?

Log in

No account? Create an account

Previous Entry | Next Entry

Pikaisesti erilaiset ennustusmenetelmät

Ennustusmenetelmät

Ennustaminen (eng. divination) ja povaaminen (eng. fortune-telling) on tulevaisuutta koskevien tietojen hankkimista erilaisten uskonnollisten, yliluonnollisten tai taikuuteen perustuvien menetelmien avulla. Povaamisella tarkoitetaan yleensä asiakkaalle maksua vastaan tai itselle suoritettua tulevaisuuteen katsomista, kun taas ennustamisella voidaan tarkoittaa enteiden tulkitsemista, jolla voi olla myös uskonnollinen ulottuvuus. Ennustamisella on kaikissa kulttuureissa hyvin pitkät perinteet.
Lukemattomia erilaisia ennustusmenetelmiä löytyy ympäri maailmaa, mutta joillakin samoilla menetelmillä saattaakin olla eri nimet.

Keskiajalla oppineet halusivat määritellä näitä eri metodeita ja nimesivät niitä keskiaikaisella latinalla (eng. Medieval Latin) ja lisäsivät termeihin -mantia päätteen, kun kysymys oli mystisemmästä  tavasta (tulee luultavasti kreikalaisesta sanasta mantis = profetia)  ja  -scopia päätteen, kun  tapa näytti tieteellisemmältä  (tulee luultavasti kreikalaisesta sanasta skopein = tutkia).

Taivaalla näkyviä ilmiöitä, kuten tähdenlentoja sekä kuun- ja auringonpimennyksiä on varhaisina aikoina pidetty merkkeinä tärkeistä tapahtumista. Myös erilaisista luonnonilmiöistä ennustaminen on kuulunut lähes kaikkien kulttuurien uskontoon. Tälläisiä enneustusmenetelmiä ovat mm.:

Astrologia (eng. astrology)
Taivaankappaleiden suhteellisista asemista ja välisistä kulmista voidaan päätellä Maan tapahtumien yksityiskohtia kuten ihmissuhteita ja tulkita persoonallisuuksia. Länsimaisen astrologian historia jaetaan antiikin astrologiaan (–500 jaa.), traditionaaliseen astrologiaan (500–1700) ja moderniin astrologiaan (1700–). Astrologian ja tieteen välinen suhde on ollut vuosisatoja kireä. Astrologia ei täytä tieteen tunnusmerkkejä.

Astrologiaa on nykyisin kritisoitu myös paikkansa pitämättömyydestä, sillä nykyiset astrologisten merkkien (horoskooppien) päivämäärät eivät vastaa saman merkin tähtikuvioita, lisää aiheesta:  http://www.nic.fi/~praasu/horosk.htm
Astrologiaan on myös yhdistetty muita ennustusmuotoja kuten, Astro-Numerologia (astrologian ja numerologian yhdistelmä) ja Astro-Tarot (astrologian ja tarotin yhdistelmä).

Muista taivaankantemme ulkopuolella tapahtuvista ilmiöistä ennustamista on tapahtunut mm. kuusta (lunamancy/selenomancy), auringosta(solaromancy), meteoriiteista (meteormancy) ja komeettojen pyrstöistä (cometomancy). Erikseen huomattavat sääilmiöt, kuten ukkonen ja ukkonen ja salamointi sai helposti jumalallisia merkityksiä ja enteellisyyttä. Kysymys kuuluukin, että ovatko myös hurrikaanit, pyörremyrskyt, maanjäristykset, yms. luonnonmullistukset myös enteellisiä vai onko niitä koetettu jotenkin ennustaa?

 
Elementeistä ennustaminen (eng. stareomancy)
Ihmiskunnan historiaan liittyy myös läheisesti erilaisten heijastavien pintojen, savun, luonnonmuotojen sekä pienten objektien heittelyn ja niiden asennon tulkitseminen kautta ennustaa tulevaisuutta tai saada neuvoja "henkimaailmalta". Jaan ne nyt tähän karkeasti antiikin kreikasta tuttuun elementtien jaotteluun (johon siis on lisätty henki): tuli, vesi, ilma, maa, henki.

Pyromantia: Tulesta ennustaminen (eng. pyromancy)
Pyromantia keskittyy ennustamaan tulen avulla joko puhtaasta liekistä siinä poltettaviin aineksiin, joiden erilaisia käyttäymisistä muodostetaan sitten ennustus. mm. Liekki pystyi kertomaan ennustajalle, oliko toisella hyviä vai pahoja aikeita ja oliko esimerkiksi joku sairastumassa vakavasti.
 
Variaatioita pyromantiasta:
Kausimomantia (eng. Causimomancy) tuleen heitettävien objektien palamisen tarkkailusta ennustaminen (kuten, kukat, siemenet, yrtit, kirjoitukset, eläin-/ihmisuhrit, veri, suola, jne.)
Alomantia (eng. alomancy / halomancy) – Suolasta ennustaminen tuleen heittämällä
Botanomantia (eng. botanomancy) – Ennustaminen kasveja polttamalla mm. salviaa tai viikunapuuta
Daphnomantia (eng. daphnomancy) laakeriseppeleen polttamisesta ennustaminen
Sideromantia (eng. sideromancy) olkien/korsien polttaminen raudan kanssa
Stigonomantia (eng. Stigonomancy) kuoren polttokirjoituksen tulkitseminen
Capnomantia tai (eng. capnomancy ) - savusta ennustaminen sitä hengittäen (mm. ns. yrttisavusteet)
Libanomantia (eng. libanomancy) - savun liikkeitä/muotoa/väriä tulkiten, erityisesti suitsukkeen yms. vastaavan savu
Xylomantia (eng. Xylomancy) - palavasta puusta ennustaminen, joko nuotiosta tai tietystä puun halosta
Anthracomantia (eng anthracomancy): puuhiilen polttamisesta ennustaminen
Karromantia (eng. carromancy) - sulavasta vahasta ennustaminen
Keromantia tai keroskopia (eng. keromancy) - sulavan vahan kaataminen kylmään veteen
Knissomantia (eng. knissomancy) - tuoksuvan kumiaineen höyrystä ennustaminen.
Livanomantia (eng. livanomancy) - tuoksuvan suitsukkeen palamisesta ennustaminen.
Cineromantia (eng.ceneromancy/spodomancy) tuhkasta ennustaminen
Tephramantia (eng. Tephramancy / tephromancy ja tuphromancy) - alttariuhrien tuhkien muodoista ennustaminen.
Lampadomantia (eng. lampadomancy) - yksittäisestä liekistä (kynttilä, soihtu) ennustaminen
Lychnomantia (eng. lychnomancy) kolmen  kolmiossa olevan liekkien liikkeistä ennustaminen

Aeromantia: ilmasta ennustaminen (eng. Aeromancy)
Planeetan sää- ja ilmastonmuutoksiin on myös aina suhtauduttu hyvin vakavasti ja niiden muutoksia on ennustettu jo ennen nykyisiä satelliittejakin mm. tuulesta (eng.anemoscopy/anemomancy), äänistä (eng.alveromancy), salamoista (eng.astrapomancy) ja ukkosesta (eng.brontomancy) sekä kummastakin yhdessä (eng.ceraunoscopy), iltaruskosta, kesän sateista/talven pakkasista, pilvistä (eng.nephomancy), jne. Pilvien muoto, niiden suunta ja koostumus ovat saaneet erilaisia tulkintoja aikaan. Toisaalta ihan tavallinen kansalainen tajuaa, että jos pilvet on tummat ja riippuvat matalalla, voi hyvinkin pian sataa tai pilvettömällä ja aurinkoisena talvipäivänä pakkanen on yleensä kova.

Hydromantia: vedestä ennustaminen (eng. Hydromancy)
Ihmisiä on aina kiehtonut veden monimuotoisuus, sen heijastava pinta tyynellä säällä ja veden pysäyttämätön kiertokulku.

Bletonismi (eng. bletonism) - veden maan-alaisten virtauksien ennustaminen ts. taikavarvun käyttö (nimennyt Monsieur Barthélemy Bleton 1700-luvulla).
Ydromantia (eng.ydromancy) - veden-alaisista heijastuksista ennustaminen
Lekanomantia (eng. lecanomancy) - vesimaljasta, -kannusta, -altaasta, yms. esineestä jossa on vettä, ennustaminen
Pegomantia (eng. pegomancy) vesilähteistä ja -putouksista ennustaminen
Katoptromantia (eng. catoptromancy/captromancy ) -peileistä ennustaminen
Enoptromantia (eng. enoptromancy) -lasin läpi ennustaminen
Keromantia (eng.ceromancy/ceroscopy) veteen tiputetun kuumasta vahasta ennustaminen
Hydanomantia (eng.hydatomancy) sateenpisaroista ennustaminen
Kaivonkatsominen/varvunta (eng.dowsing also divining, water witching) varvun käyttäminen maanalaisten lähteiden löytämiseen

Geomantia: maasta ennustaminen (eng. Geomancy)
Feng shui - ympäristön ja ihmisen tasapainoon saattamisen kautta tulevaisuuden muokkaamista.
Floriografia tai "kukkien kieli" (eng.floriography tai "language of flowers")  - Kukkiin kätkeytyvien viestien lukua mm. viesti voi kätkeytyä kukkien tuoksuihin, väreihin, lukumäärään tai lajikkeisiin.
Antomantia (eng.anthomancy) kukista ennustaminen
phyllorhodomantia (eng. Phyllorhodomancy) ruusun terälehdistä ennustaminen
Kromniomantia (eng. Kromniomancy) sipulin versoista ennustaminen
Fructomantia (eng. fructomancy/fructimancy) hedelmistä ennustaminen  
Dendromantia (eng. dendromancy) puista ennustaminen, varsinkin tammista, sypresseistä ja misteleistä
Lithomantia (eng.Lithomancy) arvokkaista kivistä ennustaminen
Krystallomantia (eng.Krystallomancy) kristallipallo (kristallit tai muut heijastavat esineet)
Abanomantia (eng. abacomancy) tomusta ennustaminen
Amathomantia (eng. amathomancy) hienosta hiekasta ennustaminen
Oromantia (eng. oromancy) Vuorien muotojen tarkkailemisesta ennustamista
Oryktomantia (eng. oryctomancy) maasta kaivetuista objekteista ennustamista
Skiomantia (eng. sciomancy/shadowmancy) varjoista ennustamista
Kristalliin katsominen (eng. crystal gazing/ crystallomancy/gastromancy/spheromancy) heijastavista esineistä, kristallipallosta, heilurista ennustaminen

Maasta ennustamisen menetelmät liittyvät yleensä maahan heitettäviin esineisiin kuten kiviin tai luihin.
Tasseografia (eng. Tasseomancy) Teenlehdistä tai kahvinporoista ennustaminen
Margaritomantia (eng. Margaritomancy) helmien heittämisestä ennustaminen
Aleuromantia/Stikhomantia (eng. Aleuromancy/Stikhomancy) jauho tai onnenkeksit ennustuksen välineinä
Alfitomantia (eng. Alfitomancy) ohran jyvät ennustuksen välineinä
Antrakomantia (eng. Antrakomancy) paloalueet(eiden) sienet? ennustuksen välineinä
Aritmantia (eng. Aritmancy) numerologia
Enokilainen shakki shakin muunnelma
Ifa ennustaminen palmun pähkinöiden avulla Länsi-Afrikassa
Taromantia (eng. taromancy) Tarot-kortit
Kartomantia (eng. kartomancy) korteista ennustaminen, Huom. katso myös Taromantia
Kleromantia (eng. kleromancy) luiden heittäminen
Dominoilla ennustaminen (katso myös kleromantia)
Kolikolla ennustaminen (katso myös kleromantia
Astragalomantia (eng. Astragalomancy) arpalla ennustaminen huom. katso myös: kleromantia
Favomantia (eng. favomancy) pavut ennustuksen apuna, kleromantian eräs muoto
Ashagalomantia (eng. Ashagalomancy) pienten luiden heittämisestä ennustaminen
Nopalla ennustaminen (katso myös astragalomantia ja kleromantia)
Cubomantia (eng. cubomancy) kuutiosta ennustaminen
Papyromantia (eng. papyromancy) paperin/paperirahan avulla ennustaminen

Skiomantia Hengistä ennustamista
Demonomantia (eng. demonomancy) demonien kautta ennustaminen
Nekromantia (eng. nekromancy) kuolleille puhuminen
Ouija
Selvänäkö (eng. descrying: by gazing) tulevien asioiden ennalta näkemistä
meediointi

kirjallisuudesta ennustaminen:
Bibliomantia (kirjat, erityisesti Raamattu, katso: stikhomantia)
 I Ching vanha kiinalainen ennustusmenetelmä (katso myös bibliomantia, Stikhomantia)
Kledonomantia (sattumat tai kuullut sanat)
Kybermantia (tietokoneoraakkelit)
Literomantia (kirjaimet)
Logaritmantia (logaritmit)
Numerologia (numerot)
Onomantia tai nomantia (nimen kirjaimet)
Oraakkelikirjat, esimerkiksi I Ching, Ling kh'i Ching, I Lin, T'ai Hsüan Ching, Ifá, Sabialaiset symbolit. Katso myös Stikhomantia ja Bibliomantia
Rhapsodomantia (runous)
Stikhomantia (kirjat tai linjat, katso myös bibliomantia) Libromantia)
Riimut
 Mahjong
Ogham (vanha irlantilainen menetelmä -piktien kirjoittamismenetelmä)
Moleosophy (tahrat)
Ossomantia (luut)
Rhabdomantia (keppi tai tikku)
Skatomantia (putoaminen)

Zoomantia Eläimistä ennustaminen:
Ailuromantia (kissat)
Alektryomantia (kukot)
Apantomantia (eläinten näkeminen)
Auguria (lintujen lentomuoto)
Hippomantia (hevoset)
Myomantia (jyrsijöiden käyttäytyminen)
 Myrmomantia (muurahaisten käyttäytyminen)
Nggàm (hämähäkit tai ravut)
Opiomantia (käärmeet)
Orniskopia tai orintomantia (lintujen lento)
Extispikia (eläinten sisälmykset)
Hepatoskopia tai haruspikaatio tai hepatomantia (maksa)
Slinneanakhd (eläimen lapaluu)
Plastromantia (eng.Plastromancy) kilpikonnan kilvestä ennustaminen
 
Ihmisestä ennustamista:
Ambulomantia (eng. kävely)
Frenologia (eng. pään muodot)
Biorytmi eng.
Geloskopia (eng. nauru)
Grafologia (eng. käsiala)
Hypnomantia (eng. hypnoosi)
Metagnomy (eng. näyt)
Gyromantia (eng. huimaus)
Ikhnomantia (eng. jalan jäljet)
Aspidomantia (eng. transsi)
oneiromantia eng. eli unista ennustaminen, koska unien on uskottu olevan jumalten lähettämiä viestejä.
Kepalomantia (eng. pääkallot)
Palmistria (eng. kädestä ennustaminen)
Kiromantia (eng. kämmenten piirteet)
Onykhomantia (eng. sormenkynnet)
Kironomia (eng. kädet)
Idolomantia (eng. idolit)
Metoposkopia (eng. otsan viivat)
Narkomantia (eng. nukkuminen)
Okulomantia (eng. silmät)
Oneiromantia (eng. unet)
Pedomantia (eng. jalanjäljet)
Skapulimantia (eng. olkapään luut)
Antropomantia (eng. ihmisen uhraaminen)

Ihmisen valmistamista tuotteista ennustaminen:
Axiomantia (eng.axiomancy) kirveiden käyttö ennustuksen välineinä
Makharomantia (eng. macharomancy) Veisten, tikareiden tai miekkojen käyttö ennustuksen välineinä
Belomantia (eng.belomancy) nuolien käyttö ennustuksen välineinä
Akultomantia (eng. acultomancy) neulojen käyttö ennustuksen välineinä
Klidomantia tai kleidomantia (eng. clidomancy / cleidomancy)  avainten käyttö ennustuksen välineinä
Koskinomantia (Anc. greek. koskinomantis eng. coscinomancy) siivilöiden käyttö ennustuksen välineinä
Syklomantia (eng. cyclomancy) objektien pyörimisliikkeen käyttö ennustuksen välineinä kuten mm. pullon pyöritys on joskus ollut
Stolisomantia (eng.vaatteiden käyttö ennustuksen välineinä
Katoptromantia (eng. catoptromancy/captromancy ) peileistä ennustaminen
Enoptromantia (eng. enoptromancy) lasin läpi ennustaminen

Syötävistä/juotavista ennustaminen:
Ooskopia tai ovomantia/oomantia (eng. ovomancy/oomancy) munista ennustaminen
Tiromantia (eng.tiromancy) juuston valmistamisesta ennustaminen
Oinomantia (eng.oinomancy) viinistä ennustaminen
Kritomantia (eng. critomancy) ohrakakuista ennustaminen

Horoskoopit
Dōbutsu uranai Japanilainen eläinhoroskooppi joka lasketaan syntymäajasta, perustuu neljään kohtalon pilariin jotka hajaantuvat 12 eläintyyppiin, jotka määrittelevät ihmisen luonnetyypin.
kiinalainen horoskooppi Kiinalainen astrologia perustuu kiinalaiseen kalenteriin. Nykyään yleisimmin käytetty kiinalaisen astrologian muoto on kahdeksan merkin (八字 bazì) eli neljän pilarin (四柱 sìzhù) astrologia. Ihmisen syntymäajan mukaan hänelle lasketaan vuoden, kuukauden, päivän ja tunnin taivaallinen runko ja maallinen oksa. Näiden kahdeksan merkin perusteella nähdään viitteitä ihmisen luonteesta sekä hänen kohtalostaan ja onnestaan. Jo varhain maalliset oksat rinnastettiin eläinjärjestelmään, jonka oletetaan tulleen Kiinaan turkkilais-mongolialaisilta kansoilta.
9 Star Ki yksi maailman vanhimmista astrologian muodoista, joka tunnettiin alunperin nimellä Chiu King Ming Li. Se perustuu kiinalaisen I Chingin saloihin ja siihen liitettäviin kahdeksaan trigrammiin ollen tärkeä osa muun muassa fengshuin perinteisiä opetuksia.
druidien puuhoroskooppi vanhaan Kelttien perinteeseen nojautuva druidien puuhoroskooppi koostuu 22 erilaisesta luonteesta syntymäaikojen mukaan.
afrikkalainen horoskooppi Lähtöisin Länsi-Afrikasta, joka jakaa vuoden kahteentoista eri horoskooppimerkkiin länsimaisen horoskoopin tavoin.
intiaanien eläinhoroskooppi Eräät heimot ovat myös rakentaneet tiettyjen toteemieläinten ympärille järjestelmiä, kuten Parantavan rattaan (Medicine Wheel), jotka ovat verrattavissa astrologiaan ja esimerkiksi länsimaisiin horoskooppeihin. Luonnon vuodenaikojen seuraaminen ja niiden mukaan eläminen heijastuvat näissä uskomuksissa eläinoppaiden ohjatessa vuoden kulkua.
mayahoroskooppi Mayojen hienostunut kalenterijärjestelmä koostuu pääosin Haab, Tun ja Tzolk'in kalentereista, jotka seuraavat kosmisia lainalaisuuksia - solaarisen ja galaktisen valon virtauksia sekä yhdistelmiä. Mayojen pyhä astrologinen kalenteri Tzolk'in ja siihen perustuva 13 kuun kalenteri ovat pohja oman syntymäpäivän mukaan katsottavaan varsinaiseen aurinkomerkkiin, elementtiin eli ilmansuuntaan, sointuun sekä neljään muuhun laajentavaan ja täydentävään aurinkomerkkiin. Tzolk'in perustuu ikuisesti jatkuvaan 260 päivän jaksoon, jossa kullakin päivällä on oma sisäinen laatunsa ja energiavärähtelynsä.

Lähteet:
http://www.wordinfo.info/words/index/info/view_unit/2725/1/?spage=1&letter=M
http://en.wikipedia.org/wiki/Category:Divination
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kiinalainen_horoskooppi
http://world.doubutsu-uranai.com/
http://koti.mbnet.fi/~raijae/linkit/puuhoroskooppi.html
http://www.energiakeskus.com/energiasivut/horoskoopit-afrikkalainen.php
http://www.energiakeskus.com/energiasivut/horoskoopit-native-american.php
http://www.energiakeskus.com/energiasivut/horoskoopit-maya.php
http://www.encyclo.co.uk/define/Phytonomy

Profile

historiasta
elementaristi
elementaristi

Latest Month

joulukuu 2008
S M T W T F S
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031   
Sivun tarjoaa LiveJournal.com
Designed by chasethestars