen, on voitu sanoa "painu helsinkiin".

Jättiläiset ja Jatulit/Jotulit/Metelit (eng. giants)
Jättiläinen on läheisesti ihmistä muistuttava, mutta paljon suurempi ja vahvempi olento. Jättiläisiä tunnetaan tarustoista kautta maailman. Usein jättiläisiä kuvataan typeriksi ja väkivaltaisiksi, ja ne myös syövät ihmisiä, erityisesti lapsia. Toisaalta eräitä jättiläisiä kuvataan älykkäiksi ja ystävällisiksi. Skandinaviassa, Islannissa, Lapissa, Suomessa ja Baltiassa, kuten monessa muussakin paikassa, selitettiin kansanperinteessä poikkeuksellisia maastonmuotoja ja kivien sijaintia jättiläisten toiminnan avulla. Taruissa jättiläisten koko vaihtelee vähän miestä suuremmasta taivaankorkuiseen. Tunnetaan myös tarinoita, joiden mukaan maailma on luotu jättiläisen ruumiista. Suomessa monien saarten alkuperää selitetään jättiläisten työksi. Jättiläinen on esimerkiksi, tarun mukaan, ottanut suuren kivenlohkareen ja heittänyt sen kohti kirkkoa. Kivi kuitenkaan ei ole lentänyt kirkkoon asti, vaan pudonnut järveen ja siitä on tullut järveen saari. Jättiläiset kuvataankin usein kristinuskon ja kirkon vihollisina. Kreikkalaisessa tarustossa esiintyvä yksisilmäinen jättiläinen on nimeltään kyklooppi. Skandinaavien jättiläiset olivat Jotuneita, ja Suomessa on käytetty jättiläisistä nimityksiä Jatuli ja Meteli. (Etelä-Norjan korkein vuoristoalue onkin nimeltä Jotunheim, suomeksi Jättiläistenkoti). Näitä sanoja on säilynyt myös useissa paikannimissä, kuten lukuisat Suomessa sijaitsevat Metelinmäet. Jatulintarhoja – muinoin jättiläisten rakentamiksi luultuja suuria kivikehiä – on Suomen rannikkoseuduilla ja saaristossa kymmenittäin. Virossa eräät kuuluisat jättiläiset olivat Kalevanpojat.Tarujen jättiläisissä oli sekä hyviä että pahoja yksilöitä. Siksi myöskään ihmisten asenne niitä kohtaan ei ollut pelkästään kielteinen.
Jatulit/jotulit
ovat tarun mukaan muun muassa Peräpohjolan rannikolla asunut jättiläiskansa. Sana jatuli tulee ilmeisesti skandinaavisesta jättiläistä tarkoittaneesta jotun-sanasta. Samankaltaisista olennoista on käytetty myös nimitystä meteli, joka voi liittyä kovaan ääneen. Jatulien kerrotaan olleen maan asukkaita ennen lappalaisia. Käsitys saattaa tulla saamelaisista taruista, joiden mukaan Jiehtanas-jättiläiset asuivat seudulla muinoin. Tarujen mukaan Jatulit ovat paenneet leviävän ihmisasutuksen tieltä yhä syrjempään, ja lopulta kadonneet ehkä kokonaan, tai muuttuneet hiiden väeksi. Jatulien kerrotaan muun muassa rakentaneen kivisiä teitä ja siltoja (mm. jättiläisen tie), kirkonlattioiksi kutsuttuja suuria litteitä esihistoriallisia kivilatomuksia ja jatulintarhoiksi kutsuttuja kivilabyrintteja, sekä siirtäneen isoja siirtolohkareita paikoilleen.

Maahiset (eng. Kobolds )
Maahiset
, maanalaiset eli maanväki ovat pieniä, ihmisenmuotoisia olentoja, joista on paljon suomalaisia kansantarinoita. Maahiset asuvat maan alla omassa maailmassaan. Usein maahisten maailma koetaan todellisen maailman peilikuvaksi, joka voi olla jopa ylösalaisin. Maahiset voivat olla ilkikurisia. Joskus metsässä kulkija saattaa joutua maahisten lumoihin, ja eksyä nurinkuriseen maailmaan, jota metsänpeitoksikin on kutsuttu. Maanväki voidaan käsittää myös taikavoimaksi, jota on maassa. Maanpäällisessä maailmassa maahiset ovat yleensä näkymättömiä. Maahiset saattoivat toisinaan nousta maasta "ihmisten ilmoille". Joissain tarinoissa maahiset ovat vaihtaneet ihmislapsen tilalle oman lapsensa. Maahisen lapsesta, vaihdokkaasta on sitten voinut kasvaa rampa, vähäjärkinen tai sairas. Samaan tapaan skandinaavit kertovat peikon voivan vaihtaa toisinaan oman lapsensa ihmislapsen tilalle. Maan väki voi myös sairastuttaa ihmisen. Maahan kaatuva saattoi loukata maan väkeä, jolloin maan väki tartutti häneen sairauden, maan vihan eli maannenän. Sairautta voitiin nimittää myös sen aiheuttaneiden olentojen tai taikavoimien mukaan maahiseksi tai maanväeksi.

Menninkäiset, Männinkäiset (eng. Trolls)
Menninkäinen
on pieni tai hyvin pieni pimeästä pitävä taruolento, joka muistuttaa tonttua, peikkoa ja keijukaista. Menninkäinen on ilmeisesti alun perin tarkoittanut vainajaa ja manalaista. Sana menninkäinen tulee muinaisgermaanin muistoa tarkoittavasta sanasta. Menninkäiset kerrotaan toisinaan karvaisiksi. Menninkäiset liikkuvat vain öisin, sillä ne eivät välttämättä kestä päivänvaloa. Menninkäisistä on monia erilaisia kuvauksia, mutta usein ne ovat vieraita ja outoja olentoja, joiden motiivit ovat tuntemattomat ihmisille, päinvastoin, kuin tiettyihin elementteihin liittyvien väkien. Menninkäiset ovat voineet tulla mellastamaan kirkkoon öisin, jolloin niitä on pidetty pikku paholaisina. Nykyajan lastentarinoissa menninkäiset esitetään yleensä herttaisina, ujoina ja mukavina olentoina. Menninkäiset voivat asua hiisien ja metsänväen tavoin usein metsässä, kaukana ihmisistä. Ne saattavat pälyillä ihmisiä ikkunan tai puunrungon takaa, tai istuskella ryhmänä kivellä ihmistä tuijottaen. Menninkäiset järjestävät mielellään pitoja, joissa syödään, juodaan ja tanssitaan.
Männinkäisten on sanottu olevan muuten samanlaisia kuin menninkäiset mutta viihtyvän mäntyjen juurikossa.

Tontut (eng. Gnomes tai Brownies = pikkuväki)
Tonttu on pieni ihmisen kaltainen olio pohjoismaisessa kansanperinteessä. Suomen kielen sana "tonttu" tulee ruotsin "tomte"-sanasta. Tonttu on monissa tapauksissa vain toinen nimitys haltijoille. Tonttuja on kansanperinteessä monenlaisia tavallisten metsätonttujen lisäksi. Maalaistalojen monille rakennuksille oli omat suojelijatonttunsa eli haltijansa, saunatontut, riihitontut, aittatontut, navettatontut ja tallitontut. Sitten oli vielä kotitonttuja. Palkaksi nämä tontut vaativat vähän ruokaa, asumisoikeuden tai viimeiset löylyt saunasta. Nämä eri tontut tunnistettiin vaatetuksen, ulkomuodon ja luonteen perusteella. Nykyisin länsimaiseen jouluperinteeseen kuuluvat joulutontut, jotka ovat useimmiten hiippalakkipäisiä pikkuihmisiä. Joulutontut jakoivat ennen lahjoja jouluna omatoimisesti, mutta nykyään ne mielletään joulupukin apulaisiksi. Joulutonttujen kerrotaan tarkkailevan piilopaikoistaan lapsia selvittääkseen, ovatko nämä kilttejä. Tontut tai joulupukki tuovat sitten jouluaattona lahjoja niille, jotka olivat kilttejä.

Aarni, kratti (eng. leprechaun)
Kratti tai Skratti on huutava kummitus, joka makaa maahan kätkettyjen aarteiden ja rahakirstujen päällä niitä halliten ja vartioiden. Samantapainen on myös Aarni. Nimi Kratti tulee ruotsin sanasta skratt (nauru).  Mikael Agricolan mukaan Kratti kuului hämäläisten palvomiin haltijoihin. Sigfridus Aronus Forsiuksen 1500 tai 1600-luvulla kirjoittaman runon mukaan Kratti on yksisilmäinen, ja lahjoittaa rikkautta palvojalleen.
Aarnit ovat aarnihautojen vartijoita. Aarnihaudat ovat kansanperinteen tuntemia paikkoja, joihin on haudattu aarre. Virvatulien, aarnivalkeiden, aarretulien eli aarreliekkien uskottiin toisinaan palavan paikoilla, joilla oli aarnihauta.
Monin paikoin aarnihautojen käsitettiin olevan hiidenkiukaita eli röykkiöhautoja. Tämä uskomus oli varmaan syntynyt siitä, että usein röykkiöhaudoissa oli vainajan mukaan pantuja arvoesineitä, joita toisinaan löydettiin. Joskus aarnihaudan uskottiin olevan salaperäisellä kentällä tai aukiolla, joskus taas suossa tai lahdenpohjukassa.
Aarnihaudalla saattoi olla vartijanaan haltijamainen olento, josta voitiin käyttää nimityksiä Aarni tai Kratti. Olento saattoi maata aarteen päällä sitä vartioiden, tai puhdistaa arvometalleja liekillä, jolloin näkyi virvatuli. Kaikkiin tarinoihin aarnihaudoista ei kuitenkaan kuulu tällaista olentoa.


Metsän haltijat

Satyyrit, sileenit, faunit ja Pan (eng. Satyrs, silens, Fauns ja Pans)
Alkujaan satyyrit ja faunit ovat olleet hyvin erilaisia haltijoita. Ulkonäöllisesti kummallakin oli sarvet ja ihmiskeho, joka muuttui karvaiseksi vyötäröstä alaspäin. Erona oli, että satyyreilla oli alkujaan ihmisjalat kun taas fauneilla sorkat.

Satyyrit
(kreik. Σάτυροι, Sátyroi) ovat kreikkalaisessa mytologiassa miespuolisia luonnonhenkiä, jotka vaeltavat metsissä ja vuoristossa. Heidät usein liitetään Dionysoksen seuralaisiksi kantaen tällöin viinimaljoja ja thyrsos-sauvoja. Vanhempia satyyrejä kutsuttiin yleensä sileeneiksi, kun taas nuoremmat tunnettiin nimellä satyriskoi.
Sileenit
(kreikaksi silenoi poikia.) ovat kreikkalaisessa mytologiassa luonnonhenkiä - puoleksi ihmisiä ja puoliksi hevosia poiketen siten satyyreista, jotka ovat puoleksi vuohia. Sileenit ovat yleensä ihmishahmoisia, mutta heillä on hevosen jalat, takapää, häntä ja korvat. Kentaureista sileenit eroavat kuitenkin siten, että heillä oli ainoastaan hevosen takajalat - vieläpä hyvin ihmismäiset sellaiset - hevosen koko kaulan alapuolisen ruumiin sijaan. Sileenit viihtyivät viininjumala Dionysoksen seurassa, ja heidät kuvattiinkin usein kaljupäisiksi ja pyöreämahaisiksi juopottelijoiksi.  Satyyrien ja sileenien suvun kantaisänä pidetään Silenosta, ja heidän sanotaan olevan Hermeksen poikia. Alun perin satyyrit kuvailtiin antiikin kreikkalaisessa kirjallisuudessa ja taiteessa karkeamuotoisiksi ihmishahmoiksi, joskin heillä oli pienet sarvet ja pukin tai hevosen häntä. Viimeistään Rooman valtakunnan aikana satyyreihin sekoittui vaikutteita fauneista, jolloin satyyreille ilmestyivät myös pukinjalat ja päähän ajoittain jopa täysikokoiset oinaansarvet. Samalla satyyrien muodot kuitenkin pyöristyivät ja inhimillistyivät.
Roomalaisilla oli jumalat nimeltä Faunus (mies) ja Fauna (nainen), jotka olivat ulkonäöltään faunien näköisiä ja joista Faunus oli muinaisitalialainen paimenten, laidunten ja luonnon äänien jumala. Se samaistettiin suhteellisen varhain kreikkalaisten Pan-jumalaan.  Faunit olivat Faunuksen seuralaisia, satyyrien kaltaisia riettaita ja karvaisia pukinsorkkaisia olentoja. Faunit lienevät olleet kristillisen saatanakäsityksen taustalla.  Pan (kreik. Πάν) oli kreikkalaisessa mytologiassa arkadialainen metsän, laidunten, paimenten, karjan ja hedelmällisyyden jumala. Yleensä hänet on kuvattu pukinsarviseksi ja -kavioiseksi. Tarinoiden mukaan Pan oli kuuluisa seksuaalisesta kyvykkyydestään, ja hänellä kuvattinkin usein olevan erektiossa oleva fallos. Hän käytti aikansa Dionysoksen seuralaisten mainadien kanssa rietastellen - kerrotaan, että hänellä oli hekumallinen suhde heidän kaikkien kanssa. Pan yritti vastaavaa myös useiden nymfien kanssa, mutta huonommalla menestyksellä. Pan tunnettiin kuitenkin erityisesti musiikista. Kerran retkillään hän tapasi virran nymfin Syrinksin palaamassa metsältä. Syrinks pakeni ihailijaansa joen rannalle, jossa Pan vihdoin tavoitti hänet. Tämä kuitenkin muuttui ruo'oksi rantakaislikon sekaan niin ettei Pan enää kyennyt löytämään häntä. Toivoessaan löytävänsä tämän hän alkoi kerätä ruokoja, mutta tuloksetta. Niinpä Pan sitoikin ruo'ot yhteen ruokopilliksi nymfin kunniaksi. Tätä soitinta alettiinkin kutsua panhuiluksi. Roomalaiset samaistivat Panin myöhemmin Faunukseen.

HUOM. Skandinaavisessa mytologiassa vastaavanlaisia puoli-ihmisiä tai irtaita mieshaltijoita ei ole tietääkseni mainittu, tosin Pan-myytin panhuilun lumoamiskyvystä on saattanut tänne rantautua jotain, sillä sanotaan, että Näkki voi soitollaan houkutella varomattomat lampeen hukkumaan.

Mainadit (eng. mainads)
Kreikkalaisessa mytologiassa mainadit olivat naispuolisia viininjumala Dionysoksen seuraajia, joita myöhemmin roomalaisessa mytologiassa nimitettiin bakkanteiksi vastaavan roomalaisen Bacchus-jumalan mukaan. Nimitys käännetään kirjaimellisesti "raivoisiksi", mutta heitä ei tule sotkea raivottariin. Heidät tunnettiin villeinä, raivoisina naisina, joille oli turha yrittää puhua järkeä. Dionysos-myytti inspiroi naisia hurmiolliseen vimmaan, jossa he purkivat mielihalunsa ylenpalttiseen määrään väkivaltaa, verenvuodatusta, sukupuoliakteja, juopumusta ja vahingontekoja. Mainadit kuvataan usein seppelöityinä viinilehvillä, peurannahkaan pukeutuneena, thyrsos-sauva kädessään ja tanssien hillittömästi.  Euripideen (antiikin Kreikan kolmen suuren tragediakirjailijan (Aiskhylos, Sofokles) viimeisin edustaja) näytelmässä "Bakkantit" thebalaiset mainadit murhaavat kuningas Pentheuksen hänen kiellettyään Dionysoksen palvonnan. Dionysos, joka oli itse Pentheuksen serkku, houkutteli Pentheuksen metsään, missä mainadit repivät hänet kappaleiksi. Myös Orfeuksen (kreik. mytologiassa muusa Kalliopen poika, joka soitti lyyraa niin kauniisti että lumosi sillä jumalia) tappoi joukko mainadeja.

Nymfit (eng. nymph
s)
Nymfit ovat kreikkalaisessa mytologiassa vain naispuolisia luonnonhenkiä, jotka syntyivät Uranoksen veritipoista kun Kronos leikkasi Uranoksen peniksen. He ovat yleensä sidottuja johonkin tiettyyn paikkaan tai maanmuotoon. He liikkuivat usein jumalien ja jumalattarien seurassa. Satyyrit pitivät nymfeistä ja halusivat usein tyydyttää halunsa näiden kanssa. Nymfejä oli maalla (mm. dryadit), vedessä (mm. meren nereidit ja makean veden najadit) ja Haadeksessa (Erinykset eli raivottaret). Lisäksi nymfeiksi laskettiin klassiset muusat (Korykian nymfit). Vaikka nymfit eivät olleet kuolemattomia, he olivat silti pitkäikäisiä. Nymfit eivät aina olleet hyväntahtoisia. Tunnetussa tarinassa Hylas oli hakemassa vettä lammesta, kun nymfit houkuttelivat hänet veteen ja hukuttivat.

Fuuriat / Erinykset ts. raivottaret (eng. furies tai erinyes)
Erinykset tai erinyit ovat kreikkalaisessa mytologiassa verikoston kostottaria. Roomalaisessa mytologiassa heitä kutsuttiin fuurioiksi – raivottariksi. Iliaksessa annettu vala luo "heidät, jotka maan alla rankaisevat niitä, jotka väärän valan vannovat". Niinpä erinykset ovatkin yksinkertaisesti valan vannomiseen liittyviä itselle langetetun kirouksen ruumiillistumia. Toisaalta myös luonnonlaki- ja moraalirikoksen uhri, joka halusi kostoa tekijälle, pystyi kääntymään erinyksien puoleen hakiessaan apua jumalilta. Erinyksien on kerrottu saaneen alkunsa veritipoista, jotka syntyivät Kronoksen kuohitessa sirpillä isänsä Uranoksen eli heillä on sama syntytarina kuin nymfeillä.
Heidän kuitenkin kuvailtiin kammottaviksi naisiksi, joilla oli saattoi olla siivet tai koiran vartalo sekä käärmeitä hiuksissaan ja käsivarsissaan. Päällään heillä oli joko surukaapu tai lyhyt hame, ja jaloissaan heillä oli metsästäjättären kengät. Vaikka varhaisimmissa kirjoituksissa erinyksiä ei henkilöity tai edes heidän määräänsä rajattu, jotkut myöhemmät kirjailijat kuten Vergilius rajoittavat heidät kolmeen: Alekto(leppymätön), Megaira (mustasukkainen ->  Megairaa pidetään mustasukkaisuuden ja kateuden aiheuttajana saaden siten ihmiset tekemään rikoksia – erityisesti aviorikkomuksia.) ja Teisifone (murhien kostaja -> Teisifonen tehtävänä oli rangaista murhista, erityisesti kun ne kohdistuivat omaan sukuun. Teoksessa Aeneis Teisifone kuvataan Tartaroksen (manalan alimman tason) porttien vakavaksi vartijaksi, joka vahtii yötä päivää yhä alaspäin vaeltavia sieluja) Heidän kostonsa toteutui useissa eri muodoissa, kuten raastavana hulluutena, tauteina, tuhona ja kollektiivisissa tapauksissa jopa nälänhätänä ja puutteena. Koston sovittaminen edellytti puhdistautumisrituaalia tai sovitustekoa.

Muusat (eng. Muses)
Muusat olivat kreikkalaisessa mytologiassa nymfejä, jotka elivät Helikonvuoren ja Pierian virroissa. Hesiodoksen Theogonian mukaan he olivat Zeuksen, ylijumalan, ja Mnemosynen, muistin jumalattaren, tyttäriä. Heidän johtajanaan toimi itse Apollon, Apollon Musagetes.
Muusia oli tavallisesti yhdeksän. He olivat:
  1. Kalliope - eeppisen runouden muusa, päämuusa
  2. Euterpe - musiikin muusa
  3. Kleio - historiankirjoituksen muusa
  4. Erato - lyyrisen runouden muusa
  5. Melpomene - tragedian muusa
  6. Polyhymnia - pyhän runouden ja laulun muusa
  7. Terpsikhore - tanssin muusa
  8. Thaleia - komedian muusa
  9. Urania - tähtitieteen muusa
Alseidit (eng. Alseids)
Nymfejä, jotka asustavat kapeissa laaksoissa/lehdoissa ja tykkäävät pelotella matkalaisia, jotka kulkevat ko. alueiden läpi.

Nappaeat (eng. Napaeae)
Nymfejä, jotka asustavat vuorten metsäisissä laaksoissa tai luolastoissa. Ovat ujoja mutta leikkisiä olentoja, jotka liitettiin Artemiksen, metsästyksen jumalatteren, seurueeseen.

Auloniat (eng. Auloniads)
Nymfejä, jotka asustavat laitumilla ja niityillä. Heidät liitettiin Panin, luonnon jumalan, seurueeseen.

Oreadit (eng. Oreads)
Nymfejä, jotka asustavat vuorilla ja onkaloissa ja ovat erityyppisiä asuinpaikkansa mukaan. Heillä on erisnimiä ja heidän mukaansa on nimitetty paikkoja kuten Idaen  mukaan Idan vuori, Peliadesin mukaan Pelian vuori jne.  He olivat myös kreikkalais-jumalatteren seurassa tämän metsästäessä. Toisen tietolähteen mukaan Oreadit olisivat havupuiden dryadeja.

Leimoniat (eng. Leimoniads)
Nymfejä, jotka asustavat kedoilla ja ovat läheistä sukua dryadeille vaikka tiettyä kasvia tai pensasta ei niille ole osoitettukaan.

Hesperidet (eng. Hesperides)
Kreikkalaisen mytologian mukaan hesperidet ovat nymfejä, jotka asuvat paratiisimaisessa puutarhassa kaukaisessa läntisessä kolkassa maailmassa eli Atlas-vuorilla Libyassa tai lumotulla saarella atlantiksella (meren keskellä). Puutarhan on luonut itse Gaia häälahjana Heralle tämän mennessä naimisiin Zeuksen kanssa. Siellä kasvaa omenapuu, jonka vartijaksi Hera loi unettomaksi vartijaksi satapäisen lohikäärmeen, jonka nimi on Ladon.
Hesperideja on neljä,  Aegle ("säihkyvä valo"), Arethusa, Erytheia (tai Erytheis), Hesperia (tai Hespereia, Hespere, Hespera, Hesperusa).  Herkuleen tarinassa  hesperideita on lisää, Lipara, Asterope ja Chrysothemis.  Muita kutsumanimikkeitä  ovat lännen neidot, illan tyttäret (Erythrai) ja auringonlaskun jumalattaret. Heidän vanhemmikseen on arveltu yötä (nyx) ja pimeyttä (erebus) sekä vaihtelevasti myös titaani Hyperionin sekä jumalten Atlas, Zeus, Hesperius, Themes, Phorcys tai Ceton jälkeläisiksi.

Dryadit (eng. dryads)
Dryadit olivat kreikkalaisessa mytologiassa nymfejä, jotka olivat omistautuneet puiden suojelemiseen. Dryadit elävät joko itse puussa tai sen lähettyvillä. Uskomusten mukaan yksi dryadi kuoli aina, kun puu kaadettiin. Alun perin dryadit olivat nimenomaan tammen nymfejä, sillä kreikan kielen sana drys tarkoittaa tammea. Sittemmin sana "dryadi" on merkinnyt kaikkia puiden hengettäriä. Nämä muistuttavat eniten myös suomen mytologiassa tunnettuja metsänneitoja, jotka "paimensivat metsän karjaa" metsänkuninkaan Tapiolle.


Hamadryadit (eng. Hamadryads)

Hamadryadeja on erilaisia ja ne yleensä muistuttavat suojelemaansa puuta. Kullekin puulajille on oma dryadinsa.
Kreikkalaisessa kirjoitelmassa "Athenaeusin Deipnosophistae (Oppineiden pidot)" mainitaan hamadryadien olevan Oxylosin jälkeläisiä ja heitä olevan kahdeksaa lajia, jotka ovat;
  • Karya (pähkinäpuu)
  • Balanos (Tammi tai suor.käänn. tammenterho puu = Acorn tree)
  • Kraneia (kuusi)
  • Morea (silkkiäispuu)
  • Aigeiros (poppelit)
  • Ptelea (jalava)
  • Ampelos (viiniköynnökset)
  • Syke (viikunapuu)
Sitten on vielä erikseen mainittu muutamia muita puunymfejä, kuten;
 
Leuce (valkoinen poppeli)
Leuce oli kreikkalaisen mytologian nymfi, joka oli Oceanus- jumalan tytär. Haades, kuolleiden valtakunnan jumala Vei Leucen maailmaansa ja Persephone muutti nymfin valkoiseksi poppeliksi, kun tämä seisoi muistojen altaan reunalla. Herkules toi valkoisen poppelin manalasta kuolevaisten maille. Sanotaan, että valkean poppelin lehtien mustat ulkoreunat muistuttavat yhä manalasta,  kun niiden sisäosa muuttui hopeanvalkoiseksi Herkuleksen kulmakalvoista tippuneen hien ansiosta.

Epimeliadit (omenapuu)
Kreettalaisessa mytologiassa Epimeliadit ovat nymfejä, jotka suojelevat omenapuita. Kuitenkin sana "omena" (μηλον) tarkoittaa muinaisissa kreettalaisissa teksteissä myös lammasta, eli he voivat myös olla lampaiden/vuohien paimenia. Sanotaankin, että heidän hiuksensa ovat yhtä valkeat kuin omenapuunkukat tai värjäämätön lampaanvilla.

Meliae tai Meliai (tuhkapuut
)
Meliaiden äiti on Rhea- ja isä Oceanus-jumaluudet. Sanotaan, että he paransivat kerran itse jumala Zeuksen haavoistaan tuhkapuun sokerilla.

Daphnaie (laakeripuu)
Nämä nymfit viettävät suurimman osan aikaansa nukkuen laakeripuissaan ja he tulevat ulos ainoastaan tanssimaan silloin, kun on rauhallista.

Pleiadit (eng. Pleiads)
Pleiadit ovat Atlas- ja Pleione-jumaluuksien seitsemän tytärtä ja heillä oli sisarpuolinaan Hyadit. Heidän nimensä olivat Alcyone, Electra, Celaeno, Maia, Sterope, Merope ja Taygete.
He olivat Artemis-jumaluden neitsyt-kumppaneita. Kun kaunis metsästäjä Orion vietteli heidät ja heidän äitinsä, he rukoilivat jumalilta pelastusta häpeältä. Jumalat vastasivat rukoukseen ja muuttivat heidät kyyhkysiksi. Myöhemmin Zeus muutti heidät tähdiksi ja asetti heidät osaksi Tauruksen tähtikuviota. Toisen tarun mukaan he tekivätitsemurhan Hyadi-siskojen kuoleman jälkeen.

Hyadit (eng .Hyads)
Hyadit olivat Atlas- ja Aethra-julaluuksien viisi tytärtä ja heillä oli sisarpuolinaan pleiadit. Joissain taruissa he olivat Dionysus- ja/tai Zeuksen parantajia ja heidät palkittiin tästä hyvästä muuttamalla heidät tähdiksi Tauruksen tähtikuvioon. Toisen tarun mukaan Hyadit kuolivat suruun kun heille rakas Hyas kuoli metsästystapaturmassa ja heidän nimensä tarkoittaakin "sateisia".

Limonadit (eng. Limonads)
Kasvien nymfejä.

Puun henget (eng. Tree Spirits tai Sylvestres)
Puiden omia henkiä, jotka näyttivät puulta mutta omaavat tietoisuuden. Sanotaan että vanhat puut, kuten mm. tammet omaisivat oman henkensä, jota kuuntelemalla voi saada tietää hyvinkin vanhoja asioita, joita metsässä on tapahtunut. Luultavasti myös Tolkien on saanut näistä innoituksen Taru sormusten herra -triologian entteihin, jotka ovat "metsän paimenia" ja suojelivat metsiä muiden rotujen tuhoamiselta.

Duralisit (eng. Durdalis)
kasvien haltija? Ainoa jota sain tästä haltijasta selville, että niitä on kaunista katsella, mitä se sitten tarkoittaakaan (?).

Lähteet:
http://fi.wikipedia.org/ (sanahaku englanniksi ja suomeksi)
http://www.geocities.com/Area51/Atlantis/7268/Races.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Emuu
http://www.naic.edu/~gibson/pleiades/pleiades_myth.html
http://www.pantheon.org/ (Encyclopedia Mythica)
Vedenalaiset (eng.undines)

Vedenalaiset ovat yhteydessä elementti veteen. Vanhat kansantarut kutsuvat näitä olentoja vesinymfeiksi tai merenneidoiksi. Lähteet, purot, vesiputoukset ja kaivot ovat vedenalaisten mieleen. Heidän tradionaalinen asuinpaikkansa on keskellä kaislikkoa tai verheän kasvillisuuden keskellä joissa ja järvissä. Pienimmät heistä voi asua jopa lumpeiden alla. He työskentelevät vedenalaisten kasvien keskuudessa ja saattavat olla se outo pyörre niiden keskellä. Suistoalueilla ja soilta on vedenalaisia myös havaittu. Usein vedenalaisia nähdään myös ratsastamassa meressä aalloilla. Meressä he asuvat usein korallien luolissa.

Vedenalaisia hallitse henki nimeltä Necksa. Vedenalaiset ovat ystävällisiä ihmisille ja he vaikuttaavat eniten ihmisten emotionaaliseen hyvinvointiin. Tunteellisuus ja yksilöllisyys kuuluu luonteenomaisena heille. He ovat sensuelleja ja kiitollisia liikkeissään voimakkain tunnepurkauksin. He ovat lähimpänä ihmisiä viidestä elementistä. He ovat yleensä empaattisia ja rakastavia ja mitä parhaimpia auttamaan tunnepuolen asioissa, kuten ystävyys ja rakkaus, himot ja halut.

Vedenalaiset hallitsevat kaikkia nesteitä ja niiden elinvoimaisuutta kaikilla elävillä eli heillä on elintärkeä rooli kasvi - ja eläinkunnalle. He luovat vettä ja voivat säädellä sen suuntaa ja määrää. Vaikutavat mm. aaltojen liikkeisiin ja vuoroveteen. Vartioivat myös lähteitä, järviä ja vesiputouksia ja sanotaan, että jokaisessa edellä mainitulla olisi oma vedenalainen suojelijana. he myös tuovat kauneutta maailmaan, sanotaan että vedenalaiset rakastavat kukkia niin paljon, että suojelevat myös niitä.

Vedenalaiset usein ilmestyvät ihmisille ihmisen hahmossa, kuten kauniina neitoina. Luonnoltaan eetterisinä, he muodostuvat kuitenkin vedestä ja siksi heitä ei havaitse niin helposti. Vedenalainen on usein kooltaan samankokoinen kuin ihmiset, paitsi pienissä lähteissä ja lammissa voi olla pienempikin. Heidän vaatteensa näyttää usein kimaltelevalta vedeltä, joka loistaa kaikissa veden väreissä. Pienimmät vedenalaiset nähdään usein siivellisinä olentoina ja ihmiset usein erehtyvät pitämään niitä keijuina. nämä vedenalaiset löytyvät usein vesikasvien kukkien lähettyviltä. Niillä on läpinäkyvät siivet ja vaateet.

Erityyppiä ilmentymiä:

Suolaisen veden nymfit, mereläiset (eng. Oceanids)
- Kreikan ja rooman mytologiassa oceanideja oli 3 000, ja he olivat Oceanus ja Tethys nimisten titaanien lapsia.

Seireenit (eng. Sirens)

Kreikan varhaismytologiassa seireenit olivat  suuria lintuja, joilla oli naisen keho vyötäröstä ylöspäin tai pelkkät naisen kasvot.  Myöhemmin seireeneille kuvattiin pelkästään linnun jalat (muuten naisen vartalo) ja käsiin erilaisia soittimia sekä mahdollisesti siivet selkään. Se miksi lintu liitettiin seireeniin, johtui näiden lumoavasta äänestä. Vasta myöhäisellä kaudella antiikissa seireeneistä tuli vesinymfejä, jotka elivät karikkojen ja kivien ympäröimällä omalla saarellaan. Saarta lähestyvät merimiehet hukkuivat lumouduttuan heidän laulusta ja ohjattuaan veneensä karikolle.

Merenneidot ja merenmiehet (eng. Mermaids/Mermen)

Lekendaarisia vedenolentoja, joiden pää ja torso ovat naisen/miehen sekä lantio ja jalat ovat kalanpyrstö. Yleisesti heitä kutsutaan merenväeksi (eng. merfolk). Merenväkeä löytyy eri kulttuurien tarinoista ja niissä he lumosivat laulullaan merimiehiä karikoihin, kuten seireenit tai hukuttivat merimiehet yrittäessään pelastaa heitä vedestä. Sana sirena kuvaa joissain kielissä sekä merenväkeä että seireenejä.

Nereidit (eng. Nereides)
Nereidi on kreikkalaisessa mytologiassa sinitukkainen merinymfi. Nereidejä on viisikymmentä ja he ovat Nereuksen ja Doriksen tyttäriä. He kulkevat usein Poseidonin mukana Väli-meressä ja ovat aina ystävällisiä myrskyihin joutuneille merimiehille. Kaikkein huomattavin heistä on Thetis , joka on Peleuksen vaimo ja Akilleen äiti, sekä Amfitrite, Poseidonin vaimo.

Selkiet (eng. Selkies/Silkies/Selchies)
Selkiet kuuluvat Irlannin, Skotlannin ja Islannin mytologiaan. Selkiet pystyvät muuttamaan itsensä  hylkeestä ihmiseksi ja sana "selkie" tarkoittaakin Orkneyn saarten murteesta käännettynä hyljettä. Orkneyn saarilta Skotlannista lekenda selkieista on saanut alkunsa. Selkiet muuttuessaan ihmisiksi kuorivat hylkeen nahkansa pois ja pystyvät palautumaan hylkeiksi laittamalla nahan takaisin päälleen.

Makea veden nymfit, Naiadit (eng. naiads tai naiades suom. vehetiset/vedenneidot):
- naiadit ovat sidottuina tiettyyn vesipaikkaan samalla tavalla kuin dryadit puihinsa (puun nymfi) ja jos naiadin vesikeho kuivui, naiadi kuoli.

Krinaiat ( eng. Crinaeae)
Vesiputousten nymfejä.Uskottiin, että jos heidät sai kiinni sai toivoa yhden toivomuksen, joka sitten toteutui.

Limnadit (eng. Limnades/Limnatides)
 järvien nymfejä. Heidän vanhempinaan on ollut joen tai järven jumala.

Pegaiat (eng. pegaeae)
Lähteiden nymfejä.

Potamidit (eng. Potameides/Potamides/Potamids/Okeanids)
Jokien ja purojen nymfejä.

Eleionomait (eng. Eleionomae)
Soiden nymfejä, jotka elävät soiden vesissä ja usein harhaannuttavat kulkijan tekemillään iluusioilla, jotka muistuttavat uhrin läheisiä ihmisiä.  Eleionomait myös houkuttelevat luokseen poikuutensa säilyttäneitä nuoria poikia luokseen ja viettelevät heidät villillä kauneudellaan.

Heleat (eng.Heleads)
Suistojen ja rämeiden nymfejä.

Camenaet (eng. Camenae)
Rooman mytologiassa oli neljä Camanaeta, jotka asuivat pyhässä metsässä olevassa lähteessä. He olivat viisaita ja antoivat joskus ennustuksiakin. Myöhemmin heidät yhdistettiin kreikan muusiin.

Hydrianit (eng. Hydriads)
Nämä nymfit olivat siskoja neidolle nimeltä Hyas, jonka karhu tappoi. He surivat siskoaan niin kovasti että jumalat nostivat heidät tähdiksi taivaalle. Kun heidän tähtikuvionsa näkyy taivaalla, tulee sateinen ilma heidän mukanaan.

Näkki (eng. Nix ja muilla kielillä
Näcken/Nøkken/Nixe/strömkarlen/Grim/Fosse-Grim)

Vetehisiä, jotka näyttäytyvät ihmisen hahmoisina germaanisessa ja skandinaavisessa mytologiassa. Sana tulee anglo-saksisesta sanasta nicor, ja vanhasta hienostosaksasta nihus, tarkoittaen jonkinlaista veden henkeä. Skandinaviassa näkki oli miespuolinen, joka soitti viulua ja houkutteli sen soitolla naisia ja lapsia hukumaan järviin tai jokiin. Suomessa näkki taas houkutteli tulemaan lähelle kaivoa, rantaa tai lähdettä ja sitten se kiskaisi poloisen veden alle hukkumaan. Kuitenkin joissain kulttuureissa näkki ei ole miespuolinen tai epes pahantahtoinen vaan harmiton ja lähinnä heidän soitantonsa ilahdutti ja rauhoitti ihmisiä. Kerrottiin myös joskus näkin solmineen myös rakkausliittoja ihmisten kanssa, mutta pääsemättä vapaasti käymään vesipaikallaan, näkki alkoi mennä koukkuun ulkomuodoltaan.

Melusine tai Melusina
on osa euroopan lekendoja ja kansantarinoita, joissa Melusine on naispuolinen vedenhenki pyhissä  lähteissä ja joissa. Se kuvataan yleensä naiseksi, joka on vyötäröstään alaspäin joko käärme tai kala. Joskus sillä on myös siivet, kaksi käärmeenhäntää tai sekä kalanpyrstö että käärmeenhäntä ja se on joskus sekoitettu myös näkkiin. Melusinea on myös käytetty vaakunasymbolina ja Martti Lutherkin tiesi hänen tarinan. Melusine saattaakin olla succubusten esiäiti, eli se mistä tarinat ovat syntyneet. Myös Englannin taruston Kuningas Artturista ja järven ladysta on uskottu olevan melusine.

ps. googleta huviksesi myös lorelei ja nixie, eurooppalaista vetehistarustoa.
Ilmattaret (eng. sylphs)

Ilmattaret ovat olentoja, jotka yhdistetään ilman elementtiin. Heidän tehtäviin kuuluu muodostaa lumihiutaleita ja ohjata tuulia. Heidän tehtäviään on myös päästää tarpeeksi valoja kasveille, että ne kukoistaisivat.He myös tekevät yhteistyötä vedenalaisten kanssa muodostaakseen pilviä. Ilmattaret ovat tuulen henkiä, joilla on juuria moniin kreikan legendoihin ja myytteihin. Tarina kertoo, että joskus ilmattaret ovat puhuneet ihmisille tippukiviluolastoissa ja oraakkelien suilla. Toisinaan he voivat myös aiheuttaa unia ja ennustuksia. Verrattaen muihin elementteihin, ilmattaret ovat toiseksi korkeinta värähtelytasoa ja ne siirtyvät helpoiten ulottuvuudesta toiseen. He ovat yhteydessä avaruuden liikkumiseen, kuin ohjaten ja muokaten tuulta.

Ilmattaria hallitsee henki nimeltä Paralda. Sanotaan, että ilmattarien hallitsija asuu maailman korkeimman vuoren huipulla. Koska he ovat ilmojen olentoja, ilmattaret viihtyvät enimmäkseen myös itse vuorten huipuilla mutta he eivät viihdy pitkään paikoillaan vaan tykkäävät vaellella paikasta toiseen. He elävät satoja vuosia, tavoittaen tuhannen vuodenkin iän näyttämättä vanhalta ja eivätkä omaa minkäänmuotoisia sairauksia.

Ilmattaret ovat aktiivisia, nopeita liikkeissään ja nopeudessaan. He ovat fiksuja ja älykkäitä mutta saattavat olla monivivahteisia ulosannissaan. Luonteeltaan ilmattaret ovat etäisiä ja viileätunteisia sekä he näkevät asioiden oikean luonnon. He voivat myös vaihtaa mieltänsä nopeasti mutta ovat myös yleensä iloisia.

Ilmattaret ottavat usein ihmisen muodon, mutta pystyvät pitämään sen vain lyhyen aikaa. Ne voivat olla silloin ihmisen kokoisia tai paljon pienempiäkin. He ovat yleensä ilmaisan näköisiä, niillä saattaa olla siivet, ja he saattavat näyttää kerubeilta tai keijuilta. Niiden kerrotaan olevan hyvin kauniita, aktiivisia ja erittäin avuliaita. Joskus voi myös nähdä aamuisin ruohikossa todisteita heidän tansseistaan.

Ilmattaret työskentelevät maan kaasujen ja eettereiden parissa. He ovat herkkiä ilmakehän muutoksille ja heillä on alitajuinen tieto kokoajan sen hyvinvoinnista. He auttavat myös ihmisiä, kun Ilmattaret liitetään ihmisen mielen aktiivisuuteen ja hermosysteemiin. He voivat vaikuttaa ihmiseen antamalla tälle ispiraation (vrt. muusa) ja usein ilmattarien sanotaan kerääntyvän runoilijan tai taiteilijan lähettyville auttaakseen selkeyttämään ihmisten sisäisiä visioita tai sisäistä kauneutta. Heitä yleensä kutsutaankin apuun luomisprosessissa tai vastauksen etsimisessä älykkyyttä vaativissa haasteissa.

Erityyppiä ilmentymiä:

Ilmattaret
- tunnettu paremmin Kalevalasta ilmatar tai ilman impi nimellä, tarkoittaa kuitenkin henkeä, joka oli osa tuulen valtakuntaa "...ennenkuin maailma luotiin oli alussa vain Ilmatar tyhjyydessä, joka oli täynnä tuulia. Ilmatar kyllästyi siihen, että hänellä ei ollut muuta tekemistä kuin laskea sateenkaaria ja antaa tuulien sotkea tukkansa...itse itätuuli sääli häntä niin, että vietteli tuulten lailla Ilmatarta kunnes Ilmatar väsähti synnyttäen Väinämöisen, tuulten lapsen."

Keijut
- Keijukainen eli keiju on pieni ja siro, usein siivekäs ja vaalea, jopa läpinäkyvä ihmismuotoinen olento. Keiju saattaa olla myös hyönteismäinen. Yleensä ajatellaan, että kaikki keijut ovat naispuolisia, mutta esimerkiksi Ison-Britannian tarinaperinteessä on useita erilaisia keijukaisia (”fairies”), joissa on mukana miespuolisiakin. Keijujen siivet ovat esimerkiksi perhosen tai sudenkorennon siipien kaltaiset. Keiju saattaa olla osittain tai kokonaan aineeton tai sumunkaltainen.

Kerubit
- Tässä siis tarkoitetaan maalauksissa ja postikorteissa tuttuja pulleita lapsienkeleitä ei kristinuskon kerubeita!