?

Log in

No account? Create an account

Previous Entry | Next Entry

Uskonnot ja maailmankatsomukset
Uskontojen synnystä ja kehityskaarista on monia teorioita ja halusin itse lähestyä erilaisia vuosituhansien aikana kehittyneitä uskontoja ja maailmankatsomuksia aikajanallisesta näkökulmasta. Olen tehnyt itselleni aikajanan, miten uskonnot/uskomukset ovat seuranneet toisiaan ja näen merkittävänä uskontojen kehittymisen tekijänä ajallisesti yhteiskunnalliset muutokset, elinympäristön sekä kulttuurin.

Ihmiskunnalla on takanaan jo muutaman miljoonan vuoden kehitys. Pohjolassa vanhimmat ihmisasutuksen merkit ovat kuitenkin vasta noin 10 000 vuoden takaa. Sitä ennen Pohjois-Euroopassa vallitsi pitkään jääkausi ja paksu jääpeite ruhjoi lähes kaikki merkit mahdollisesta aikaisemmasta asutuksesta.
Maailmanhistoriallista aikajanaa on vaikea tehdä, sillä eri kulttuurit ovat kehittyneet eri aikaan ja niiden luokittelutkin ovat erilaisia. Olen kuitenkin pitäytynyt vuosiluvuissa, joiden seuraaminen on suhteellisen helppoa ja käyttänyt länsimaista historianluokittelua seuratessani kulttuurista kehitystä neljällä mantereella; Aasia, Eurooppa, Amerikka ja Afrikka. Tästä esimerkkinä esihistoria, joka tarkoittaa aikaa ennen kirjoitettua kieltä.

Esihistoria
Esihistoria päättyi ensimmäisen kerran Mesopotamiassa ja Egyptissä noin vuonna 3000 eaa. Muualla maailmassa siirtyminen esihistoriasta varhaishistoriaan tapahtui huomattavasti myöhemmin. Jotkin Amazonin sademetsien ja Papua-Uusi-Guinean eristäytyneet alkuperäiskansat elivät esihistoriallista aikaa ainakin 1950- tai 1960-luvulle saakka.
Kivikausi on useimmiten esihistoriallinen aikakausi, ja esimerkiksi Pohjoismaissa sitä ovat myös pronssikausi ja rautakausi kun taas Lähi-idän korkeakulttuureissa pronssikausi puolestaan oli jo varhaishistoriallista aikaa.

Kivikausi
Kivikausi jaetaan useisiin alajaksoihin – ulottuuhan tämä valtavan pitkä ajanjakso ensimmäisten apinaihmisten, hominidien ajoista metallin käytön kynnykselle noin vuoteen 3 000 eaa. ja joillain syrjäisillä seuduilla jopa nykyaikaan. Kivikauden kulttuurit ja niiden perinteet määritetään kivityökalujen tekotavoista.
Varhaiset kivikautiset kulttuurit pohjautuivat yhden tai vain muutaman alkeellisen työkalun käyttöön. Jääkauden loppupuolen kivikautiset kulttuurit olivat taas nykyihmisen (homo sapiens) luomia ja siten melko kehittyneitä sekä monia terätyökaluja osattiin valmistaa taitavasti luusta. Kivikauden kulttuuri saattoi varsinkin lähempänä 0-vuotta vaihdella huomattavasti eri paleoliittisilla kausilla. Silloin syntyi eri puolille maailmaa 5 000–10 000 vuotta kestäviä kulttuureja, jotka sulautuivat toisiinsa ja vaihtuivat ilman selvää rajaa. Euroopassa oli silloin jonkinlaista kulttuurillista, alueellista eriytymistä.

Kivikauden jaotteluna on usein käytetty alla olevaa termistöä:

I. Paleoliittiset kaudet (Eng. Paleolithic) 2 500 000 - 10 000 eaa.
  • Varhaispaleoliittinen kausi  (eng. Early Paleolithic) 2 500 000 - 120 000 eaa. (animatisti)
  • Keskipaleoliittinen kausi (eng. Middle Paleolithic) 300 000- 30 000 eaa. (animismi)
  • Myöhäispaleoliittinen kausi (eng. Upper Paleolithic) 31 000–10 000 eaa. (fetismi/toteismi/shamanismi)

II. Epipaleoliittinen kausi (eng. epipaleolithic) 22 000 - 7 600 eaa. (polyteismi)
(Keski- ja etelämantereiden kulttuurit, joihin jääkausi _ei_ vaikuttanut)
  • Keski- ja Itä-Aasia 22 000 - 9 000 eaa.
  • Lähi-itä 20 000-12 000 eaa.
  • Etelä-Eurooppa 11 000- 7 600 eaa.

III. Mesoliittinen kausi (eng. Mesolithic) 12 000 - 6 000 eaa. (polyteismi)
(Pohjoisten alueiden kulttuurit, joihin jääkausi vaikutti)
  • Pohjois-Eurooppa 12 000 - 5 000 eaa.
  • Pohjois-Aasia 11 000 - 9 000 eaa.
  • Pohjois-Amerikka 8 000- 6 000 eaa.
IV. Neoliittinen kausi (eng. Neolithic) 11 000 - 1 500 eaa. (henoteismi, panteismi ja monoteismi)
(maatalous kehittyy ja keramiikkaa aletaan valmistamaan)
  • Lähi-itä 11 000- 4 000 eaa.
  • Aasia 9 000 - 2 000 eaa.
  • Etelä-Amerikka 8 000-2 500 eaa.
  • Eurooppa 7 000- 1 500 eaa.
  • Pohjois-Amerikka 6 000 – 3 000 eaa.

I. Paleoliittiset kaudet ( 2 500 000 - 10 000 eaa.)
Olivat ensimmäisiä ihmisten teknisen kehityksen kausia, jolloin ihminen keksi tulen käytön. Paleoliittinen kulttuuri perustui metsästykseen ja keräilyyn. Kausi alkoi ensimmäisten kivityökalujen käyttöönotolla ihmislajeilla, kuten käteväihminen Homo habilis. Tekniikka oli aluksi hyvin alkeellista. Kauden lopulla tapahtui aikaisempia ihmislajeja älykkäämmän nykyihmisen ansiosta huomattavaa kulttuurikehitystä.

1.1. Varhaispaleoliittinen kausi (2 500 000 - 120 000  eaa.)
Kauden alussa tehtiin alkeellisa vierinkivityökaluja noin 2 miljoonaa vuotta sitten. Ihmisen esi-isät (Australopithecus garhi, Homo habilis ) saattoivat käyttää työkaluja jo 2–2,6 miljoonaa vuotta sitten, mutta niiden kehitys oli hidasta ensimmäisten miljoonien ja satojen tuhansien vuosien ajan. Pystyihminen Homo erectus

Vanhimmat tunnetut ihmisten sukulaisten muokkaamat esineet muodostavat Olduvain kulttuurin ja Acheulin kulttuurin. Olduvain kulttuurin työkaluja käytti ainakin käteväihminen, roteva-apinaihminen ja nokkela-apinaihminen. Löydetyt esineet ovat olleet 2,6 - 2,2 miljoonaan vuoden ikäisiä. Useimmat työkaluista olivat hyvin yksinkertaisia mutta tietoisesti valmistettuja, vaikka tunnistaminen tietoisesti valmistetuiksi onkin vaikeaa. Olduvain kulttuuri oli suuri mullistus ihmisten kulttuurissa ja ratkaiseva askel kehityksessä. Leikkaavilla terillä voitiin viiltää auki paksuja eläinten nahkoja ja avata kovakuorisia hedelmiä, jolloin avautui tie aivan uusiin ravintolähteisiin. Lihan ja rasvan syönti oli välttämätön edellytys aivojen kasvulle.

Voidaan myös olettaa, että ihminen on alkanut selittämään ympäristöään animatismisesti, eli luonnon elollistamisella. Animatismi tarkoittaa tapaa selittää kaikki ympärillä oleva eläväksi. Termillä tarkoitetaan myös toisinaan havaittavaa taipumusta hahmottaa elottomat esineet ja persoonattomat ilmiöt tunteviksi, tahtoviksi ja toimiviksi, ilman että tähän hahmottamiseen välttämättä liittyisi kuvitelmaa selväpiirteisestä persoonasta tai sielusta. Kun ankaran ukonilman aikana tuumimme, "mihinkähän se iskee", niin itse asiassa tuo 'se' sisältää mielteen toimivasta ja tahtovasta ilmiöstä, vaikkemme varsinaisesti omaa mitään käsitystä esimerkiksi ukkosen jumalasta. Esimerkiksi suomalais-ugrilaisten kansojen luonnonuskonnossa taivas, vesi, maa, tähdet ja luontokappaleet ovat eläviä jumalia, joille on uhrattu eläimiä toimeentulon turvaamiseksi.
Nykyisin uskontojen alkuperäisteorioissa animatistisia mielteitä on haluttu pitää yhtenä varhaiskantaisen ajattelun ja tuntemistavan perusmuotona, joka uskonnon kehityksessä olisi edeltänyt animismia. Tähän viittaa animatismin toinen nimitys preanimismi. Sen mukaan elolliseksi ja toimivaksi koettu tai havaittu taivas olisi vanhempi kuvitelma kuin taivaan jumala jne.


1.2. Keskipaleoliittinen kausi (300 000- 30 000 eaa.)
Ajan työkalut olivat melko alkeellisia, majoja osattiin tehdä ja tuli tunnettiin. Ajan pääasiallinen ihmislaji neandertalinihminen (Homo neanderthalensis), joka oli levittäytynyt Afrikkaan, Eurooppaan ja Aasiaan. Okravärillä maalattiin ja tehtiin alkeellista kivitaidetta.

Keskipaleoliittisella kaudella kehittyi nykyihminen (Homo sapiens) Afrikassa noin 150 000–90 000 vuotta sitten.  Nykyihminen saapui Lähi-itään noin 110 000 – 90 000 vuotta sitten ja Aasiaan noin 70 000 vuotta sitten. Niilin laaksoon syntyi 50 000 – 45 000 vuotta sitten ns. alempi Niilin laakson kompleksi. Varhainen Ahmarian-kulttuuri syntyi Palestiinassa 43 000 – 42 000 vuotta sitten ja asutus levisi Syyriasta itään 36 000 vuotta sitten. Noin 40 000 vuotta sitten ihmisiä oli Etelä-Aasiassa, Kaukasuksella, Kaakkois-Siperiassa, Australiassa, Tasmaniassa ja Uudessa-Guineassa (Tasmania irtosi n. 15 000 eaa. ja Uusi-Guinea n. 8000 eaa. sitten Australiasta).

Noin 43 000 – 36 500 vuotta sitten Cro-Magnonin ihmiset syrjäyttivät Euroopasta neandertalin-ihmisen (Neandertalit eli 10 000 vuotta nykyihmisen kanssa ennen katoamistaan). Cro-Magnonin ihmisillä oli vahva taipumus luoda uutta kulttuuria ja esineitä. He kehittivät koko ajan uutta ja näin erosivat merkittävästi muista ihmismuodoista ja useimmiten samaan aikaan eläneistä neandertalilaisista. He keksivät musiikin, kehittivät huiluja ja muita soittimia. Samoihin aikoihin ihmiset alkoivat haudata kuolleita, ompelemaan vaatteita, rakentamaan todellisia taloja, veistoksia, juhlamenoja ilmestyi elämään. Tähän kulttuuriseen hyppäykseen ei näytä liittyvän rakenteellisia muutoksia, kyseessä todennäköisesti oli aivojen sisäisen organisaation ja hermoston kehittyminen, ihmisten kyky keksiä uutta parani huomattavasti. Näin todellinen nykyihminen olisi syntynyt nopeasti parantuneen ajattelun ja siihen liittyen viestinnän nopean kehittymisen myötävaikutuksella.

Voidaan myös olettaa, että uskonnollisella puolella olisi ollut nähtävissä kehitystä ja luonnon elollistamisesta (animatismista) olisi siirrytty  animismiin, eli henkiuskontoon (sanasta lat. anima, sielu) joka on maailmankatsomus, jossa esineillä, kasveilla ja luonnonvoimilla uskotaan olevan sielu. Metsästäjä-keräilijäheimojen animistisessa maailmankuvassa ihminen on yleensä jokseenkin tasavertainen eläinten, kasvien ja luonnonvoimien kanssa. Rituaalit ovat välttämättömiä, koska niillä pyydetään lupa käyttää eläimiä tai kasveja ravinnoksi, puuta polttopuuksi sekä muuta vastaavaa.
Useimmat animistiset kulttuurit uskovat, että henki säilyy ruumiillisen kuoleman jälkeen. Joissakin kulttuureissa sielu siirtyy helpompaan maailmaan, jossa riistaa on riittämiin ja sato onnistuu aina, toisissa (navajot) se jää maan päälle kummituksena. Kolmannenlainen uskontotyyppi yhdistää nämä kaksi, jolloin on varmistettava, että kuolleen sielu pääsee hyvään paikkaan eikä jää harhailemaan maanpäälle onnettomana kummituksena. Hautajaiset, sururituaalit ja esi-isien palvonta ovat osa tätä varmistelua.
Englantilainen Herbert Spencer (1820–1903) kiinnitti teoksessaan Principles of Sociology erityistä huomiota uskonnon kehitykseen alemmilla kulttuuriasteilla. Spencer väitti muun muassa, että kaikki usko jumalallisiin olentoihin sekä niiden palvonta on kehittynyt vainajien henkien jumaloimisesta ja siitä palvonnasta, mitä niille omistetaan alemmissa kulttuureissa. Vainajien palvonnalla on suuri merkitys uskontojen historiassa, mutta Spencerin yleistystä pidetään liian yksipuolisena.
Edward B. Tylor esitti taas kuuluisassa teoksessaan Primitive Culture vuonna 1871, että uskonnon alkumuoto on animismi (aima = sielu, henki).  Tylorin käsitys saavutti laajan levikin ja se hyväksyttiin melko yleisesti. Muun muassa Rafael Karsten piti sitä vielä uskontotieteen oppikirjassaan vuonna 1931 pääpiirteissään oikeana.

1.3. Myöhäispaleoliittinen kausi (31 000–10 000 eaa.)
Euroopassa noin 28 000 vuotta sitten pakkanen alkoi kiristyä ja asutuksen painopiste siirtyi lännessä Etelä-Ranskaan ja Espanjaan, Itä-Euroopassa Kreikkaan ja Ukrainaan. Espanjassa Iberian niemimaalla neandertalin-ihmisten keskipaleoliittinen Moustierin kulttuuri loppui vasta 30 000 – 28 000 vuotta sitten, kun se oli sammunut muualla Euroopassa 5 000 – 10 000 vuotta aikaisemmin.
Etelä-Ukrainassa ja Kaukasiassa kuten oli myöhäispaleoliittista asutusta noin 30 000 vuotta sitten. Myöhäispaleoliittista traditiota edustivat aikanaan Itä-Siperian alkuperäiskansat ennen poronhoitoa ja Suomen metsäsaamelaiset. Afrikassa taas keräilijä-metsästäjäheimot sanit(busmannit) asuttivat mannerta. Ensimmäiset varmat merkit ihmisasutuksesta myös Japanin maaperällä ovat  Riukiusaarilla, joissa asuttiin joskus 35 000-15 000 vuotta sitten. Ihmisiä saapui Kamtsatkan niemimaalle, läntiseen Beringiaan viimeistään 14 000 eaa. sitten, ehkä silloin jolloin jääkauden ankarin vaihe hellitti tilapäisesti.
Nyky-ihmisten arvellaan saapuneen Aasiasta Pohjois-Amerikkaan 13 000 eaa., kun Beringinsalmi oli kuivaa maata ja Pohjois-Amerikan yllä olleeseen suureen mannerjäätikköön avautui kulkukelpoinen käytävä. ja Etelä-Amerikkaan noin 12 000-11 000 eaa..Yleisesti ajatellaan Amerikkaan tulleen ihmisä ainakin kolmessa aallossa: paleointiaanit, na-dene-kansat ja eskimot. Näistä paleo-intiaanit muodostivat Clovis-kulttuurin, jonka tunnetuin jäänne on New Mexicosta Clovisin kaupungin läheltä löytyneet vain sille ominainen ns. Clovisin keihäänkärki. Clovis-kulttuuri vallitsi pääosin nykyisten Yhdysvaltain alueella, joitain löytöjä on tehty jopa Panamasta asti. Clovis-kulttuurin uskotaan olevan ensimmäisten Amerikan asuttajien kulttuuri.

Pääasiallinen elinkeino myöhäispaleoliittisella kaudella oli suurriistan metsästys, suuresta riistaeläimestä saatiin paljon lihaa. Ihmiset liikkuivat vuodenaikojan mukaan riistan, kalan ja muiden luonnon antimien perässä. Pyydystettiin myös pienempää riistaa, kalastettiin ja luonnosta kerättiin muun muassa marjoja. Elinkeinoissa oli jonkun verran alueellisia eroja. Pienen riistan, esimerkiksi jäniksen metsästys oli toissijaista siellä missä suurta riistaa, esimerkiksi peuroja, oli. Veden lähellä kalastus oli monesti tärkeämpi kuin metsästys.
Yhteiskunta oli hajanainen, niillä alueilla joilla ei ollut suuria klaaneja, heimo saattoi koostua muutamasta perheiden muodostamasta pienestä kylästä. Ihmiset lienevät liikkuneet melko erillään korkeintaan muutaman perheen kokosina ryhminä harvaan asuen ja kokoontuneet tiettyinä vuodenaikoina suurempiin metsästysoperaatioihin, esimerkiksi peurojen vaeltaessa. Naapuriheimojen kanssa saatettiin käydä sotia ja kauppaa. Ihmiset elivät metsästyksellä ja kasveja keräilemällä. Luoliin kokoonnuttiin monesti rituaaleja varten.

Jääkauden huippukauden jälkeen luolataidetta alettiin luoda Euroopassa myöhäispaleoliittisella kaudella 30 000 vuotta sitten ja se yleistyi ja kehittyi huippuunsa 15 000–10 000 vuotta sitten Madeleine-kaudella. Luolataiteeseen kuuluvaksi luetaan luolamaalaukset ja Venus-veistokset (27 000–10 000 vuotta sitten), jotka esittivät alastonta, hedelmällistä naista. Euroopan tunnetuimmat luolamaalaukset ovat Ranskan Lascaux'ssa ja Espanjan Altamirassa.
Intiassa varhaisimmat merkit luolataiteesta ovat 40 000 tai 50 000 vuotta vanhat kalliomaalaukset. Venäjän seuduilla Volga- ja Okajoen välialueella oli Sungirin suurriistanmetsästäjien teknokompleksi. Samaan kulttuuriin kuuluvalla Kostenkin-Avdeevonin kulttuurin alueelta on löydetty "venus-aiheisia" pienoisveistoksia aikakaudelta 29 000 - 22 000 eaa.  Euroopassa 23 000 vuotta vanhoista luista on löydetty merkkejä kuunkierron muistiinmerkitsemisestä. Väitetään erään luun olevan kartta 14 000 vuoden takaa. Kaudella opittiin myös lämpö- ja painekäsittelemään materiaaleja ja kivenkäsittelytaito kehittyi huippuunsa. Muistakin materiaaleista – esimerkiksi peuranluusta – tehtiin monenlaisia, usein koristeellisia esineitä.

Myöhäispaleoliittisen kauden kulttuurit jaetaan löytöpaikkojen mukaan nimettyihin paikalliskulttuureihin, esim. Solutré, Gravette ja Madeleine, jotka olivat jääkauden loppupuolen eurooppalaisia kulttuureja. Tänä aikana tehtiin monia olennaisen tärkeitä keksintöjä, esim. jousi, nuoli ja verkko.
Aurignacin kulttuuri 38 000 – 23 000 vuotta sitten oli vanhin nykyihmiskulttuuri Euroopassa. Sen aikana cromagnonit kehittivät mm. soittovälineitä. Mutkikkaita tauluja myös kaiverrettiin.
Chatelperronin kulttuuri kukoisti 36 000 – 33 000 vuotta sitten ja sen läheisyydestä löytyneet fossiilit ovat olleet neardelaisten.
Gravetten kulttuuri kukoisti 29 000 - 22 000 vuotta sitten. Kulttuuri on tunnettu mm. lihavaa naista esittävästä Venus-patsaasta.
Solutren kulttuuri seurasi Aurignacin kulttuuria 22 000 - 18 000 vuotta sitten. Sille tyypillistä oli raaka-aineiden lämpökäsittely.
Magdalenan kulttuuri oli cromagnoneiden viimeisin kulttuurivaihe. Se alkoi noin 18 000 vuotta sitten ja päättyi viime jääkauden lopussa 11 000 - 10 000 vuotta sitten. Siihen kuului monipuolinen esinevalikoima ja hienoin luolataide.

Myöhäispaleoliittisesta kaudesta voidaan olettaa, että kulttuurien kehitys muokkasi lisää ihmisten uskonnollista puolta ja sen kehitys luonnon elollistamisesta (animatismista) henkiuskontoon (animismiin) jatkui fetisismin, toteismin ja shamanismin kehittymiseen. Luultavammin kukin näistä uskomuksista ovat kukoistaneet rinnakkain toistensa kanssa ja osalti jatkuneet nykyaikaan saakka. mm. fetisismiä harjoitetaan yhä Afrikassa, totemismia Amerikassa (pohjoisen intiaanit) ja shamanismia Siperiassa.

Fetisismi on yleisellä tasolla esineiden, symbolien yms. palvontaa ja fetissi on esine, jossa arvellaan olevan erityistä sisäistä voimaa. Fetissi oli aikoinaan uskonnollisen tai hengellisen palvonnan kohteena. Fetissi on suppeampi käsite kuin tabu, joka on alun perin ollut pyhä esine, johon ei ole lupaa kajota. Fetissien avulla on yritetty suojautua vaaroilta ja sairauksilta, ja tässä suhteessa fetissi muistuttaa amulettia. Monissa luonnonuskonnoista mm. Afrikasta löytyy nykyäänkin paljon fetissejä ja fetisismiä (mm. patsaita, muotoja, esineitä). Jotkut ovat arvelleet Gravetten kulttuurin lihavaa naista esittävien "Venus"-patsaiden olevan tämänkaltaisia fetissejä.
Vuonna 1760 ranskalainen historioitsija ja parlamentin puheenjohtaja Charles de Brosses julkaisi teoksen Du Culte des dieux Fetiches (Fetissijumalien palvonnasta), jossa hän koetti osoittaa, että monijumalisuutta on edeltänyt eläinten, kasvien ja luonnonesineiden palvonta eli fetisismi. Hän osoitti, että Afrikan mustat ja monet muut alkukantaiset kansat välittömästi palvovat eläimiä, kasveja ja elottomia esineitä, joilla katsotaan olevan inhimillinen ymmärrys, tunne ja tahtoelämä, että tämä palvonta olennaisesti eroaa tavallisesta monijumalisesta jumalanpalvonnasta sekä että sitä voi verrata siihen palvontaan, jota muinaisten kirjailijoiden mukaan oli egyptiläisillä, kreikkalaisilla, roomalaisilla ja muilla kansoilla niiden vastaavalla kulttuuritasolla. Itse nimitys ”fetissi” johtuu portugalin kielen ”amulettia”, ”pyhää esinettä” tai vastaavaa merkitsevästä sanasta feitico.

Toteismi tarkoittaa yliluonnollista yhteyttä jonkin ihmisryhmän ja eläinlajin, harvemmin myös jonkin kasvilajin tai luonnonilmiön välillä. Totemismia esiintyy yhä muun muassa Pohjois-Amerikan intiaaneilla, Etelä-Afrikassa, Australian aboriginaali- yhteisöissä ja Intian dyakien keskuudessa. Totemismi on vastaavankaltaista toimintaa kuin shamanismi, mutta siinä pääroolissa on shamaanin sijasta toteemi. Toteemi kuului kiinteästi luonnonuskontojen yhteisöön eikä pelkästään yksittäiseen henkilöön. Koko yhteisön yksilöillä on sama toteemieläin ja he uskovat, että koko yhteisö polveutuu jostakin samasta eläimestä. Yhteisöllä voi olla jonkinlainen alkuperämyytti, jossa kerrotaan heimon esi-isän tai -äidin paritelleen jonkin eläimen kanssa. Pohjoisilla kansoilla toteemieläimenä oli yleensä karhu, hirvi tai peura. Näiden jälkeläiset ovat muodostaneet klaanin, jonka kantaisästä ja/tai -äidistä on tullut sen toteemieläin. 
Tutkijat ovat olleet sitä mieltä, että totemismi muodostaa säännöllisen vaiheen kaikissa kulttuureissa. Totemismi on lähinnä hajanaista kansanuskoa, jolta puuttuu uskonnolle tyypillinen yhtenäinen maailmanselitys. Totemistiset kertomukset ja käsitykset toimivat heimoyhteisöjen ryhmäidentiteetin tärkeänä perustana. Totemismia on harjoitettu samanlaisena eri puolilla maailmaa kansallisista ja historiallisista eroista riippumatta. James Frazerin mukaan totemismi on läheinen suhde, jonka oletetaan vallitsevan ihmisryhmän ja jonkin luonnon lajin tai muun luonnonesineen välillä.  Toteemi ei ole jumala, mutta se sisältää aineksia, joista jumala voidaan tehdä.

Shamanismi tarkoittaa erilaisia uskomuksia ja perinteitä, joissa tunnistetaan, parannetaan ja joskus aiheutetaan sairauksia henkimaailman avulla tai välityksellä. Shamaaneilla uskotaan olevan erityisiä yliluonnollisia taitoja. Usein šamaani oli yhteisön keskushahmo; hän on parantaja, ennustaja, neuvoja monenlaisissa ongelmissa rakkaushuolista uuden asuinpaikan valintaan sekä toimii yhdyssiteenä henkimaailman ja ihmisten välillä.
Šamanismia esiintyy kaikkialla maailmassa. Pohjoista šamanismia tunnetaan Euraasiassa Skandinaviasta  Tyynellemerelle ja Japaniin sekä intiaanien ja eskimoiden keskuudessa Pohjois-Amerikassa ja Grönlannissa. Euraasian läntisimpänä šamanistisena kulttuurina tunnetaan erityisesti saamelaiset, mutta myös skandinaaveilla on ollut saamelaisten šamanismia muistuttavaa seid-šamanismia, josta on säilynyt runsaasti kansanperinnettä.
Tutkijat ovat nähneet pohjoisella šamanismilla joitakin erityispiirteitä ikään kuin merkkinä kulttuurisukulaisuudesta. Näin siitä huolimatta, että alue on hyvin laaja ja merien ja vuoristojen halkoma ja käsittää useitä kansoja ja kieliryhmiä ja myös perimätyyppejä, joiden juuret ovat eri suunnilla. Aasian ja Amerikan šamanismin mahdollinen erityissukulaisuus on erittäin vanhaa, sillä mantereiden välinen maakannas katosi yli kymmenen tuhatta vuotta sitten. Ehkä monet šamanismin piirteet ovat syntyneet jo ennen ihmisten siirtymistä pohjoisille vyöhykkeille, ja pohjoisen šamanismin erityispiirteet johtuvat myös samankaltaisesta ympäristöstä.

II. Epipaleoliittinen kausi  22 000 - 7 600 eaa.
Epipaleoliittista kautta käytetään mesoliittisen kauden sijasta nimenomaan niissä kulttuureissa, joissa jääkauden aikaisella jäätiköitymisellä _ei ole ollut_ merkittävää vaikutusta. Ero mesoliittisen kauden kulttuureihin on pieni ja siksi ne usein rinnastetaan keskenään mutta epipaleoliittiset kulttuuri ovat olleet aiemmin. Tälläisiä kulttuureja on esiintynyt mm. Lähi-idässä, Anatoliassa (Turkin alueella), Pyreneiden seudulla ja Kyproksella Euroopassa sekä Kiinassa ja Intiassa Aasiassa.

Lähi-idässä epipaleoliittinen kausi oli 20 000-12 000 eaa. Kebaran ja Natufin kulttuurien aikoihin. Natufin kulttuuri hankki elatuksensa metsästyksellä ja mm. villiviljan keräilyllä piikivisirpeillä, joiden terät oli koottu pienistä piikivipaloista, mikroliiteistä.

Euroopassa epipaleoliittinen kausi oli 11 000-7 600 eaa. Pyreneiden seudun Azilin kulttuurin aikoihin.  Belgiassa mesoliittista kautta edelsi epipaleoliittinen kausi vielä nuoremmalla dryaskaudella. Aasiassa 22 000 - 9 000 eaa. epipaleoliittista kautta elivät mm. Etelä-kiinassa metsästäjä-keräilijä-kalastaja-kulttuuri, joka eli luolissa ja käytti mikroliittiaseita metsästyksessä mutta muuten luutyökaluja.

Kulttuureja olivat epipaleoliittisella ajalla:
Asturien, Azilien, Capsien, Castelnovien, Epimagdalénien, Ertebollen kulttuuri, Federmesserin kulttuuri, Hoabinhien, Ibéro-Maurusien, Kérémien, Kébarien, Kunda, Limbourgien, Maglemosien, Montadien, Montmorencien, Natoufien, Retzien, Sauveterrien ja Tardenoisien.

III. Mesoliittinen kausi 12 000 - 1 000 eaa.
Noin 10 000 vuotta sitten jääkauden päättyessä suurriista (mammutit, jättipeurat, jättilaiskiaiset, jne.) hävisi ja pohjoisten maanosien paleoliittisilta suurriistan metsästyskulttuureilta katosi pohja. Syntyi suuria ihmisvaelluksia ja oli pakko siirtyä pienriistan metsästykseen, kalastukseen ja luonnosta saatavien marjojen jne. keräilyyn sekä rannikolla saatettiin kerätä simpukoita ja ostereita.
Useimmiten mesoliittisella kaudella liikuttiin vuodenaikojen mukaan, tiettyinä aikoina oltiin rannikolla kalastamassa, toisina riistaa pyytämässä. Työkalut muuttuivat pienistä palasista tehdyksi mikroliiteiksi tai piikiviteriksi, joissa oli kahva luusta tai puusta.  Mesoliittisella ajalla osattiin valmistaa myös koreja.  Mesoliittinen asunto saattoi olla nahoilla peitetty kupukattoinen maja tai kota, jonka juuressa oli ehkä kivi- tai sammalvuoraus. Monet mesoliittiset asuinpaikat olivat veden lähellä.

Euroopassa mesoliittinen kausi ajoitetaan yleensä vuosien 10.000 - 7.000 väliseen aikakauteen, sillä varsinaiset mesoliittiset kulttuurit kehittyivät Ranskan seuduilla Azilin kulttuurista  Sauvaterrian (10 000-9 000 eaa.), Tardenoisin ja Castelnovian kulttuurien (8 000-6 500 eaa.) muodossa. 9 000-7 000 vuotta sitten vallinnut Etelä-Ranskan ja Sveitsin Sauvaterren kulttuuri ulottui myös Pohjois-Ranskaan ja Belgiaan. Maglemosen kulttuuri 9 500-8 000 vuotta sitten levisi Skandinavian eteläosassa ja aivan eteläpuolella Englannista Puolaan. Tämä kulttuuri käsitti liikkuvia metsästäjä/keräilijä/kalastajia. Puolassa ja Valko-Venäjällä kukoisti Swidryn kulttuuri, jota on pidetty suomalaisten esi-isinä. Myös Siperia asutettiin.

Asutus levisi mesoliittisen kauden aikana Pohjois-Eurooppaan aina Suomen alueelle saakka, kun jääkauden mannerjää vetäytyi. Tanskan, Etelä-Ruotsin ja Norjan rannikko asutettiin noin 12 000-9000 vuotta sitten. Norjan asutus, johon kuului myös Pohjois-Ruijan rannikon Komsan asutus, oli luultavasti läntisen Madeleinen kulttuurin perua.
Suomen alueella mesoliittinen kivikausi ajoitetaan vuosiin 8.300 - 5.200 ennen ajanlaskumme alkua. Suomessa mesoliitista kautta edustaa ns. Suomusjärven kulttuuri. Suomessa mesoliittiset terät tehtiin pääasiassa kvartsista, muualla piikivestä ja laavalasista, jota kaupattiin melko kauas.  

Euroopassa rotevat, litteä- ja leveänaamaiset Cro-Magnonin ihmiset hävisivät myöhemmin mesoliittisella kaudella. Jäätiköitymisvaiheen päättyessä Eurooppaan vaelsi monia ryhmiä eri kansoja ja ne sekoittuivat keskenään. Lopputuloksena oli nykyisen kaltainen Eurooppa, jossa elää useita kansoja eri kielineen. Jääkauden lopulla ihmiset kesyttivät sudesta koiran. Mesoliittinen taide oli ääriviivapiirroksia ja ainoastaan punaista ja mustaa väriä käytettiin maalauksiin.

Amerikassa mesoliittista kautta vastasi arkaainen kausi 8000-6000 eaa. Silloin intiaanit harrastivat metsästystä ja luonnonkasvien keräilyä. Ensimmäistä kertaa pyydystettiin myös suuria määriä äyriäisiä. Kiinteää asutusta oli joissain paikoissa (mistä kertovat valmistellut hautaukset, varastot). Piikiven ja sertin kauppaa harjoitettiin ja uusia nuolenkärkityyppejä valmistettiin.

Läntiseen Pohjois-Afrikkaan vaelsi ihmisiä Välimeren alueelta ja Länsi-Euroopasta 8 000 - 2 000 eaa. He toivat mukanaan vaikutteita omista kulttuureistaan, uskonnoistaan ja taidoistaan. Capsian kulttuuri 6 500 eaa. eli mesoliittiselle kaudelle ominaista elämää Pohjois-Afrikassa ja sieltä on löydetty ajalta 5 500 eaa. kalliomaalauksia eläimistä ja metsästäjistä.  

Kulttuureja olivat mesoliittisella ajalla:
Tardenoisin kulttuuri, Maglemosen kulttuuri, Erteböllen kulttuuri, Natuf-kulttuuri, Gudenån kulttuuri, Pohjoisempana oli kalanruotokärkiä: Hensbackan kulttuuri Ruotsissa, Fosnan kulttuuri Länsi-Norjassa, "Komsan kulttuuri" Pohjois-Norjassa, Ruijassa, Lyngbyn kulttuuri Tanskassa, Swidryn kulttuuri
7500 - 7000 vuotta sitten: Fosnan kulttuuri, Suomusjärven kulttuuri, Kundan kulttuuri, Ylä-Volgan kulttuuri, Kaman kulttuuri, Ingelkan kulttuuri, Kukrek Koban kulttuuri

Mesoliittisen kauden suuret muuttovaellukset, suurriistan katoaminen ja pienriistaan siirtyminen sekä mikroliittien käytön keksiminen on luultavasti ollut myös uskonnollisia rajoja ravistelevaa. Tämä on myös viimeinen ajankausi ennen maaviljelystä kehittymistä ja ensimmäisten kaupunkien sekä korkeakulttuurien syntyä. Uskonnollisesti kehitys luonnon elollistamisesta (animatismista) henkiuskontoon (animismiin) sekä siitä hajaantuneisiin symbolien ja esineiden palvontaan (fetisismiin), uskoon yliluonnolliseen yhteyteen ihmisryhmien ja eläinlajin kanssa (totemismiin) sekä henkimaailman hallittavuudesta apuna sairauksissa ja metsästyksessä(shamanismiin) ovat luultavasti myös ensimmäisiä kertoja ottaneet haparoivia askelia polyteismin eli monijumalaisen henkimaailman suuntaan.
Ei liene kaukaa haettua, että mm. esi-isien palvonta, eläinten henkien huomioiminen metsästyksessä, rituaalit naimisiinmenosta ja hautajaisista voisivat luoda pitkällä aikavälillä ajatuksen erilaisista jumal-olennoista, joilla on toisistaan poikkeavia tehtäviä mm. metsästyksen, kalastuksen, kuoleman ja sairauksien hallinnassa sekä erilaisia luonteenpiirteitä, jolloin jotkut jumaluudet ovat lempeämpiä, toiset vaativampia, yms.. Shamanismi, toteismi ja fetisismi pystyivät kuitenkin pitämään puolensa jumaluuksien syntymisestä huolimatta, sillä niiden kautta pystyttiin vaikuttamaan maailmaa asuttavia pienempiin henkiin.

Useat muinais- ja kansanuskonnot ovatkin olleet aluksi polyteistisia, joissa jumaluudet ovat olleet samanarvoisia mutta eri asioiden hallitsijoita. Voidaan myös olettaa, että jumaluuksien ”syntymisen” myötä myös tarinat ihmisen ja maailman synnystä ovat saaneet alkunsa. Pohjoisilla alueilla (mm. Pohjois-Amerikka, Skandinavia, Siperia, Eurooppa) jumaluudet liittyivät monesti luontoon ja siitä saataviin antimiin. Tietyissä rituaaleissa jumaluuksien läsnäoloa kuvattiin eläinnaamioilla ja/tai -kalloilla/-taljoilla, joita ihmiset pukivat päällensä tai pitivät kunniapaikalla toimituksen aikana. Myös uhrilehtojen käyttö ja pyhien paikkojen kunnioittaminen luultavasti rakensi pohjaa jumaluuksien vaatimille uhrilahjoille mm. eläinten uhraamiselle eläinjumalille hyvän metsästysonnen ja tapaturmattoman saalistuksen vuoksi. Tästä hyvänä esimerkkinä on kaikilta itämeren-suomalaisilta, volgan-suomalaisilta ja permiläisiltä kansoilta saadut tiedot pakanallisista toimituksista pyhissä lehdoissa, ja Volgan varrella tämä traditio jatkuu tänäkin päivänä. Suomalaisilla kansanperinne mainitseekin lukemattomia vastaavanlaisia hiisi-paikkoja.
Eteläisimmillä alueilla (mm. Intia, Lähi-Itä, Afrikka, Väli- ja Etelä-Amerikka) jumaluudet liitettiin usein luonnonilmiöhin, kuten maahan, taivaaseen, tähtiin ja aurinkoon. Niillä selitettiin myös ihmisen ja maailman syntyä.

Lähteet:
http://www.student.oulu.fi/~jjsimila/ihminen2.htm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Neoliittinen
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisen_evoluutio
http://fi.wikipedia.org/wiki/Varhaispaleoliittinen
http://www.travelchinaguide.com/intro/history/prehistoric/
http://www.metmuseum.org/toah/intro/atr/01sm.htm
http://jumalasuomi.tripod.com/mishka.htm

Profile

historiasta
elementaristi
elementaristi

Latest Month

joulukuu 2008
S M T W T F S
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031   
Sivun tarjoaa LiveJournal.com
Designed by chasethestars