?

Log in

No account? Create an account

Previous Entry | Next Entry

Haltijat (eng.Gnomes)

Haltijat ovat elementaaleja, jotka liittyvät maahan. Haltijat ovat suomalainen vastine luonnonhengille, jotka ovat henkiolentoja ja asuvat luonnossa tai ovat osa luontoa sekä vaikuttavat luontoon. Moni luonnonhenki on myös ollut henkiolennoksi koettu luonnonvoima. Jotkut luonnonhenget ovat ainakin alun perin olleet palvottuja esi-isien sieluja. Monia luonnonhenkiä on myös palvottu jumalana. Muinaisihmiset ovat usein lepyttäneet tai miellyttäneet luonnonhenkiä ja luonnossa asuvia jumalia esimerkiksi uhraamalla niille saadakseen paremman sään, kalaa tai riistaa. Luonnonhenget voidaan jakaa karkeasti sen mukaan, mihin luontoympäristöön tai -paikkaan ne liittyvät.

Haltijat (luonnonhenget) esiintyvät eri värähtelytaajuudella ihmisten kanssa, joten ne ovat usein meille näkymättömiä mutta kuitenkin sen verran lähellä maan värähtelytasoa, että niihin voi vaikuttaa. Haltijoiden toiminta vaikuttaa maan mineraaleihin ja metalleihin, kasvistoon, kivien eroosioon ja kristallien muodostumiseen sekä maantieteellisiin muutoksiin. Haltijoilla on voimakkaat aistit ja älykyys, he ymmärtävät mitä kuulevat ja näkevät. Ihmisissä ja eläimissä haltijat voivat vaikuttaa luustoon ja genetiikkaan. He eivät ainoastaan ota vastaan tietoa kosmisia tapahtumia vaan myös ideoita ja heillä on selkeä käsitys maailmankaikkeudesta, joka tulee luonnon suodattaman informaation kautta.  Tämän takia haltijat saattavat katsoa  ihmisiä alaspäin, sillä niistä ihmiset tuntuvat vajavaisilta ja siksi vähän tyhmiltäkin, koska meillä ei ole samaa tietämystä kuin niillä.

Haltijoita sanotaan hallitsevan kuningas nimeltä Gob. Gobin läheisimpiä seuraajia kutsutaan yleensä maahisiksi tai mennikäisiksi (eng. goblins) ja jopa tontuiksi, koska ne usein näyttäytyvät ihmisille pieninä, kääpiömäisinä olentoina. Näistä olennoista useimmat kansansadut ovat ammentaneet juttunsa. Vanhoissa tarinoissa haltijat olivat maan alle kätkettyjen aarteiden vartijoita ja suojelijoita. Tarinoissa myös sanottiin, ettei haltijat olleet luonnostaan liitossa ihmiskunnan kanssa, vaan ihmisen piti voittaa heidän luottamuksensa puolelleen, jolloin heistä tuli arvokkaita liittolaisia.

Heidän kokonsa kuitenkin vaihtelee hyvin pienestä yli kahteen metriin. Puunhaltiat voivat näyttää hiukan oksaisilta tai pahkaisilta ja he ovat hiukan möksöttävän näköisiä. Yleensä luonnonhaltijat näyttävätkin kiintymyssuhteessa olevalta kasviltaan esimerkiksi pihlajalta. Jotkut haltijat voivat myös olla hyvinkin pelottavan näköisiä. Joskus haltijat elävät isoissa ryhmissä, joissa on eri haltijaperheitä, oma sosiaaliasema, kulttuuri ja hallitus. Haltijoihin voi myös törmätä yksistäänkin metsästä asustelemasta.

Haltijat ovat elementaaleista kaikkein fyysisimpiä. He asuvat metsissä, koloissa, kaivoksissa ja luolastoissa. Heillä on myös voimakkaimmin omat persoonallisuutensa, niin hyvässä kuin pahassa mielessä ja he metsästävät kaikenlaisia heikkouksia ihmisten luonteessa itselleen. He ovatkin hyvin maaläheisiä, keskittyen terveyteen ja eri maallisten juttujen aspekteihin. Haltijoita, kuten muitakin elementtaaleja,  on vaarallista pettää tai väärinkäyttää heidän voimiaan. Haltijat voivat silloin vaikuttaa ihmisen fyysiseen terveyteen tai hänen mieleensä negatiivisesti. Haltijoilla on kyky tuoda ihmisen mieleen utuisuutta, masennusta ja epätoivoa tai parantaa itseluottamusta väsymystä ja sietokykyä stressiä vastaan.  Haltijoiden apua käytetään yleensä myös raha-asioissa, vaurauden saannissa ja maatalouden onnistumisessa.

Erityyppiä ilmentymiä:

Maan haltijat

Peikot (eng. Ogres tai Orcs)
Suomalaisessa tarustossa peikko on tarkoittanut tarinasta ja paikkakunnasta riippuen erilaisia rumia ja ilkeitä, isoja tai pieniä ihmismäisiä olentoja. Vuoripeikko tai vuorenpeikko asui tietenkin vuorella tai mäellä, ja muistutti usein Jättiläistä.  Skandinaavisessa mytologiassa peikot ovat erikokoisia jättiläismäisistä kääpiön kokoisiin ja niillä on iso nenä, pitkät kädet ja karvainen ruumis. Ne olivat tyhmiä ja niillä oli tapana kaapata ihmislapsia ja vaihtaa ne omiin peikkolapsiinsa eli Vaihdokkaisiin. Sanana peikko tarkoitti ilmeisesti alun perin roistoa, rikollista, erakkoa tai neidonryöstäjää, joka yleensä piileskeli. Viron kielessä sanan peikko vastine peikmees tarkoittaa sulhasta, ja on luultavasti yhteydessä neidonryöstäjän merkitykseen.

Hiidet (eng. Goblins)
Englantilainen peruspeikko (Goblin) on kitukasvuinen ilkiö, joka tekee ihmisille kiusaa yöt ja päivät. Ne esimerkiksi räyhäävät yöllä, jotta ihmisten olisi hankala nukkua. Näiden peikkojen ei yleensä tiedetä vahingoittaneen saati tappaneen ihmistä. Hiisitarinoissa hiidet kuvattiin usein pieniksi, jokseenkin ihmismäisiksi. Joskus harvemmin hiidet kuitenkin rinnastettiin myös jättiläisiin tai vuorenpeikkoihin. Hiidet kuuluivat hiiden väkeen. Hiiden väki saattoi eräiden käsitysten mukaan tarttua ihmiseen näkymättöminä olentoina tai taikavoimana ja aiheuttaa näin sairauksia. Hiisien kotipaikka oli Hiitola. Hiitola sijaitsi vaikeakulkuisessa maastossa, mahdollisimman syrjässä ihmisasutuksesta. Hiidet kulkivat usein meluisissa kulkueissa, joissa oli paljon kulkusia, ja joku saattoi vinguttaa viulua. He saattoivat ajaa päättömillä hevosilla tai pukeilla. Hiidet saattoivat aiheuttaa halvauksen, jos heitä ei väistänyt ojaan asti tiellä, tai jos heitä kuikuili pelokkaasti taakseen. Jos taas takana olevaa hiittä katsoi suoraan ja koko vartalolla kääntyen, hiisi perääntyi. Hiidet olivat kuitenkin myös inhimillisiä. He saattoivat puhella humoristiseenkin sävyyn ihmisille. Kerrankin, kun hiideltä tiedusteltiin, miksi hän ratsastaa pukinkäppänällä, hän sanoi joutuneensa myöhässä ratsujen jakoon. Joskus hiidet vain metelöivät aiheuttamatta muuta harmia. Eräässä tarinassa metsään nukahtanut mies kohtasi hiisiä ja esitti peloissaan nukkuvaa. Hiitten joukossa oli mustia hiisiä ja harmaa hiisi. Mustat hiidet päättivät tappaa miehen. Harmaa kuitenkin sanoi, että nukkuvaa ei saisi vahingoittaa. Niin hiidet eivät vahingoittaneet miestä. Hiidet tappelivat joskus valtapiiriensä rajoista. Silloin he saattoivat liikutella rajapyykkeinä käyttämiään isoja kiviä tai saada lammikot kuohumaan. Aikansa tapeltuaan hiidet kuitenkin sopivat riitansa. Tässä suhteessa he muistuttivat tonttuja eli tontinhaltijoita, jotka myös kinastelivat keskenään isäntiensä maista ja omaisuuksista. Koska hiidet olivat kastamattomia, he eivät voineet astua pyhälle eli siunatulle maalle. Esimerkiksi pellot olivat siunattuja kylvön yhteydessä. Hiisiä pakeneva saattoi pelastautua juoksemalla kynnetylle maalle. Jos ovi ei ollut siunattu nukkumaan mentäessä, saattoi hiisi tulla sisälle ja viedä jotakin.
Suomalaisessa kulttuurissa kristinuskon tulon jälkeen hiisi on ollut paha henkiolento tai paha paikka. Metsähiisi ja vesihiisi olivat metsässä ja vedessä asuvia hiisiä, mutta myös sairauksien nimiä. Alkujaan hiisi tarkoitti pyhää, esimerkiksi pyhää lehtoa. Tässä merkityksessä sanaa hiisi on käytetty ainakin Suomessa ja Virossa. Myös saamelaisten pakanallinen pyhä paikka seita saattaa olla samaa kantaa. Myös pyhästä hauta-alueesta tai helvetin kaltaisesta paikasta saatettiin puhua hiitenä. Viimeksi mainittuun saattaa osaltaan vaikuttaa muinaisgermaaninen tuonpuoleista tarkoittava sana Hizi. Kristinuskon levitessä sana sai uuden merkityksen, joka viittasi pahaan tai pakanalliseen henkiolentoon, pienikokoiseen ilkeään haltiaan tai peikkoon. Myös kristillisperäisiä nimityksiä juutas ja piru voitiin käyttää samantapaisista uskomusolennoista. Kalevalassa Väinämöinen joutui taistelemaan kolmea pahaa henkiolentoa, Lempoa, Pahaa ja Hiittä vastaan. Hiisi on jättiläisten ja muiden taruolentojen ohella ollut tapa selittää asioita, joille ei näytä olevan luonnollista syytä. Kuka nyt toisi ison kiven keskelle metsää (hiidenkivi), poraisi kuopan kallioon (hiidenkirnu) tai kokoaisi suuria kivikasoja (hiidenkiuas). Hiisien on uskottu asuneen ennen alueilla, joilla ihmiset nykyisin asuvat. Ihmisten levittäytyminen ja häiritsevä käyttäytyminen on kuitenkin saanut hiidet perääntymään yhä syrjäisimmille alueille. Samankaltaista on kerrottu myös jättiläisistä ja jotuneista. Jättiläiset ja hiidet on myös toisinaan rinnastettu, mutta useammin hiidet on kuitenkin arveltu pienikokoisiksi. Hiittä pahana paikkana on peräpohjolassa kutsuttu sanalla helsinki, joka tulee ilmeisesti skandinaavisesta helsinkien heimosta. Jos on haluttu käskeä toinen hiiteen, on voitu sanoa "painu helsinkiin".

Jättiläiset ja Jatulit/Jotulit/Metelit (eng. giants)
Jättiläinen on läheisesti ihmistä muistuttava, mutta paljon suurempi ja vahvempi olento. Jättiläisiä tunnetaan tarustoista kautta maailman. Usein jättiläisiä kuvataan typeriksi ja väkivaltaisiksi, ja ne myös syövät ihmisiä, erityisesti lapsia. Toisaalta eräitä jättiläisiä kuvataan älykkäiksi ja ystävällisiksi. Skandinaviassa, Islannissa, Lapissa, Suomessa ja Baltiassa, kuten monessa muussakin paikassa, selitettiin kansanperinteessä poikkeuksellisia maastonmuotoja ja kivien sijaintia jättiläisten toiminnan avulla. Taruissa jättiläisten koko vaihtelee vähän miestä suuremmasta taivaankorkuiseen. Tunnetaan myös tarinoita, joiden mukaan maailma on luotu jättiläisen ruumiista. Suomessa monien saarten alkuperää selitetään jättiläisten työksi. Jättiläinen on esimerkiksi, tarun mukaan, ottanut suuren kivenlohkareen ja heittänyt sen kohti kirkkoa. Kivi kuitenkaan ei ole lentänyt kirkkoon asti, vaan pudonnut järveen ja siitä on tullut järveen saari. Jättiläiset kuvataankin usein kristinuskon ja kirkon vihollisina. Kreikkalaisessa tarustossa esiintyvä yksisilmäinen jättiläinen on nimeltään kyklooppi. Skandinaavien jättiläiset olivat Jotuneita, ja Suomessa on käytetty jättiläisistä nimityksiä Jatuli ja Meteli. (Etelä-Norjan korkein vuoristoalue onkin nimeltä Jotunheim, suomeksi Jättiläistenkoti). Näitä sanoja on säilynyt myös useissa paikannimissä, kuten lukuisat Suomessa sijaitsevat Metelinmäet. Jatulintarhoja – muinoin jättiläisten rakentamiksi luultuja suuria kivikehiä – on Suomen rannikkoseuduilla ja saaristossa kymmenittäin. Virossa eräät kuuluisat jättiläiset olivat Kalevanpojat.Tarujen jättiläisissä oli sekä hyviä että pahoja yksilöitä. Siksi myöskään ihmisten asenne niitä kohtaan ei ollut pelkästään kielteinen.
Jatulit/jotulit
ovat tarun mukaan muun muassa Peräpohjolan rannikolla asunut jättiläiskansa. Sana jatuli tulee ilmeisesti skandinaavisesta jättiläistä tarkoittaneesta jotun-sanasta. Samankaltaisista olennoista on käytetty myös nimitystä meteli, joka voi liittyä kovaan ääneen. Jatulien kerrotaan olleen maan asukkaita ennen lappalaisia. Käsitys saattaa tulla saamelaisista taruista, joiden mukaan Jiehtanas-jättiläiset asuivat seudulla muinoin. Tarujen mukaan Jatulit ovat paenneet leviävän ihmisasutuksen tieltä yhä syrjempään, ja lopulta kadonneet ehkä kokonaan, tai muuttuneet hiiden väeksi. Jatulien kerrotaan muun muassa rakentaneen kivisiä teitä ja siltoja (mm. jättiläisen tie), kirkonlattioiksi kutsuttuja suuria litteitä esihistoriallisia kivilatomuksia ja jatulintarhoiksi kutsuttuja kivilabyrintteja, sekä siirtäneen isoja siirtolohkareita paikoilleen.

Maahiset (eng. Kobolds )
Maahiset
, maanalaiset eli maanväki ovat pieniä, ihmisenmuotoisia olentoja, joista on paljon suomalaisia kansantarinoita. Maahiset asuvat maan alla omassa maailmassaan. Usein maahisten maailma koetaan todellisen maailman peilikuvaksi, joka voi olla jopa ylösalaisin. Maahiset voivat olla ilkikurisia. Joskus metsässä kulkija saattaa joutua maahisten lumoihin, ja eksyä nurinkuriseen maailmaan, jota metsänpeitoksikin on kutsuttu. Maanväki voidaan käsittää myös taikavoimaksi, jota on maassa. Maanpäällisessä maailmassa maahiset ovat yleensä näkymättömiä. Maahiset saattoivat toisinaan nousta maasta "ihmisten ilmoille". Joissain tarinoissa maahiset ovat vaihtaneet ihmislapsen tilalle oman lapsensa. Maahisen lapsesta, vaihdokkaasta on sitten voinut kasvaa rampa, vähäjärkinen tai sairas. Samaan tapaan skandinaavit kertovat peikon voivan vaihtaa toisinaan oman lapsensa ihmislapsen tilalle. Maan väki voi myös sairastuttaa ihmisen. Maahan kaatuva saattoi loukata maan väkeä, jolloin maan väki tartutti häneen sairauden, maan vihan eli maannenän. Sairautta voitiin nimittää myös sen aiheuttaneiden olentojen tai taikavoimien mukaan maahiseksi tai maanväeksi.

Menninkäiset, Männinkäiset (eng. Trolls)
Menninkäinen
on pieni tai hyvin pieni pimeästä pitävä taruolento, joka muistuttaa tonttua, peikkoa ja keijukaista. Menninkäinen on ilmeisesti alun perin tarkoittanut vainajaa ja manalaista. Sana menninkäinen tulee muinaisgermaanin muistoa tarkoittavasta sanasta. Menninkäiset kerrotaan toisinaan karvaisiksi. Menninkäiset liikkuvat vain öisin, sillä ne eivät välttämättä kestä päivänvaloa. Menninkäisistä on monia erilaisia kuvauksia, mutta usein ne ovat vieraita ja outoja olentoja, joiden motiivit ovat tuntemattomat ihmisille, päinvastoin, kuin tiettyihin elementteihin liittyvien väkien. Menninkäiset ovat voineet tulla mellastamaan kirkkoon öisin, jolloin niitä on pidetty pikku paholaisina. Nykyajan lastentarinoissa menninkäiset esitetään yleensä herttaisina, ujoina ja mukavina olentoina. Menninkäiset voivat asua hiisien ja metsänväen tavoin usein metsässä, kaukana ihmisistä. Ne saattavat pälyillä ihmisiä ikkunan tai puunrungon takaa, tai istuskella ryhmänä kivellä ihmistä tuijottaen. Menninkäiset järjestävät mielellään pitoja, joissa syödään, juodaan ja tanssitaan.
Männinkäisten on sanottu olevan muuten samanlaisia kuin menninkäiset mutta viihtyvän mäntyjen juurikossa.

Tontut (eng. Gnomes tai Brownies = pikkuväki)
Tonttu on pieni ihmisen kaltainen olio pohjoismaisessa kansanperinteessä. Suomen kielen sana "tonttu" tulee ruotsin "tomte"-sanasta. Tonttu on monissa tapauksissa vain toinen nimitys haltijoille. Tonttuja on kansanperinteessä monenlaisia tavallisten metsätonttujen lisäksi. Maalaistalojen monille rakennuksille oli omat suojelijatonttunsa eli haltijansa, saunatontut, riihitontut, aittatontut, navettatontut ja tallitontut. Sitten oli vielä kotitonttuja. Palkaksi nämä tontut vaativat vähän ruokaa, asumisoikeuden tai viimeiset löylyt saunasta. Nämä eri tontut tunnistettiin vaatetuksen, ulkomuodon ja luonteen perusteella. Nykyisin länsimaiseen jouluperinteeseen kuuluvat joulutontut, jotka ovat useimmiten hiippalakkipäisiä pikkuihmisiä. Joulutontut jakoivat ennen lahjoja jouluna omatoimisesti, mutta nykyään ne mielletään joulupukin apulaisiksi. Joulutonttujen kerrotaan tarkkailevan piilopaikoistaan lapsia selvittääkseen, ovatko nämä kilttejä. Tontut tai joulupukki tuovat sitten jouluaattona lahjoja niille, jotka olivat kilttejä.

Aarni, kratti (eng. leprechaun)
Kratti tai Skratti on huutava kummitus, joka makaa maahan kätkettyjen aarteiden ja rahakirstujen päällä niitä halliten ja vartioiden. Samantapainen on myös Aarni. Nimi Kratti tulee ruotsin sanasta skratt (nauru).  Mikael Agricolan mukaan Kratti kuului hämäläisten palvomiin haltijoihin. Sigfridus Aronus Forsiuksen 1500 tai 1600-luvulla kirjoittaman runon mukaan Kratti on yksisilmäinen, ja lahjoittaa rikkautta palvojalleen.
Aarnit ovat aarnihautojen vartijoita. Aarnihaudat ovat kansanperinteen tuntemia paikkoja, joihin on haudattu aarre. Virvatulien, aarnivalkeiden, aarretulien eli aarreliekkien uskottiin toisinaan palavan paikoilla, joilla oli aarnihauta.
Monin paikoin aarnihautojen käsitettiin olevan hiidenkiukaita eli röykkiöhautoja. Tämä uskomus oli varmaan syntynyt siitä, että usein röykkiöhaudoissa oli vainajan mukaan pantuja arvoesineitä, joita toisinaan löydettiin. Joskus aarnihaudan uskottiin olevan salaperäisellä kentällä tai aukiolla, joskus taas suossa tai lahdenpohjukassa.
Aarnihaudalla saattoi olla vartijanaan haltijamainen olento, josta voitiin käyttää nimityksiä Aarni tai Kratti. Olento saattoi maata aarteen päällä sitä vartioiden, tai puhdistaa arvometalleja liekillä, jolloin näkyi virvatuli. Kaikkiin tarinoihin aarnihaudoista ei kuitenkaan kuulu tällaista olentoa.


Metsän haltijat

Satyyrit, sileenit, faunit ja Pan (eng. Satyrs, silens, Fauns ja Pans)
Alkujaan satyyrit ja faunit ovat olleet hyvin erilaisia haltijoita. Ulkonäöllisesti kummallakin oli sarvet ja ihmiskeho, joka muuttui karvaiseksi vyötäröstä alaspäin. Erona oli, että satyyreilla oli alkujaan ihmisjalat kun taas fauneilla sorkat.

Satyyrit
(kreik. Σάτυροι, Sátyroi) ovat kreikkalaisessa mytologiassa miespuolisia luonnonhenkiä, jotka vaeltavat metsissä ja vuoristossa. Heidät usein liitetään Dionysoksen seuralaisiksi kantaen tällöin viinimaljoja ja thyrsos-sauvoja. Vanhempia satyyrejä kutsuttiin yleensä sileeneiksi, kun taas nuoremmat tunnettiin nimellä satyriskoi.
Sileenit
(kreikaksi silenoi poikia.) ovat kreikkalaisessa mytologiassa luonnonhenkiä - puoleksi ihmisiä ja puoliksi hevosia poiketen siten satyyreista, jotka ovat puoleksi vuohia. Sileenit ovat yleensä ihmishahmoisia, mutta heillä on hevosen jalat, takapää, häntä ja korvat. Kentaureista sileenit eroavat kuitenkin siten, että heillä oli ainoastaan hevosen takajalat - vieläpä hyvin ihmismäiset sellaiset - hevosen koko kaulan alapuolisen ruumiin sijaan. Sileenit viihtyivät viininjumala Dionysoksen seurassa, ja heidät kuvattiinkin usein kaljupäisiksi ja pyöreämahaisiksi juopottelijoiksi.  Satyyrien ja sileenien suvun kantaisänä pidetään Silenosta, ja heidän sanotaan olevan Hermeksen poikia. Alun perin satyyrit kuvailtiin antiikin kreikkalaisessa kirjallisuudessa ja taiteessa karkeamuotoisiksi ihmishahmoiksi, joskin heillä oli pienet sarvet ja pukin tai hevosen häntä. Viimeistään Rooman valtakunnan aikana satyyreihin sekoittui vaikutteita fauneista, jolloin satyyreille ilmestyivät myös pukinjalat ja päähän ajoittain jopa täysikokoiset oinaansarvet. Samalla satyyrien muodot kuitenkin pyöristyivät ja inhimillistyivät.
Roomalaisilla oli jumalat nimeltä Faunus (mies) ja Fauna (nainen), jotka olivat ulkonäöltään faunien näköisiä ja joista Faunus oli muinaisitalialainen paimenten, laidunten ja luonnon äänien jumala. Se samaistettiin suhteellisen varhain kreikkalaisten Pan-jumalaan.  Faunit olivat Faunuksen seuralaisia, satyyrien kaltaisia riettaita ja karvaisia pukinsorkkaisia olentoja. Faunit lienevät olleet kristillisen saatanakäsityksen taustalla.  Pan (kreik. Πάν) oli kreikkalaisessa mytologiassa arkadialainen metsän, laidunten, paimenten, karjan ja hedelmällisyyden jumala. Yleensä hänet on kuvattu pukinsarviseksi ja -kavioiseksi. Tarinoiden mukaan Pan oli kuuluisa seksuaalisesta kyvykkyydestään, ja hänellä kuvattinkin usein olevan erektiossa oleva fallos. Hän käytti aikansa Dionysoksen seuralaisten mainadien kanssa rietastellen - kerrotaan, että hänellä oli hekumallinen suhde heidän kaikkien kanssa. Pan yritti vastaavaa myös useiden nymfien kanssa, mutta huonommalla menestyksellä. Pan tunnettiin kuitenkin erityisesti musiikista. Kerran retkillään hän tapasi virran nymfin Syrinksin palaamassa metsältä. Syrinks pakeni ihailijaansa joen rannalle, jossa Pan vihdoin tavoitti hänet. Tämä kuitenkin muuttui ruo'oksi rantakaislikon sekaan niin ettei Pan enää kyennyt löytämään häntä. Toivoessaan löytävänsä tämän hän alkoi kerätä ruokoja, mutta tuloksetta. Niinpä Pan sitoikin ruo'ot yhteen ruokopilliksi nymfin kunniaksi. Tätä soitinta alettiinkin kutsua panhuiluksi. Roomalaiset samaistivat Panin myöhemmin Faunukseen.

HUOM. Skandinaavisessa mytologiassa vastaavanlaisia puoli-ihmisiä tai irtaita mieshaltijoita ei ole tietääkseni mainittu, tosin Pan-myytin panhuilun lumoamiskyvystä on saattanut tänne rantautua jotain, sillä sanotaan, että Näkki voi soitollaan houkutella varomattomat lampeen hukkumaan.

Mainadit (eng. mainads)
Kreikkalaisessa mytologiassa mainadit olivat naispuolisia viininjumala Dionysoksen seuraajia, joita myöhemmin roomalaisessa mytologiassa nimitettiin bakkanteiksi vastaavan roomalaisen Bacchus-jumalan mukaan. Nimitys käännetään kirjaimellisesti "raivoisiksi", mutta heitä ei tule sotkea raivottariin. Heidät tunnettiin villeinä, raivoisina naisina, joille oli turha yrittää puhua järkeä. Dionysos-myytti inspiroi naisia hurmiolliseen vimmaan, jossa he purkivat mielihalunsa ylenpalttiseen määrään väkivaltaa, verenvuodatusta, sukupuoliakteja, juopumusta ja vahingontekoja. Mainadit kuvataan usein seppelöityinä viinilehvillä, peurannahkaan pukeutuneena, thyrsos-sauva kädessään ja tanssien hillittömästi.  Euripideen (antiikin Kreikan kolmen suuren tragediakirjailijan (Aiskhylos, Sofokles) viimeisin edustaja) näytelmässä "Bakkantit" thebalaiset mainadit murhaavat kuningas Pentheuksen hänen kiellettyään Dionysoksen palvonnan. Dionysos, joka oli itse Pentheuksen serkku, houkutteli Pentheuksen metsään, missä mainadit repivät hänet kappaleiksi. Myös Orfeuksen (kreik. mytologiassa muusa Kalliopen poika, joka soitti lyyraa niin kauniisti että lumosi sillä jumalia) tappoi joukko mainadeja.

Nymfit (eng. nymph
s)
Nymfit ovat kreikkalaisessa mytologiassa vain naispuolisia luonnonhenkiä, jotka syntyivät Uranoksen veritipoista kun Kronos leikkasi Uranoksen peniksen. He ovat yleensä sidottuja johonkin tiettyyn paikkaan tai maanmuotoon. He liikkuivat usein jumalien ja jumalattarien seurassa. Satyyrit pitivät nymfeistä ja halusivat usein tyydyttää halunsa näiden kanssa. Nymfejä oli maalla (mm. dryadit), vedessä (mm. meren nereidit ja makean veden najadit) ja Haadeksessa (Erinykset eli raivottaret). Lisäksi nymfeiksi laskettiin klassiset muusat (Korykian nymfit). Vaikka nymfit eivät olleet kuolemattomia, he olivat silti pitkäikäisiä. Nymfit eivät aina olleet hyväntahtoisia. Tunnetussa tarinassa Hylas oli hakemassa vettä lammesta, kun nymfit houkuttelivat hänet veteen ja hukuttivat.

Fuuriat / Erinykset ts. raivottaret (eng. furies tai erinyes)
Erinykset tai erinyit ovat kreikkalaisessa mytologiassa verikoston kostottaria. Roomalaisessa mytologiassa heitä kutsuttiin fuurioiksi – raivottariksi. Iliaksessa annettu vala luo "heidät, jotka maan alla rankaisevat niitä, jotka väärän valan vannovat". Niinpä erinykset ovatkin yksinkertaisesti valan vannomiseen liittyviä itselle langetetun kirouksen ruumiillistumia. Toisaalta myös luonnonlaki- ja moraalirikoksen uhri, joka halusi kostoa tekijälle, pystyi kääntymään erinyksien puoleen hakiessaan apua jumalilta. Erinyksien on kerrottu saaneen alkunsa veritipoista, jotka syntyivät Kronoksen kuohitessa sirpillä isänsä Uranoksen eli heillä on sama syntytarina kuin nymfeillä.
Heidän kuitenkin kuvailtiin kammottaviksi naisiksi, joilla oli saattoi olla siivet tai koiran vartalo sekä käärmeitä hiuksissaan ja käsivarsissaan. Päällään heillä oli joko surukaapu tai lyhyt hame, ja jaloissaan heillä oli metsästäjättären kengät. Vaikka varhaisimmissa kirjoituksissa erinyksiä ei henkilöity tai edes heidän määräänsä rajattu, jotkut myöhemmät kirjailijat kuten Vergilius rajoittavat heidät kolmeen: Alekto(leppymätön), Megaira (mustasukkainen ->  Megairaa pidetään mustasukkaisuuden ja kateuden aiheuttajana saaden siten ihmiset tekemään rikoksia – erityisesti aviorikkomuksia.) ja Teisifone (murhien kostaja -> Teisifonen tehtävänä oli rangaista murhista, erityisesti kun ne kohdistuivat omaan sukuun. Teoksessa Aeneis Teisifone kuvataan Tartaroksen (manalan alimman tason) porttien vakavaksi vartijaksi, joka vahtii yötä päivää yhä alaspäin vaeltavia sieluja) Heidän kostonsa toteutui useissa eri muodoissa, kuten raastavana hulluutena, tauteina, tuhona ja kollektiivisissa tapauksissa jopa nälänhätänä ja puutteena. Koston sovittaminen edellytti puhdistautumisrituaalia tai sovitustekoa.

Muusat (eng. Muses)
Muusat olivat kreikkalaisessa mytologiassa nymfejä, jotka elivät Helikonvuoren ja Pierian virroissa. Hesiodoksen Theogonian mukaan he olivat Zeuksen, ylijumalan, ja Mnemosynen, muistin jumalattaren, tyttäriä. Heidän johtajanaan toimi itse Apollon, Apollon Musagetes.
Muusia oli tavallisesti yhdeksän. He olivat:
  1. Kalliope - eeppisen runouden muusa, päämuusa
  2. Euterpe - musiikin muusa
  3. Kleio - historiankirjoituksen muusa
  4. Erato - lyyrisen runouden muusa
  5. Melpomene - tragedian muusa
  6. Polyhymnia - pyhän runouden ja laulun muusa
  7. Terpsikhore - tanssin muusa
  8. Thaleia - komedian muusa
  9. Urania - tähtitieteen muusa
Alseidit (eng. Alseids)
Nymfejä, jotka asustavat kapeissa laaksoissa/lehdoissa ja tykkäävät pelotella matkalaisia, jotka kulkevat ko. alueiden läpi.

Nappaeat (eng. Napaeae)
Nymfejä, jotka asustavat vuorten metsäisissä laaksoissa tai luolastoissa. Ovat ujoja mutta leikkisiä olentoja, jotka liitettiin Artemiksen, metsästyksen jumalatteren, seurueeseen.

Auloniat (eng. Auloniads)
Nymfejä, jotka asustavat laitumilla ja niityillä. Heidät liitettiin Panin, luonnon jumalan, seurueeseen.

Oreadit (eng. Oreads)
Nymfejä, jotka asustavat vuorilla ja onkaloissa ja ovat erityyppisiä asuinpaikkansa mukaan. Heillä on erisnimiä ja heidän mukaansa on nimitetty paikkoja kuten Idaen  mukaan Idan vuori, Peliadesin mukaan Pelian vuori jne.  He olivat myös kreikkalais-jumalatteren seurassa tämän metsästäessä. Toisen tietolähteen mukaan Oreadit olisivat havupuiden dryadeja.

Leimoniat (eng. Leimoniads)
Nymfejä, jotka asustavat kedoilla ja ovat läheistä sukua dryadeille vaikka tiettyä kasvia tai pensasta ei niille ole osoitettukaan.

Hesperidet (eng. Hesperides)
Kreikkalaisen mytologian mukaan hesperidet ovat nymfejä, jotka asuvat paratiisimaisessa puutarhassa kaukaisessa läntisessä kolkassa maailmassa eli Atlas-vuorilla Libyassa tai lumotulla saarella atlantiksella (meren keskellä). Puutarhan on luonut itse Gaia häälahjana Heralle tämän mennessä naimisiin Zeuksen kanssa. Siellä kasvaa omenapuu, jonka vartijaksi Hera loi unettomaksi vartijaksi satapäisen lohikäärmeen, jonka nimi on Ladon.
Hesperideja on neljä,  Aegle ("säihkyvä valo"), Arethusa, Erytheia (tai Erytheis), Hesperia (tai Hespereia, Hespere, Hespera, Hesperusa).  Herkuleen tarinassa  hesperideita on lisää, Lipara, Asterope ja Chrysothemis.  Muita kutsumanimikkeitä  ovat lännen neidot, illan tyttäret (Erythrai) ja auringonlaskun jumalattaret. Heidän vanhemmikseen on arveltu yötä (nyx) ja pimeyttä (erebus) sekä vaihtelevasti myös titaani Hyperionin sekä jumalten Atlas, Zeus, Hesperius, Themes, Phorcys tai Ceton jälkeläisiksi.

Dryadit (eng. dryads)
Dryadit olivat kreikkalaisessa mytologiassa nymfejä, jotka olivat omistautuneet puiden suojelemiseen. Dryadit elävät joko itse puussa tai sen lähettyvillä. Uskomusten mukaan yksi dryadi kuoli aina, kun puu kaadettiin. Alun perin dryadit olivat nimenomaan tammen nymfejä, sillä kreikan kielen sana drys tarkoittaa tammea. Sittemmin sana "dryadi" on merkinnyt kaikkia puiden hengettäriä. Nämä muistuttavat eniten myös suomen mytologiassa tunnettuja metsänneitoja, jotka "paimensivat metsän karjaa" metsänkuninkaan Tapiolle.


Hamadryadit (eng. Hamadryads)

Hamadryadeja on erilaisia ja ne yleensä muistuttavat suojelemaansa puuta. Kullekin puulajille on oma dryadinsa.
Kreikkalaisessa kirjoitelmassa "Athenaeusin Deipnosophistae (Oppineiden pidot)" mainitaan hamadryadien olevan Oxylosin jälkeläisiä ja heitä olevan kahdeksaa lajia, jotka ovat;
  • Karya (pähkinäpuu)
  • Balanos (Tammi tai suor.käänn. tammenterho puu = Acorn tree)
  • Kraneia (kuusi)
  • Morea (silkkiäispuu)
  • Aigeiros (poppelit)
  • Ptelea (jalava)
  • Ampelos (viiniköynnökset)
  • Syke (viikunapuu)
Sitten on vielä erikseen mainittu muutamia muita puunymfejä, kuten;
 
Leuce (valkoinen poppeli)
Leuce oli kreikkalaisen mytologian nymfi, joka oli Oceanus- jumalan tytär. Haades, kuolleiden valtakunnan jumala Vei Leucen maailmaansa ja Persephone muutti nymfin valkoiseksi poppeliksi, kun tämä seisoi muistojen altaan reunalla. Herkules toi valkoisen poppelin manalasta kuolevaisten maille. Sanotaan, että valkean poppelin lehtien mustat ulkoreunat muistuttavat yhä manalasta,  kun niiden sisäosa muuttui hopeanvalkoiseksi Herkuleksen kulmakalvoista tippuneen hien ansiosta.

Epimeliadit (omenapuu)
Kreettalaisessa mytologiassa Epimeliadit ovat nymfejä, jotka suojelevat omenapuita. Kuitenkin sana "omena" (μηλον) tarkoittaa muinaisissa kreettalaisissa teksteissä myös lammasta, eli he voivat myös olla lampaiden/vuohien paimenia. Sanotaankin, että heidän hiuksensa ovat yhtä valkeat kuin omenapuunkukat tai värjäämätön lampaanvilla.

Meliae tai Meliai (tuhkapuut
)
Meliaiden äiti on Rhea- ja isä Oceanus-jumaluudet. Sanotaan, että he paransivat kerran itse jumala Zeuksen haavoistaan tuhkapuun sokerilla.

Daphnaie (laakeripuu)
Nämä nymfit viettävät suurimman osan aikaansa nukkuen laakeripuissaan ja he tulevat ulos ainoastaan tanssimaan silloin, kun on rauhallista.

Pleiadit (eng. Pleiads)
Pleiadit ovat Atlas- ja Pleione-jumaluuksien seitsemän tytärtä ja heillä oli sisarpuolinaan Hyadit. Heidän nimensä olivat Alcyone, Electra, Celaeno, Maia, Sterope, Merope ja Taygete.
He olivat Artemis-jumaluden neitsyt-kumppaneita. Kun kaunis metsästäjä Orion vietteli heidät ja heidän äitinsä, he rukoilivat jumalilta pelastusta häpeältä. Jumalat vastasivat rukoukseen ja muuttivat heidät kyyhkysiksi. Myöhemmin Zeus muutti heidät tähdiksi ja asetti heidät osaksi Tauruksen tähtikuviota. Toisen tarun mukaan he tekivätitsemurhan Hyadi-siskojen kuoleman jälkeen.

Hyadit (eng .Hyads)
Hyadit olivat Atlas- ja Aethra-julaluuksien viisi tytärtä ja heillä oli sisarpuolinaan pleiadit. Joissain taruissa he olivat Dionysus- ja/tai Zeuksen parantajia ja heidät palkittiin tästä hyvästä muuttamalla heidät tähdiksi Tauruksen tähtikuvioon. Toisen tarun mukaan Hyadit kuolivat suruun kun heille rakas Hyas kuoli metsästystapaturmassa ja heidän nimensä tarkoittaakin "sateisia".

Limonadit (eng. Limonads)
Kasvien nymfejä.

Puun henget (eng. Tree Spirits tai Sylvestres)
Puiden omia henkiä, jotka näyttivät puulta mutta omaavat tietoisuuden. Sanotaan että vanhat puut, kuten mm. tammet omaisivat oman henkensä, jota kuuntelemalla voi saada tietää hyvinkin vanhoja asioita, joita metsässä on tapahtunut. Luultavasti myös Tolkien on saanut näistä innoituksen Taru sormusten herra -triologian entteihin, jotka ovat "metsän paimenia" ja suojelivat metsiä muiden rotujen tuhoamiselta.

Duralisit (eng. Durdalis)
kasvien haltija? Ainoa jota sain tästä haltijasta selville, että niitä on kaunista katsella, mitä se sitten tarkoittaakaan (?).

Lähteet:
http://fi.wikipedia.org/ (sanahaku englanniksi ja suomeksi)
http://www.geocities.com/Area51/Atlantis/7268/Races.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Emuu
http://www.naic.edu/~gibson/pleiades/pleiades_myth.html
http://www.pantheon.org/ (Encyclopedia Mythica)

Profile

historiasta
elementaristi
elementaristi

Latest Month

joulukuu 2008
S M T W T F S
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031   
Sivun tarjoaa LiveJournal.com
Designed by chasethestars